Finanssiala ry

Finanssiala mukana ilmastotalkoissa

Jaa
Suomalainen finanssiala haluaa aktiivisesti toimia sen puolesta, että maapallon lämpötilan nousu saadaan rajoitettua Pariisin sopimuksen mukaan enintään kahteen asteeseen. Finanssiala ry (FA) valmistelee parhaillaan jäsenyritystensä kanssa ilmastotavoitteisiin liittyvää kestävän kehityksen sitoumusta.

”Vastuullisuuden yhtenä kulmakivenä on yhteinen kamppailu ilmastomuutosta vastaan. Ilmastotalkoisiin tarvitaan tänä päivänä mukaan valtioiden lisäksi laajalti eri toimialoja, yrityksiä, kansalaisjärjestöjä ja myös kansalaisia. Sitoumuksen avulla haluamme avata finanssialan yritysten vastuullisuustoimia ilmastomuutoksen torjunnassa. Jokainen jäsenyritys päättää itse omista toimista ilmastomuutoksen hillitsemiseksi”, FA:n hallituksen puheenjohtaja Ari Kaperi sanoi Finanssialan Kesäjuhlan seminaarissa torstaina 14.6. Helsingissä.

Vastuullisuuden pitää Kaperin mukaan olla finanssialan toiminnan läpileikkaava periaate. ”Vastuullisuus tarkoittaa sitoutumista kestävän talouden periaatteisiin sekä hyvän pankkitavan, vakuutustavan ja arvopaperimarkkinatavan noudattamista. Harmaan talouden ja veronkierron kitkeminen on finanssialan etu.”

Suomeen tarvitaan lobbarirekisteri ja laajaa kumppanuutta

Suomeen tarvitaan Kaperin mukaan Euroopan unionin tapaan toimiva ns. lobbarirekisteri, johon lobbausta ammattimaisesti harjoittavat järjestöt ja yritykset voisivat rekisteröityä. Luontevinta olisi, että ylimpänä vallankäyttäjänä eduskunta perustaisi avoimuuteen perustuvan lobbarirekisterin.

”Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat kaiken edunvalvontatyön perusta. Lobbaus kuuluu olennaisena osana moniarvoiseen demokratiaan. Viisas päättäjä kuuntelee eri osapuolten näkemyksiä ja asiantuntemusta ennen päätöksentekoa”, Kaperi totesi.

Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi totesi puheessaan, että suomalaisen hyvinvoinnin menestyksen avaimet löytyvät hyvästä ja rakentavasta kumppanuudesta. ”Tuloksia saadaan aikaan vain aidon yhteistyön voimin.” Tästä on esimerkkinä vakuutusjärjestelmämme, joka on suurelta osin rakennettu yksityisen ja julkisen sektorin sekä työmarkkinajärjestöjen kumppanuudella.

FA:n jäsenistä osa hoitaa sosiaaliturvaan kuuluvia työeläke- ja tapaturmavakuutuksia sekä muita lakisääteisiä vakuutuksia, kuten liikenne-, potilas- ja ympäristövahinkovakuutuksia.

Kauppi toivoo, että sote-uudistus edistää tasapainoista kumppanuutta julkisen ja yksityisen sektorin kesken. ”Muuten emme voi taata hyvinvointimallimme tulevaisuutta.”

Katso myös video finanssialan kestävän kehityksen sitoumuksesta potilasasiakirjojen sähköistämiseksi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää28.3.2024 10:52:25 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa. FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan, korvausmäärät kääntyivät nousuun – erityisesti kalliit sähköpyörät houkuttelevat rosvoja20.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Varastettujen polkupyörien korvausmäärät kääntyivät nousuun vuonna 2023. Vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä 11 miljoonan euron edestä. Sekä poliisin että vakuutusyhtiöiden tietoon tulleet polkupyörävarkauksien lukumäärät jatkoivat laskuaan. Vakuutusyhtiöt korvasivat 13 900 varastettua polkupyörää. Poliisin tietoon pyörävarkauksia tuli 16 800 kappaletta.

FA vahvistaa EU-vaikuttamistaan Brysselissä – Miikkael Azaize uudeksi EU-lobbariksi13.3.2024 11:10:34 EET | Tiedote

Valtaosa finanssialan sääntelystä syntyy EU:ssa, ja Finanssiala ry (FA) vahvistaa edunvalvontaosaamistaan Brysselissä. Finanssiala ry:n EU-asiantuntijana aloittaa huhtikuussa Miikkael Azaize. Azaize työskentelee Brysselissä pohjoismaisten finanssiyhdistysten toimistossa. Ennen FA:ta Azaize on työskennellyt muun muassa Keskustan puoluetoimistossa kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

FA: Suomalaiset eivät saa joutua löysän taloudenpidon maksajiksi EU:ssa – kansalaiskyselyn mukaan yhteisvastuuta pitää rajata ja talletussuojavarat suojattava12.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n tavoitteena on, että Suomi edistää vahvaa ja yhtenäistä EU:ta, mutta huolehtii samalla Suomen ja suomalaisten edusta. FA on julkaissut tavoitteensa tulevalle EU-kaudelle. Finanssialalla on paljon annettavaa Euroopan vakauden ja taloudellisen turvallisuuden edistäjänä sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation vauhdittajana. Kansalaiskyselyssä suomalaiset antoivat selvän tukensa FA:n tavoitteille Suomen kansallisten etujen paremmasta huomioimisesta ja taloudellisen yhteisvastuun rajaamisesta. Kansa suhtautui myös epäilevästi suunnitelmaan pankkiunionin yhteisestä talletussuojasta ja EKP:n kaavaileman digieuron tarpeellisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye