
FinFami sai Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen

FinFami on yksi vuoden 2021 Suomen dialogiteko -tunnustuksen saajista. Palkinnon myöntää Erätauko-säätiö, ja se myönnetään demokratian vahvistamisesta.
– Olen tästä tunnustuksesta erittäin iloinen ja vaikuttunut. Meille on tärkeää, että mielenterveysomaisten ääni pääsee kuuluville. Samalla tämä onkin tunnustus myös siitä pitkäjänteisestä työstä, jota olemme tehneet tuon tavoitteen saavuttamiseksi, kiittelee FinFamin toiminnanjohtaja Minna Vuorio.
Erätauko-säätiön mukaan poikkeuksellisen maailmantilanteen vuoksi se on halunnut tehdä monien eri toimijoiden dialogityötä näkyväksi sekä kiittää näitä toimijoita hyvästä työstä sen osalta, että erilaiset ihmiset ovat tulleet kuulluksi. Samalla säätiö haluaa rohkaista eri toimijoita edelleen tukemaan demokratiaa dialogin avulla. Vuoden 2021 dialogiteko on tehty yhdessä ja yhteistyössä, ja siksi tunnustus on jaettu FinFamin lisäksi myös usealle muulle toimijalle.
FinFami sai kiitosta siitä, että moni mielenterveysomainen on järjestön toiminnan kautta tullut halutessaan kuulluksi yhteisten, tärkeiden asioiden äärellä.
Vaikuttamisen ja kuulluksi tulemisen merkitys korostui myös FinFamin Erätauko-keskusteluihin osallistuneiden mielenterveysomaisten kokemuksissa.
– Erätauossa halutaan koota kokemuksia ja tällä tavalla saa aitoja kokemuksia paperinmakuisten sijaan. Vertaisina puhumme aidosti, mikä on ollut hyvää ja huonoa ja muutkin erätaukoihmiset saavat tästä tietoa, kertoo eräs Erätauko-keskusteluun osallistunut mielenterveysomainen.
Poikkeusajan dialogit vahvistivat käsitystä mielenterveysomaisten vastuun lisääntymisestä
Demokratian vahvistaminen on pitkäjänteistä työtä ja sitä voi tehdä monin eri tavoin. Dialogi ja esimerkiksi juuri Erätauko-menetelmä on yksi tapa tarttua toimeen ja tehdä tätä työtä.
FinFami on toteuttanut vuosien aikana useampia Erätauko-keskusteluita. Vuonna 2021 mielenterveysomaisille suunnatut Erätauko-keskustelut toteutuivat teemalla elämä poikkeusaikana ja tulevaisuudessa.
– Meille oli selvää, että haluamme olla mukana Erätauko-keskustelujen järjestämisessä. Keskustelut antoivat paljon hyvää tietoa mielenterveysomaisten tilanteista ja omaisille väylän päästä kertomaan omista ajatuksistaan. Saimme paljon arvokasta tietoa, jota voimme jakaa eteenpäin edunvalvontatyössämme, sanoo Vuorio.
– Keskustelut tekivät näkyväksi sen, miten poikkeusaika on vaikuttanut mielenterveysomaisten arkeen. He ovat eläneet poikkeusajan pitkittyessä tuplakriisissä. Palveluiden heikkenemisen myötä omaisten vastuu sairastuneesta kasvoi ja sen lisäksi omaisia on kuormittanut pelko, yksinäisyys, hiljaisuus ja oma jaksaminen, Vuorio jatkaa.
Demokratian vahvistaminen tarkoittaa tekoja, joita ei tehdä yksin ja erillään muista, vaan yhdessä ja yhteistyössä.
– Poikkeusajan dialogit auttoivat luomaan yhteistä ymmärrystä ja antoivat mahdollisuuden tasa-arvoiselle ja rakentavalle keskustelulle. On mahtavaa, että saamme tunnustusta tämän mahdollistamisesta mielenterveysomaisille.
Suomen dialogiteko 2021 -tunnustus annetaan jakotilaisuudessa Helsingissä 17.8.2022. Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet Miriam Attias, Lahden kaupunki ja Mielellään-yhteistyöverkosto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika FinneAsiantuntija, viestintä
Puh:045 844 0135marika.finne@finfami.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami on mielenterveysomaisten ja -omaishoitajien valtakunnallinen edunvalvoja ja omaistyön asiantuntijaorganisaatio. Teemme työtä mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Järjestöön kuuluu keskusliiton lisäksi 18 alueellista jäsenyhdistystä ympäri Suomen. Jäsenyhdistykset tarjoavat tietoa, tukea ja neuvontaa mielenterveyskuntoutujien omaisille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FinFami - Mielenterveysomaisten keskusliitto
Mielenterveysomaisten oikeudellista asemaa on vahvistettava14.5.2023 15:25:08 EEST | Tiedote
Suomessa on lähes puoli miljoonaa mielenterveysomaista, joiden hyvinvointiin läheisen psyykkinen sairastuminen vaikuttaa. Suuresta määrästä huolimatta he ovat näkymätön ryhmä, jonka hoivavastuuta ei usein tunnisteta ja lainsäädännöllistä asemaa tunnusteta.
Psykiatristen sairaalapaikkojen alasajo koettelee omaisten jaksamista27.4.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Kun sairaalahoitoa tarvitseva potilas ei saa tarvitsemaansa apua, ympärivuorokautinen hoito- ja valvontavastuu kaatuu sairastuneen läheisille.
Vastuunkanto psyykkisesti sairastuneesta vanhemmasta voi johtaa itsetuhoisuuteen17.4.2023 14:23:58 EEST | Tiedote
Monen lapsen ja nuoren kotioloja varjostaa vanhemman vakava mielenterveyden oireilu. Tieto eri palveluista vaatii valveutuneisuutta, ja varsinkaan lapset eivät aina tiedä, mistä apua voi saada.
Tiina Puranen Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamin toiminnanjohtajaksi28.2.2023 15:14:14 EET | Tiedote
Tiina Puranen aloittaa 1.3.2023 FinFamin toiminnanjohtajana. Tehtävässään hän vastaa keskusliiton operatiivisesta johtamisesta sekä järjestön edunvalvonta- ja verkostoyhteistyöstä.
Vastuu psyykkisesti sairastuneesta on nyt väärillä harteilla20.1.2023 07:55:00 EET | Tiedote
Suomessa on arviolta lähes puoli miljoonaa mielenterveysomaista. Heillä on usein kohtuuton hoitovastuu psyykkisesti sairastuneesta läheisestään. Omaisten jaksamista tukevia sosiaali- ja terveyspalveluita on vahvistettava ja perheet tulee nähdä mielenterveystyön perusyksikkönä.