Finlandia-talo

Finlandia-talossa ennätyskevät edeltää EU-kokouksia

Jaa
Kuluvan vuoden liikevaihto kohoaa huippulukemiin. Finlandia-talo elää ennätysvilkasta vuotta. Kuluvan vuoden liikevaihto kasvaa yli 20 miljoonaan, kun mukaan lasketaan ravintolapuolen liikevaihto. Muutos edellisvuodesta on huomattava. Jo keväällä järjestetään runsaasti kansainvälisiä kongresseja, yhtiökokouksia ja juhlia. Heinäkuun alussa alkaa Suomen EU-puheenjohtajuuskausi, joka tuo taloon noin 70 virkamies- ja ministerikokousta. Syksyllä talo pysyy avoinna myös muille asiakkaille muutamaa poikkeuspäivää lukuun ottamatta. Ulkomaisten kongressijärjestäjien kiinnostus Finlandia-taloa kohtaan on kasvanut Trump-Putin-huippukokouksen herättämän mediahuomion ja Bea World Festival -voiton myötä.

Finlandia-talon liikevaihto kasvaa tänä vuonna huippulukemiin. Vuonna 2018 Finlandia-talo Oy:n ja Finlandia-ravintolan yhteenlaskettu liikevaihto oli 15 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden liikevaihto tulee ylittämään 20 miljoonaa euroa, josta ennusteen mukaan Finlandia-talo Oy:n osuus on noin 14 miljoonaa euroa ja ravintolan osuus loput.

Viime vuoden liiketulos oli 725 000 euroa, eli 8,3 prosenttia liikevaihdosta. Kuudelta edellisvuodelta liiketulosta on kertynyt yhteensä 3,2 miljoonaa euroa.

39 kansainvälistä kongressia ja 70 EU-kokousta

Vuoden aikana Finlandia-talossa järjestetään 39 kansainvälistä kongressia, joiden teemat vaihtelevat laajasti lääketieteestä teknologiaan ja ympäristöaiheisiin. Esimerkiksi kesäkuun alussa Sitran World Circular Economy Forum kokoaa 2000 kiertotalousvaikuttajaa ympäri maailmaa Helsinkiin. Syyskuussa järjestetään World Tourism Cities Federation -järjestön vuosikokous, joka vahvistaa Helsingin suhteita matkailualan keskeisiin kansainvälisiin toimijoihin.

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 1.7.– 31.12.2019 lähes kaikki kokoukset keskitetään Finlandia-talolle.

– Ensi kesän ja syksyn aikana Finlandia-talossa järjestetään yhteensä noin 70 EU-kokousta. Siitä huolimatta talo pysyy auki myös muille käyttäjille. Ainoastaan ministerikokousten aikana talo on turvallisuussyistä suljettu ulkopuolisilta. Niitä järjestetään 6 kappaletta. Loput ovat virkamieskokouksia, kertoo Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Kongressijärjestäjien agentteja kiertää tutustumiskäynneillä

Kansainvälinen kilpailu kongressien isännyydestä on kova eri kaupunkien välillä. Finlandia-talo on yksi Suomen ja Helsingin vahvimmista kilpailuvalteista. Kongressien järjestäjät arvioivat tarkoin eri kongressikeskusten vahvuuksia ja sopivuutta tapahtumilleen. Tällä hetkellä valintakriteereinä korostuvat vastuullisuus, turvallisuus ja ruokatarjonta.

– Finlandia-talon maine ulkomailla on kasvanut. Toteutimme viime kesänä Trump-Putin-huippukokoukseen maailman onnellisimman lehdistökeskuksen vajaan parin viikon varoitusajalla. Tyytyväisten toimittajien kautta sana on kiirinyt laajalle. Talossa on käynyt nyt useita kansainvälisiä agentteja, jotka kartoittavat paikkoja tulevien suurkongressien järjestäjille, Tolonen iloitsee.

Kiinnostusta lisäsi entisestään, kun Finlandia-talo voitti maailman parhaan tapahtumatalon palkinnon Bea World Festivaleilla loppuvuonna 2018. Bea World Festival on tapahtuma-alan oma Oscar-gaala, jossa palkitaan vuosittain maailman parhaat tapahtumat. EU-puheenjohtajuuskauden kokoukset pitävät Finlandia-talon jatkossakin valokeilassa.

– Kansainväliset kongressivieraamme ovat merkittävä tulonlähde kaupungille: he käyttävät joka vuosi lähes 50 miljoonaa euroa käynneillään Helsingissä. Asian voi konkretisoida niin, että jokaista Finlandia-talolla kulutettua euroa kohden vieraat käyttävät noin viisi euroa lähiympäristön palveluihin, kuten ravintoloihin, hotelleihin ja ostoksiin, Tolonen havainnollistaa.

– Tänä vuonna Finlandia-talolla järjestettäviin kongresseihin ja EU-kokouksiin on osallistumassa yhteensä noin 35 000 kansainvälistä vierasta, Tolonen lisää.

Finlandia-talo pysyy avoinna koko perusparannuksen ajan

Jotta Finlandia-talo pystyisi jatkossakin tuottamaan lisäarvoa Helsingille, talossa toteutetaan laaja perusparannus vuosina 2022–2024. 1970-luvun alussa rakennettu arvorakennus on tullut peruskorjausikään, ja sen talotekniikka vaatii perusteellista päivitystä.

Finlandia-talo palvelee asiakkaitaan koko perusparannuksen ajan Pikku-Finlandiassa, joka rakennetaan Karamzininrannan puolelle. Kongressisiiven tilat valmistuvat remontista jo vuoden jälkeen, jolloin myös ne otetaan asiakaskäyttöön. Perusparannuksen jälkeen Finlandia-talo pystyy entistä paremmin vastaamaan kasvavaan kysyntään.

Lisätietoja:

Finlandia-talo Oy
toimitusjohtaja Johanna Tolonen
puh. 040 551 3168, johanna.tolonen@finlandiatalo.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finlandia-talo
Finlandia-talo
Mannerheimintie 13 e
00100 HELSINKI

09 402 41https://www.finlandiatalo.fi/fi/

Finlandia-talo tarjoaa ainutlaatuiset kokoustilat ja juhlatilat niin pienimuotoisille yritystapahtumille, upeille juhlille, maailmanluokan näyttelyille, megatähtien konserteille kuin kansainvälisille suurkongresseille. Oli kyseessä kokous, konsertti, tapahtuma tai juhla, Finlandia-talossa siitä kasvaa elämys. Maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo on myös suosittu matkailunähtävyys muotoilun ja arkkitehtuurin vuoksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finlandia-talo

Töölönlahden lintuparatiisia siistitään yhdessä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa 25.4.202324.4.2023 07:30:00 EEST | Tiedote

Finlandia-talo on jälleen haastanut Töölönlahden toimijat ja kaikki kaupunkilaiset Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempaukseen 25.4.2023. Tempauksessa on mukana kulttuuritoimijoiden lisäksi ympäristöjärjestöjä. Tapahtuman avaa Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki. Töölönlahti on kaupungin keskeisin ulkoilupaikka, joten alueen siisteys lisää myös kaupunkilaisen viihtyvyyttä. Kaikki ovat tervetulleita siistimistalkoisiin. Talkoolaiset saavat tapahtumasta lainaan haravat, pihdit ja jätesäkit, omat hanskat on hyvä ottaa mukaan. Lähtö Pikku-Finlandian terassilta Töölönlahden rannalta.

Töölönlahden valkea linna juhlii tänään 50 vuotistaivaltaan16.12.2021 09:41:42 EET | Tiedote

Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.

Töölönlahden puiston valkea linna täyttää 50 vuotta30.11.2021 11:01:48 EET | Tiedote

Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye