MessukeskusMessukeskus

FinnSec 2019 esittelee uudet innovaatiot ja pureutuu turvallisuusjohtamiseen

Jaa
Joka toinen vuosi järjestettävä johtava turvallisuusteknologian ja -palvelujen foorumi FinnSec 2019 on julkaissut ohjelmansa. Tarjolla on tietoa muun muassa digitalisaatiosta, turvallisuusjohtamisesta ja kansainvälisen pelastustoiminnan resurssien hyödyntämisestä. Uudet turvallisuusalan innovaatiot esitellään lyhyissä esittelyissä ensimmäistä kertaa tapahtuman yhteydessä. Road Rescue -näytöksiä tieliikennepelastamisesta voi seurata messualueella molempina messupäivinä. FinnSec 2019 järjestetään 2. – 3.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä.

FinnSec 2019 -tapahtumassa turvallisuusalan ammattilaiset ja yritysjohto pääsevät tutustumaan turvallisuusalan uusiin tuotteisiin ja palveluihin näyttelyssä sekä päivittämään tietonsa Finnsecurity ry:n, Suomen Palopäällystöliitto ry:n ja Business Finlandin järjestämissä tilaisuuksissa. Tapahtuman teemana on turvallisuuden digitalisaatio.

Turvallisuusjohtamisesta ja pelastustoiminnan resurssien hyödyntämisestä

FinnSec-messujen avajaispuheenvuorot keskiviikkona 2.10. pitävät toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää Finnsecurity ry:stä ja toiminnanjohtaja Ari Keijonen Suomen Palopäällystöliitto ry:stä. Avajaispäivänä Finnsecurityn järjestämässä tilaisuudessa digitalisaatio haastaa turvallisuusjohtamisen. Finnsecurityn puheenjohtaja Fortum Oyj:n turvallisuusjohtaja Juha Härkönen kertoo suuryrityksen pitkälle viedystä turvallisuusjohtamisesta ja Senaatti-kiinteistöjen turvallisuusjohtaja Tuomas Lehmusmetsä laajan kiinteistökannan turvallisuuden hallinnoinnista. Digitalisaatio aiheuttaa haasteita turvallisuusalalle kaiken kokoisissa yrityksissä. Molemmat puheenvuorot avartavat sekä isojen että pk-sektorin yritysten turvallisuudesta vastaavien ja päättäjien näkökulmia turvallisuusjohtamisesta.

Keskiviikkona 2.10. julkaistaan turvallisuusalan vuosikatsaus turvallisuusalan yritysten suhdanteiden kehityksestä ja uskosta tulevaisuuteen. Katsaus perustuu Finnsecurityn jäsenyrityksille tehtyyn kyselyyn.  Samassa yhteydessä jaetaan Vuoden turvallisuusalan opinnäytetyö -palkinto.

Suomen Palopäällystöliitto avaa kansainvälisen pelastustoiminnan resurssien hyödyntämistä omassa seminaarissaan 2.10. Kansainvälisten asioiden johtaja Veera Parko sisäministeriön pelastusosastolta kertoo, miten kansainvälisen pelastustoiminnan resursseja hyödynnetään Suomessa ja kommenttipuheenvuoron pitää viestintäpäällikkö Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta. Lopuksi kuullaan, millainen on Pelastusopiston rooli kansainvälisessä pelastustoiminnassa.

Pelastusalan ammattilaisten Tulityöseminaari järjestetään 2.10. Sprinklatun terveyskeskuksen polttokokeet -loppuseminaari ja Väestönsuojat tulevaisuuden turvana -seminaari ovat myös avajaispäivänä. Nämä seminaarit on tarkoitettu pelastusalan ammattilaisten lisäksi mm. turvallisuus- ja kiinteistöalan ammattilaisille.

Avajaispäivän päättää alan ammattilaisten verkostoitumistilaisuus klo 16–19. Esiintyjänä tilaisuudessa on Paula Vesala. Tilaisuus on veloitukseton ja avoin kaikille kävijöille. 

Tulevaisuuden turvallisuuden tekijät ja alan uudet innovaatiot

Torstaina 3.10. Finnsecurity on antanut puheenvuoron nuorille tulevaisuuden turvallisuuden tekijöille. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat keskustelevat siitä, miten digitalisaatio näkyy tulevaisuudessa turvallisuusalalla ja miten uusi turva-alan sukupolvi siitä ajattelee.  

Omassa ohjelmassaan torstaina Business Finland tuo tapahtumaan ensimmäistä kertaa Connected Intelligent Industries -ohjelman pitchaukset, joissa start-up-yritykset esittelevät lyhyesti uusia innovaatioitaan. Mukana ovat CrossControl, Eficode, Greenpeak, Loisto Pro, Polku Innovations  ja Wall Robotic Technologies.

Road Rescue -näytökset tieliikennepelastamisesta päivittäin 

Road Rescue 2019 on pelastusalan ammattilaisten maksullinen koulutus, joka koostuu luennoista ja käytännön harjoituksista. Koulutus järjestetään FinnSec-messuilla, jossa myös kävijät pääsevät seuraamaan alan ammattilaisten käytännön harjoituksia Road Rescue -näytöksissä. Messualueella on kuusi Road Rescue -pistettä, kolme sisätiloissa ja kolme ulkona. Harjoituksissa käytetään ensimmäistä kertaa upouusia, suoraan tehtaalta tulevia autoja. Koulutus tuo esille muun muassa työturvallisuuteen liittyviä riskejä ja uuden autoteknologian mukanaan tuomia haasteita pelastajille. Koulutus rakentuu vahvasti potilaan näkökulman ympärille, sillä turvallisuutta lähestytään sekä potilaan siirtämisen että käsittelyn kautta.

Johtava turvallisuusteknologian ja -palvelujen foorumi  

Messukeskus järjestää FinnSec 2019 turvallisuusteknologian ja -palvelujen foorumin 2.–3.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä Finnsecurity ry:n toimeksiannosta. Tapahtuma on avoinna keskiviikkona 2.10. klo 9–19 ja torstaina 3.10. klo 9–17. FinnSec 2019 järjestetään samanaikaisesti Cyber Security Nordic, Kiinteistö ja Avita Audiovisual Expo -tapahtumien kanssa. Cyber Security Nordic on maksullinen tapahtuma, johon voi ilmoittautua www.cybersecuritynordic.com. Kiinteistö ja Avita Audiovisual Expo -tapahtumiin pääsee tutustumaan veloituksetta samalla rekisteröitymisellä kuin FinnSec 2019 -tapahtumaan. Rekisteröinti on avoinna www.finnsec.fi

www.finnsec.fi #finnsec2019

Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

Kuvia vapaasti median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com/

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye