MessukeskusMessukeskusMessukeskus

FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 yhdistävät voimansa lokakuussa

Jaa
Messukeskuksessa Helsingissä samanaikaisesti 6. -7.10.2021 järjestettävät FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 muodostavat tärkeimmän tapahtumakokonaisuuden yritysturvallisuudesta sekä palo- ja pelastustoimesta vastaaville. Nyt ensimmäistä kertaa pääsee tutustumaan turvallisuusratkaisuihin, -palveluihin ja -tuotteisiin näin laajasti samalla kertaa.

”Pääsemme nyt ensimmäistä kertaa tekemään tapahtumaa yhdessä näin suurella porukalla turvallisuusalan toimijoita”, iloitsee tapahtumakokonaisuudesta vastaava Riikka Telin Messukeskuksesta. ”On hienoa järjestää kaksi kiinteästi toisiinsa liittyvää tapahtumaa samanaikaisesti Messukeskuksessa. Näiden kahden tapahtuman lisäksi Messukeskuksessa on tuolloin myös Cyber Security Nordic 2021, Kiinteistö 2021 ja Avita AudioVisualExpo 2021. Synergia kaikkien näiden tapahtumien välillä on vahva ja tuo lisäarvoa sekä näytteilleasettajille että kävijöille.”

Luomme huomisen turvallisuutta


FinnSec 2021 ​on Pohjoismaiden merkittävin turvallisuusteknologian ja ​-palveluiden tapahtuma, joka järjestetään nyt jo neljännentoista kerran Messukeskuksessa Helsingissä.  Tapahtuma kokoaa turvallisuusalan ammattilaiset​ ja yritysjohdon tutustumaan alan uusiin trendeihin ja​ ratkaisuihin, päivittämään tietonsa ja kohtaamaan. Tapahtuman järjestää Messukeskus Finnsecurity ry:n toimeksiannosta. ”Odotamme innolla vuoden 2021 tapahtumaa. Nyt pääsemme yhdessä Turvallisuus-messujen kanssa esittelemään melkeinpäkaiken turvallisuusalaan liittyvän ja tarjoamaan kävijöille kokonaiskuvan yritysturvallisuuden osa-alueista. Yhteistyö on järkevää ja tuokaikille lisäarvoa”, toteaa Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää.

Turvallisuus 2021  ​on palo- ja pelastusalan ammattitapahtuma,  ​joka kokoaa palo- ja pelastusalan ammattilaiset tutustumaan alan uusiin tuotteisiin ja palveluihin, päivittämään tietonsa ja verkostoitumaan. ​Tapahtuman järjestää Messukeskus Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry:n toimeksiannosta nyt ensimmäistä kertaa Messukeskuksessa Helsingissä. Aiemmin tapahtuma on järjestetty vuodesta 1982 Jyväskylässä ja Tampereella. Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry:n puheenjohtaja Timo Kangasniemi uskoo yhden ison tapahtumakokonaisuuden kiinnostavuuteen. ”Olemme nyt uuden edessä ja valmiita myös uudistamaan Turvallisuus-messuja. Pääkaupunkiseudulla järjestettävä tapahtuma tarjoaa ensi syksynä paljon mahdollisuuksia tehdä asioita uudella tavalla. Uskon yhteistyöstä eri tapahtumien välillä ja samanaikaisuudesta olevan hyötyä sekä kävijöille, että näytteilleasettajille. Yhdessä FinnSec-messujen kanssa tarjoamme palo-, pelastus- ja turvallisuusalan ammattilaisille ja turvallisuudesta vastaaville yhteisen kiinnostavan näyttämön lokakuussa 2021 Helsingissä.”


Suunnittelutyöt käynnissä

FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 -messujen osastomyynti on käynnissä ja molempien tapahtumien ohjelmaa suunnitellaan. Odotettavissa on huikea koko turvallisuusalan kokoava tärkeä tapahtuma, joka mahdollistaa verkostoitumisen entistä tehokkaammin.


​FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 järjestetään keskiviikosta torstaihin 6. – 7.10.2021 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtumat ovat avoinna 6.10. klo 9-19 ja 7.10. klo 9-17. Avajaispäivänä klo 16-19 on tapahtumissa After Work. Kävijät voivat tutustua molempiin tapahtumiin rekisteröitymällä veloituksetta tapahtumiin. Rekisteröinti aukeaa keväällä 2021. Messukeskus järjestää FinnSec-messut Finnsecurity ry:n toimeksiannosta ja Turvallisuus-messut Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry:n toimeksiannosta. FinnSec  järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019 ja Turvallisuus vuonna 2018.

www.finnsec.fi #finnsec2021

www.turvallisuusmessut2021.fi  #turvallisuus2021

Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 3760804, teija.armanto@messukeskus.com

Kuvia edellisistä FinnSec-messuista ja tapahtumien logot:  http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye