Finnvera Oyj

Finnvera: Investointien osuus pk-yritysten rahoituksesta kasvussa alkuvuonna

Jaa
Suomen talouden hyvä vire näkyi alkuvuonna pk- ja midcap-yritysten rahoituksen kysynnässä, joka oli tammi–kesäkuussa hieman edellisvuotta korkeammalla tasolla. Pk-yritykset ovat myös hieman aiempaa rohkeampia investoimaan ja hakemaan kasvua. Tämä näkyy Finnveran pk-rahoituksen tammi-kesäkuun tilastoissa. Pk- ja midcap-rahoitus on painottunut edelleen käyttöpääomaan, mutta positiivisena ilmiönä näkyy rahoituksen aiempaa parempi kohdentuminen investointeihin ja kasvuyrityksiin. Finnvera julkisti puolivuosikatsauksensa torstaina 17.8.2017.

Finnvera myönsi pk- ja midcap-yritysten investointeihin rahoitusta tammi–kesäkuun aikana 36,8 miljoonaa euroa, kun koko viime vuonna investointeja rahoitettiin hieman yli 55 miljoonaa euroa. Investointien osuus kasvaville ja kansainvälistyville pk-yrityksille myönnetystä rahoituksesta on 18 prosenttia. Enin osa investointirahasta kohdistuu kone- ja kalustohankintoihin. Seuraavaksi eniten yritykset investoivat rakennuksiin ja alueisiin sekä toisaalta aineettomiin investointeihin, kuten tuote- ja palvelukehitykseen. Finnveraninvestointirahoituksen kärkitoimialat ovat metallituotteiden valmistus, sähkö- ja elektroniikkateollisuus, it-ala ja puuhun perustuva valmistus.

–Suomen talouden piristyminen saattaa näkyä yritysten investointihalukkuudessa pienellä viiveellä, mutta kehitys näyttää nyt positiiviselta etenkin kasvavien ja kansainvälistyvien pk-yritysten osalta. Edellisvuonna investointien rahoituskysyntä painottui loppuvuoteen, eli seuraamme mielenkiinnolla, toistuuko sama kehitys tänä vuonna, sanoo liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnverasta.

Finnvera myönsi pk-yrityksille käyttöpääomaa alkuvuonna reilut 127 miljoonaa euroa. Myös käyttöpääomarahoitus on kasvussa edellisvuoteen nähden, sillä koko viime vuonna käyttöpääomarahoitusta myönnettiin reilut 181 miljoonaa euroa.

Finnveran pk- ja midcap-rahoituksen kotimaan laina- ja takauskanta oli tammi–kesäkuussa 2,2 miljardia euroa, mikä oli 2 prosenttia vuoden alkua alemmalla tasolla. Uusia lainoja ja takauksia myös myönnettiin alkuvuonna hieman edellisvuoden tammi-kesäkuuta vähemmän. Sen sijaan pk-yritysten vientitakausten ja -takuiden määrä kasvoi vuoden vaihteesta 7 prosentilla noin 330 miljoonaan euroon, mikä kertoo pk-yritysten aktiivisuudesta viennissä ja ulkomaankaupassa.

Lähes 550 omistajanvaihdosta sai rahoitusta alkuvuonna

Vuonna 2016 alkanut pk-yritysten omistajanvaihdosten ja yrityskauppojen vauhdittaminen jatkuu edelleen ennätystasolla. Finnvera osallistui kesäkuun 2017 loppuun mennessä lähes 550 yrityksen omistusjärjestelyn rahoittamiseen, mikä oli kappalemäärissä 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yrityskaupoilla haetaan yrityksiin uutta toimeliaisuutta ja kasvua. Alkuvuoden yrityskaupoissa arvioidaan syntyvän yrityksiin 626 täysin uutta työpaikkaa säilyvien yli 700 työpaikan lisäksi, eli toteutuessaan omistajanvaihdosten työllistävä vaikutus on huomattava.

–On olemassa selvää näyttöä siitä, että uuden omistajan tulo lisää yritysten kasvuhakuisuutta. Finnverassa joka kolmas omistajanvaihdosrahoitusta saanut yritys on luokiteltu kasvuyritykseksi. Viime vuonna rahoitimme tuhatta omistajanvaihdosta, ja painopiste oli loppuvuodessa, joten tänä vuonna voidaan päästä jälleen uuteen ennätykseen. Alkuvuonna yrityskaupat olivat edellisvuotta pienempiä ja euromääräisesti omistajanvaihdosten rahoitus oli 18 prosenttia alhaisemmalla tasolla kuin samaan aikaan viime vuonna. Alueellisesti mielenkiintoista on, että lähes joka viides yrityskaupoista tehtiin alkuvuonna Pohjois-Suomessa, missä rahoittamiemme omistajanvaihdosten kappalemäärä kasvoi 35 prosenttia viime vuodesta, sanoo aluepäällikkö Janne Koivuniemi Finnverasta.

Rahoitusta hakevat yritykset ovat taloudellisesti aiempaa paremmassa kunnossa

Suomen talouden piristyminen vaikuttaa osaltaan rahoitettavien yritysten tuloksiin myönteisesti ja näkyy myös yritysten luottoluokitusten paranemisena. Finnveran pk-rahoituksen vastuista yli puolet sijoittuu luottoriskiltään keskimääräiseen B2-luokkaan, ja heikompien riskiluokkien vastuut ovat alentuneet aiempiin vuosiin verrattuna. Pk-rahoituksen luottoriskit ovat jonkin verran alentuneet alkuvuonna, ja muun muassa Finnveran asiakasyritysten osalta konkurssien määrä väheni 15 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.

Sama näkyy myös suuryritysten viennin rahoituksessa, missä uudet suuret vastuut sijoittuvat pääosin hyviin riskiluokkiin. Finnveran vientitakuuvastuista 90 prosenttia on luottoluokitukseltaan B2-luokassa tai sitä paremmassa luottoluokassa.

–Suomalaisyritysten talouskunto on monilla mittareilla hyvä siitä huolimatta, että taustalla on useita heikon suhdannekehityksen vuosia. Näyttää siltä, että yritysten kyky selviytyä taantumasta ja lähteä uuteen nousukauteen on selvästi parempi kuin esimerkiksi 1990-luvun laman jälkeen. Hyvä riskinsietokyvyn mittari on yritysten omavaraisuusaste. Yritysten johtaminen on kehittynyt, on uskallettu tehdä toimenpiteitä, taseista on karsittu ylimääräiset kuluerät ja nyt, kun talous vihdoin nousee, ne voivat päästä ripeästikin kasvuun kiinni, Katja Keitaanniemi arvioi.

Finnvera julkisti puolivuosikatsauksensa

Finnvera julkisti puolivuosikatsauksensa torstaina 17.8.2017. Suomen talouden piristyminen ja vientiteollisuuden tilausten kasvu on lisännyt Finnveran vientitakuiden ja -luottojen kysyntää. Finnveran vientitakuuvaltuutta ja vientiluottojen rahoitusvaltuutta korotettiin vuoden 2017 alusta, jotta yhtiö pystyy vastaamaan erityisesti alusrahoituksen kasvaneeseen kysyntään. Finnveran vientitakuiden ja -luottojen enimmäismäärien nosto osoitti alkuvuonna tarpeellisuutensa. Korotettuja valtuuksia tarvittiin uusien suurten tilausten varmistamiseksi myös muun muassa teletoimialalla. Konsernin alkuvuoden tulos oli vahva. Tulos oli voitollinen 57 miljoonaa euroa (-7). Koko katsaus löytyy osoitteesta www.finnvera.fi/finnvera/julkaisut/vuosikertomukset-ja-tulosraportit.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Katja Keitaanniemi, liiketoimintajohtaja, 029 460 2888


Janne Koivuniemi, aluepäällikkö, 029 460 2577

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnvera ja kauppakamarit: Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi kilpailukykyä lisääviä viennin rahoitusratkaisuja21.3.2024 09:33:00 EET | Tiedote

Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi erilaisia viennin rahoitusratkaisuja ja menettävät sen vuoksi kauppoja sekä altistuvat tarpeettomille luottotappioille. Riskeiltä suojautuminen ja maksuajan järjestäminen ostajalle tuovat kilpailukykyä. Kauppakamarit ja Finnvera käynnistävät yhdessä Vientikaupan rahoitus -kiertueen yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Finnvera aloittaa vekselirahoituksen pienissä vientikaupoissa15.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Finnvera alkaa rahoittaa vientikaupassa käytettäviä vekseleitä. Vekseli on vanha velkainstrumentti, joka nyt entisestään monipuolistaa Finnveran rahoitusmahdollisuuksia pienissä vientikaupoissa. Vekselirahoitus soveltuu pääomatavaroiden kauppaan, kun viejä ja ulkomainen ostaja ovat sopineet pitkästä, 2–5 vuoden maksuajasta ja vekseleiden käytöstä velkainstrumenttina. Vekselirahoitus, kuten Finnveran vuosi sitten käynnistämä vientiluottokin, on Finnveran ja tytäryhtiö Suomen Vientiluotto Oy:n yhteistyönä myöntämä rahoitus. Nyrkkisääntönä on, että vekselirahoitusta käytetään, jos rahoitustarve on noin 0,2–2 miljoonaa euroa ja vientiluottoa tyypillisesti suurempiin, 2–20 miljoonan euron vientikauppoihin.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–12/2023: Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla investoinnit voimakkaasti kasvussa, Finnveran rahoitus kasvoi Keski-Pohjanmaalla14.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Finnvera myönsi vuonna 2023 rahoitusta Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle yhteensä 90 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 102 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi Keski-Pohjanmaalla. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla rahoitus kohdistui selvästi aiempaa enemmän investointeihin. Alueella rahoitettujen yrityskauppojen yhteenlaskettu määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Myönteistä on uusien, vihreän siirtymän investointeihin tarkoitettujen lainojen myöntäminen.

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2023: Yrityskauppojen määrä laski, piristymisen merkkejä näkyvissä14.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Alkuvuosi 2023 oli edelleen vilkas ja Finnveran rahoituksen myöntö omistusjärjestelyihin oli hyvällä tasolla, mutta yrityskauppojen määrä laski loppuvuotta kohti. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin tammi–joulukuussa 2023 yhteensä noin 121 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 130 miljoonaa euroa. Eniten yrityskauppoja tehtiin Uudellamaalla. Maakunnista erottuivat Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Keski-Suomi, joissa euromääräinen rahoitus kasvoi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye