Finnvera Oyj

Finnveran käyttöpääomarahoitus suuntautuu Lounais-Suomessa nyt kasvun rahoitukseen – Yrityskauppojen rahoitus nousi selvästi, Satakunnassa kasvoi erityisesti kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten rahoitus

Jaa
Finnveran rahoituksen painopiste siirtyi Lounais-Suomessa alkuvuonna 2021 jälleen liiketoimintojen kasvun edellyttämään käyttöpääomaan, kun edellisvuonna rahoitus painottui koronakriisistä johtuneeseen yritysten kassojen vahvistamiseen. Finnvera myönsi tammi‒kesäkuussa 2021 Lounais-Suomessa rahoitusta yrityksille 128 miljoonaa euroa (144), mikä oli 12 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Rahoitus kohdistui pääasiassa pk- ja midcap-yrityksille sekä jonkin verran suuryrityksiksi luettaville yrityksille. Suuryrityksille myönnetty kotimaan rahoitus mukaan lukien Finnveran rahoitus Lounais-Suomessa oli alkuvuonna 2021 yhteensä 344 miljoonaa euroa. Luku sisältää yksittäisen suuren rahoituksen. Rahoituksen painopisteen muutos kertoo yritysten tilanteen normalisoitumisesta. Yritysten positiivisista tulevaisuuden odotuksista kertonee myös se, että Finnveran rahoittamien yrityskauppojen määrä kasvoi Lounais-Suomessa merkittävästi.
Finnveran Lounais-Suomen rahoitus käyttötarkoituksen mukaan 1-6/2021
Finnveran Lounais-Suomen rahoitus käyttötarkoituksen mukaan 1-6/2021

Lounais-Suomeen sijoittuu suuria veturitoimialoja, kuten telakat, autoteollisuus ja esimerkiksi lääketeollisuus, ja alueen elinkeinorakenteeseen kuuluu sekä kansainvälisiä suuryrityksiä että runsaasti pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Finnvera sai vuonna 2020 valtuudet myöntää käyttöpääomarahoitusta myös suurille yrityksille koronatilanteesta johtuneisiin rahoitustarpeisiin. Tämä on näkynyt myös Lounais-Suomen alueella.

- Suuryrityksillä on iso vaikutus alihankintaketjujen kautta pk-yritysten tilauskantoihin ja sitä kautta yritysten kasvunäkymiin laajasti, sanoo Finnveran Länsi-Suomen aluejohtaja Seija Pelkonen.

Finnveran rahoituksessa Lounais-Suomessa korostuvat alueen elinkeinorakenteesta johtuen juuri valmistavan teollisuuden toimialat: metallituotteiden valmistus, muu teollisuus ja valmistus sekä tukkukauppa. Satakunnassa metallialan ja muun teollisuuden ja valmistuksen osuus oli alkuvuonna yhteensä jopa yli 60 prosenttia Finnveran myöntämästä pk-yritysten rahoituksesta.

- Vaikka toimialat vaikuttavat perinteisiltä, niin useat näistä yrityksistä ovat osaamisensa puolesta huippuyrityksiä, jotka voittavat vientikauppoja maailmalta, toteaa Pelkonen.

Alueen talouden piristymistä kuvaa myös yrityskauppojen ja omistajanvaihdosten lisääntyminen. Alkuvuonna Finnveran rahoittamat omistajanvaihdokset nousivat 19 prosenttia edellisvuodesta 70 yritykseen, ja yrityskauppoihin myönnetty rahoitus kasvoi peräti 43 prosenttia 16,4 miljoonaan euroon.

Maakunnallisesti pk-yritysten rahoitus vaihtelee – Satakunnassa kasvua, Varsinais-Suomessa laskua

Maakunnallisesti tarkasteltuna rahoituksen määrä vaihtelee suuresti. Satakunnassa myönnetty pk-yritysten rahoitus kasvoi alkuvuonna 38 prosenttia 58 miljoonaan euroon (42). Varsinais-Suomessa rahoitusta myönnettiin 70 miljoonaa euroa (95), mikä puolestaan oli 26 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa vähemmän.

– Varsinais-Suomessa rahoituksellinen tilanne on vakaa, ja yrityksien kassatilanne on vahvistunut. Kun suhdannenäkymä on kääntynyt positiivisemmaksi, saavat yritykset hyvin pankkirahoitusta ilman Finnveran mukanaoloa. Satakunnassa korostuu etenkin kasvavien ja kansainvälitystyvien yritysten rahoitus. Ilahduttavaa on, että yritykset ovat voittaneet maailmalta vientikauppoja, joita olemme olleet rahoittamassa.

Finnveran käyttöpääomarahoitus suuntautuu nyt kasvun rahoitukseen - ”Kun kauppa käy, on kysyntää myös toimitusvakuuksille”

Finnveran rahoituksesta Lounais-Suomessa 44 prosenttia kohdistui käyttöpääomaan. Yritykset ovat tarvinneet rahoitusta liikevaihdon ja tilauskantojen kääntyessä kasvuun. Tämä näkyy myös toimitusvakuuksien merkittävänä osuutena (22 %).

– Kun kauppa käy, on kysyntää myös toimitusvakuuksille. Lounais-Suomessa on runsaasti projektiluontoisia toimituksia tekeviä pk- ja midcap -yrityksiä, jotka tarvitsevat toiminnassaan toimitusvakuuksia. Myös investointien rahoitus on ollut korkealla tasolla, mikä osaltaan selittyy kasvaneella yrityskaupparahoituksella, toteaa Pelkonen.

Matkailun vaikeudet näkyivät Ahvenanmaan rahoituksessa 2020 – rahoitustilanne normalisoitunut hyvän kesän jälkeen

Ahvenanmaan yritysten rahoituksessa muutos edellisvuodesta on erittäin suuri. Ahvenanmaalla rahoitusta myönnettiin alkuvuonna 2021 vain 1 miljoonaa euroa (7), eli määrä laski 90 prosenttia.

– Ahvenanmaan rahoituskysyntä on palannut normaalitasolleen. Matkailusta merkittävästi riippuvaisen maakunnan viime vuotta leimasi koronarajoituksien tuomat haasteet, mikä aiheutti matkailualan ja siihen liitännäisten liiketoimintojen äkillisen romahtamisen. Nyt takana on hyvä matkailukesä, ja yritykset ovat pärjänneet rahoituksellisesti omillaan.

Lisätiedot:

Seija Pelkonen, aluejohtaja, Länsi-Suomi, Finnvera, puh. 029 460 2620

Liite: Lounais-Suomen aluekatsaus 1-6/2021 (PDF)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Seija Pelkonen, aluejohtaja, Länsi-Suomi, Finnvera, puh. 029 460 2620

Kuvat

Finnveran Lounais-Suomen rahoitus käyttötarkoituksen mukaan 1-6/2021
Finnveran Lounais-Suomen rahoitus käyttötarkoituksen mukaan 1-6/2021
Lataa
Finnveran Länsi-Suomen aluejohtaja Seija Pelkonen
Finnveran Länsi-Suomen aluejohtaja Seija Pelkonen
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Rahoitus ja kasvu -katsaus: Teollisuuspolitiikka nosti päätään koronapandemian aikana, mutta vaihde jäi päälle – Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä18.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen viennin laskusuhdanne syveni vuoden 2023 aikana, ja tällä hetkellä viennin odotukset lähitulevaisuudesta ovat yhtä pessimistiset kuin koronapandemian pahimmassa vaiheessa. Vientitaantumalla on merkittävät vaikutukset kansantalouteen, sillä vientisektori työllistää suoraan ja välillisesti merkittävän määrän ihmisiä. Lisäksi vientiin päätyvät hyödykkeet ovat yleensä korkeamman arvonlisän tuotteita, joten viennin vähenemisestä seuraa myös kansantalouden tuottavuuden lasku. Samaan aikaan suurten talousmahtien protektionistinen teollisuuspolitiikka rapauttaa kansainvälistä kauppaa ja lisää valtiontukipolitiikkaa. Koronapandemian aikana nousut teollisuuspolitiikka on jäänyt päälle ja vahvistunut.

Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus 1/2024: ”Investoinnit odottavat EKP:n ensimmäistä koronlaskua” – Investointien lykkääminen osoittaa, ettei hyviä projekteja ole, arvioi pääekonomisti16.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Pk-yritysten rahoituskysynnän odotetaan pysyvän vaimeana seuraavien kuuden kuukauden aikana, ja investointeja on lykätty tai peruttu odottamaan korkotason laskua. Myös Suomen viennin odotus lähitulevaisuudesta on yhtä pessimistinen kuin koronapandemian pahimmassa vaiheessa. Erityisen ongelmallista tämän hetken tilanteessa on se, että syyt eivät ole pelkästään Suomen omissa käsissä vaan taustalla ovat globaali talouskehitys ja korkotaso. Taustalla on myös Suomen talouden syvempiä rakenteellisia haasteita, jotka heijastuvat investointien kannattavuuteen, arvioi Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Finnvera ja kauppakamarit: Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi kilpailukykyä lisääviä viennin rahoitusratkaisuja21.3.2024 09:33:00 EET | Tiedote

Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi erilaisia viennin rahoitusratkaisuja ja menettävät sen vuoksi kauppoja sekä altistuvat tarpeettomille luottotappioille. Riskeiltä suojautuminen ja maksuajan järjestäminen ostajalle tuovat kilpailukykyä. Kauppakamarit ja Finnvera käynnistävät yhdessä Vientikaupan rahoitus -kiertueen yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Finnvera aloittaa vekselirahoituksen pienissä vientikaupoissa15.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Finnvera alkaa rahoittaa vientikaupassa käytettäviä vekseleitä. Vekseli on vanha velkainstrumentti, joka nyt entisestään monipuolistaa Finnveran rahoitusmahdollisuuksia pienissä vientikaupoissa. Vekselirahoitus soveltuu pääomatavaroiden kauppaan, kun viejä ja ulkomainen ostaja ovat sopineet pitkästä, 2–5 vuoden maksuajasta ja vekseleiden käytöstä velkainstrumenttina. Vekselirahoitus, kuten Finnveran vuosi sitten käynnistämä vientiluottokin, on Finnveran ja tytäryhtiö Suomen Vientiluotto Oy:n yhteistyönä myöntämä rahoitus. Nyrkkisääntönä on, että vekselirahoitusta käytetään, jos rahoitustarve on noin 0,2–2 miljoonaa euroa ja vientiluottoa tyypillisesti suurempiin, 2–20 miljoonan euron vientikauppoihin.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–12/2023: Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla investoinnit voimakkaasti kasvussa, Finnveran rahoitus kasvoi Keski-Pohjanmaalla14.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Finnvera myönsi vuonna 2023 rahoitusta Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle yhteensä 90 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 102 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi Keski-Pohjanmaalla. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla rahoitus kohdistui selvästi aiempaa enemmän investointeihin. Alueella rahoitettujen yrityskauppojen yhteenlaskettu määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Myönteistä on uusien, vihreän siirtymän investointeihin tarkoitettujen lainojen myöntäminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye