Fira kieltää kevytyrittäjyyden rakennustyömaillaan

Päätös tehtiin tämän vuoden puolella ja siitä viestittiin kumppaniverkostolle huhtikuussa. Kielto kevytyrittäjyydestä Firan työmailla astui voimaan välittömästi tarkoittaen sitä, että Fira ei solmi enää uusia kevytyrittäjäsopimuksia työntekijöiden kanssa ja vanhojen sopimusten osalta siirtymäaika on kesäkuun 2023 loppuun mennessä. Kevytyrittäjyyden kielto koskee myös Firan aliurakoitsijoita sekä heidän allaan toimivia aliurakoitsijoita. Kielto koskee kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta ilman omaa Y-tunnusta työskenteleviä henkilöitä.
Vastuullinen ja läpinäkyvä toimitusketju on yksi Firan vastuullisuusohjelman kuudesta pääteemasta.
− Rakennusalan yrityksenä meillä on tärkeä rooli harmaan talouden torjunnassa ja vastuumme ulottuu myös yhteistyösuhteisiimme. Emme voi hyväksyä kevytyrittäjyyttä työmaillamme siihen liittyvien vakavien epäkohtien vuoksi. Päätöksen myötä haluamme varmistaa, että Firan rakennustyömailla työskentelevät ovat turvassa työperäiseltä hyväksikäytöltä ja heidän eläke- ja vakuutusturvastaan huolehditaan asianmukaisesti lain vaatimalla tavalla, toteaa Firan hankintajohtaja Mikko Anttila.
Rakennusalan kevytyrittäjyyteen liittyvät ongelmat nousivat laajasti keskusteluun viime vuoden lopulla. Vuoden 2023 maaliskuussa Rakennusalan ammattilaisten etujärjestö Rakennusliitto ja rakennusalan yritysten edunvalvoja Rakennusteollisuus RT ry julkaisivat yhteisen kevytyrittäjyyttä koskevan kannanoton osana uutta työehtosopimusta. Fira toimii Rakennusteollisuuden ja Rakennusliiton antaman suosituksen mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Anttila, hankintajohtaja, puh. 040 1374 035, mikko.anttila@fira.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas – sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 269 miljoonaa euroa vuonna 2022. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit ja asuntokorjaukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fira
Yhteisöllisyydestään tunnettu Postipuisto tuo myös rakentajat yhteen – Postipuiston Kotipäivä esittelee aluetta laajasti toukokuun viimeisenä viikonloppuna17.5.2023 14:59:50 EEST | Tiedote
Helsingin Pohjois-Pasilaan, Keskuspuiston kupeeseen rakentuva Postipuiston asuinalue alkaa valmistua. Yhteisöllisyydestään tunnettu alue on saanut myös rakennusliikkeet ja rakennuttajat ideoimaan asuinalueen kehittämistä yhdessä. Sunnuntaina 28.5.2023 järjestetään Postipuiston Kotipäivä -tapahtuma, joka esittelee asuntojen lisäksi myös uutta asuinaluetta ja sen erityispiirteitä.
Fira rakentaa TA-Yhtiöille seitsemänkerroksisen asuinkerrostalon Postipuistoon19.4.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira ja TA-Yhtiöt ovat sopineet seitsemänkerroksisen A-energialuokan asuinkerrostalon rakentamisesta Helsingin Postipuiston uudelle asuinalueelle. Rullakkotori 1:een valmistuu 61 ARA-rahoitteista vuokra-asuntoa aina yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa ja kohde valmistuu kesällä 2024.
Firan liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat vuonna 2022, veturina toimitilarakentaminen23.3.2023 08:40:00 EET | Tiedote
Kulunut vuosi oli rakentamisen palveluyhtiö Firalle erittäin hyvä haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Tilauskanta nousi vuoden aikana ennätystasolle ja liikevaihto oli Firan historian korkein. Veturina toimi erityisesti toimitilarakentaminen, jonka tilauskanta kasvoi 58 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös asuntorakentaminen menestyi vaikeutuneessa markkinassa erinomaisesti.
Fira rakentaa pysäköintilaitoksen Järvenpäähän15.2.2023 09:06:23 EET | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira ja Järvenpään kaupunki ovat sopineet 401-paikkaisen pysäköintilaitoksen rakentamisesta Järvenpään Ainolan juna-aseman lähettyville. Rakentaminen käynnistyy helmikuussa ja pysäköintilaitos valmistuu vuodenvaihteessa 2023–2024. Hanke toteutetaan KVR-urakkana.
Fira ja Caverion toteuttavat Rykmentinpuiston kampuksen Tuusulaan elinkaarihankkeena30.1.2023 08:16:40 EET | Tiedote
Tuusulan kunnanhallitus on valinnut rakennusalan palveluyhtiö Firan ja kiinteistötekniikkayhtiö Caverionin muodostaman ryhmittymän Rykmentinpuiston kampuksen toteuttajaksi. Yli 12 000 bruttoneliömetrin kampus toteutetaan elinkaarihankkeena ja valmistuttuaan se tarjoaa modernit ja terveelliset oppimisen sekä viihtymisen tilat niin lapsille, nuorille, henkilökunnalle kuin muillekin kuntalaisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme