Flow Festival

Flow Festival hyvästelee kesällä Suvilahden

Jaa
Suvilahden vanhalla voimala-alueella vuodesta 2007 asti järjestetty Flow Festival järjestetään elokuussa 2023 nykyisellä paikallaan viimeistä kertaa. Viimeistä Flow’ta Suvilahdessa juhlistetaan 11.–13.8.2023. Festivaali julkistaa vuoden 2024 tapahtumapaikkansa tämän vuoden festivaalin jälkeen.
Flow Festival / Jussi Hellsten
Flow Festival / Jussi Hellsten

Vuonna 2004 perustettu Flow Festival on järjestetty vuodesta 2007 asti nykyisellä paikallaan Helsigin Suvilahdessa. Vuoden 2007 Flow oli ensimmäinen paikalla järjestetty suuri tapahtuma, jonka vanavedessä alueesta on vuosien varrella muodostunut kaupungissa järjestettävien suurtapahtumien keskus. Suvilahti-vuosien aikana Flow on kehittynyt 12 000 kävijän kaupunkitapahtumasta 90 000 festivaalivieraan suureksi juhlaksi, jossa on koettu unohtumattomia festivaalielämyksiä musiikin, taiteen, ruoan ja kaupunkikulttuurin parissa.

Flow on alusta alkaen kunnioittanut Suvilahden voimala-alueen ainutlaatuista arkkitehtuuria nostaen tapahtumapaikkansa festivaalin keskiöön. Alueen valaistus, somistus ja lavasuunnittelu on aina luotu alueen erityistä tunnelmaa korostaen ja sen ehdoilla. Jälkiteollinen miljöö on ollut olennainen osa festivaalin hengen muotoutumista sellaiseksi, kuin se nykyään tunnetaan. Vuosien aikana Suvilahdesta onkin muodostunut olennainen osa Flow Festivalin identieettiä.

Alueen laajenevien rakennustöiden vuoksi Suvilahti ei enää sovellu Flow’n tapahtumapaikaksi, joten festivaali järjestetään viimeistä kertaa nykyisellä paikallaan elokuussa. Festivaali juhlistaa viimeistä vuottaan Suvilahdessa kaikkien aikojen Flow’lla, jossa esiintyvät muun muassa Lorde, Blur, Wizkid, Christine & The Queens, Tove Lo, Devo, Pusha T, Caroline Polachek, Suede, Moderat ja monia muita. Lisäksi festivaalilla nähdään jälleen laaja-alainen taideohjelma, yli 40 huippuravintolan valikoima, ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvaa puheohjelmaa sekä Suvilahden lumoava festivaalialue – viimeistä kertaa.

Flow Festivalin kolmen päivän lippu on mahdollista saada vielä 1.5. asti hintaan 225 €. Kolmen päivän lipun hinta on 239 € 2.5. alkaen.

Tutustu koko ohjelmaan Flow Festivalin nettisivulla: https://www.flowfestival.com/artists/

Flow Festival 2023 pääyhteistyökumppani on Heineken Silver. Muita kumppaneita ovat Polestar, Vaasan, Valio Oddlygood®, Lanson, POOL by Antilooppi ja Helsingin kaupunki. Mediakumppaneita ovat Helsingin Sanomat, Clear Channel, Radio Helsinki, Finnkino ja Resident Advisor ja tuotantokumppaneita Creative Technology ja Stopteltat.

Liput:
Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 225 €
2 päivän lippu: 189 €
1 päivän lippu: 119 €

3 päivän Gold-lippu: 345 €
1 päivän Gold-lippu: 189 €
Hinnat voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.

Lehdistökuvat: https://www.flowfestival.com/flow-festival/media/ 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Flow Festival / Jussi Hellsten
Flow Festival / Jussi Hellsten
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Flow Festival on rakkaudesta musiikkiin ja kaupunkikulttuuriin syntynyt helsinkiläinen festivaali, joka on järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Flow on kasvanut intiimistä klubitapahtumasta yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista musiikin ja taiteen festivaaleista.

Flow Festivalin ohjelmisto on tarkoin kuratoitu, populaarikulttuuria ja kokeellista taidetta sisältävä kokonaisuus. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä seuraava ravintolavalikoima, lumoava Suvilahden festivaalialue ja mittava vastuullisuusohjelma tarjoavat festivaalivieraille elämyksiä vuosi toisensa jälkeen. Seuraava Flow Festival järjestetään 11.–13.8.2023 Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Flow Festival

Flow Festivalin Balloon 360° -lavan ohjelma julki27.4.2023 11:00:00 EEST | Tiedote

Balloon 360° -lava on Flow Festivalin ainutlaatuinen maamerkki, joka on tunnettu musiikillisesti harvinaisen laajasta ohjelmastaan. Tänä vuonna lumoavan Balloonin lavalle nousee monipuolinen joukko kiinnostavia musiikintekijöitä, kuten Grammy-palkittu multi-instrumentalisti Meshell Ndegeocello, legendaarinen reggae-laulaja Horace Andy yhtyeineen sekä muun muassa jazzia ja ambientia yhdistelevä muusikko ja tuottaja Nala Sinephro. Aiemmin ohjelmaan ilmoitettu Eddie Palmieri on joutunut perumaan esiintymisensä Flow’ssa terveyssyistä johtuen.

Kelela ja Seinabo Sey lisätty Flow Festivalin ohjelmaan, FKA twigs peruu esiintymisensä13.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Flow Festivalin ohjelma on täydentynyt uusilla huippuesiintyjillä. Festivaalilla nähdään muun muassa R&B:tä ja elektronista musiikkia yhdistelevä ylistetty muusikko Kelela, Ruotsin valovoimaisin popsoul-artisti Seinabo Sey, tanssittavilla rytmeillään hurmaava Mauskovic Dance Band sekä joukko kotimaisia tähtiartisteja. FKA twigs puolestaan peruu kaikki tulevat esiintymisensä ja näin ollen myös Flow-keikkansa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme