SOK – Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Food Market Herkku maailman kiinnostavimpien ruokakauppojen joukkoon

Jaa

Helsingin keskustan Food Market Herkun täydellinen muodonmuutos sai kansainvälistä huomiota, kun se nostettiin ainoana pohjoismaisena kauppana maailman 16 kiinnostavimman uuden ruokakaupan joukkoon. Tämä selvisi brittiläisen kaupan alan tutkimuslaitoksen IGD:n tuoreesta globaalista raportista Top 16 stores you must visit in 2019.

– Tavoitteenamme oli rakentaa eurooppalaista kärkitasoa oleva ruokakauppa. Nyt näyttää siltä, että olemme onnistuneet siinä – vain kaksi kuukautta uudistuksen jälkeen. Mukavaa huomata, että ahkera työ yhdessä asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa kantaa hedelmää, iloitsee valikoimajohtaja Antti Oksa SOK:lta.

Raportissa huomioitiin erityisesti Herkun raikas ulkoasu, laaja ja laadukas premium-tason valikoima sekä mahdollisuus nauttia Bistron ravintola-annoksista.

– Herkun uudistus on saanut paljon kiitosta ja olemme tuoneet asiakkaillemme jotain, mitä Suomesta on aikaisemmin puuttunut. Kaupassamme vierailee paljon myös turisteja ja tämän huomionosoituksen jälkeen uskon, että heidän määränsä kasvaa entisestään, kertoo ketjujohtaja Mika Heikkinen HOK-Elannosta.

Myös henkilökunta kokee Herkun täysin omakseen.

– Tuntuu, että avauksen jälkeinen aika on ollut yhtä juhlahumua. Asiakkaat ovat iloisia ja kaikki Herkussa työskentelevät ovat aidosti ylpeitä uudesta myymälästä. Täällä on ilo työskennellä, kertoo Food Market Manager Milli Teivaala

Mobiilijonotus tuo helpotusta joulustressiin

Herkun joulukauppa on parhaillaan täydessä vauhdissa. Yhteensä 85 metriä pitkät palvelutiskit ovat jouluherkuttelijoiden pelastus, sillä kaiken saa tarvittaessa valmiina pöytään.

Palvelutiskeille on kehitetty perinteisten vuoronumeroiden rinnalle uudenlainen jonotustapa, joka on vakituisesti käytössä myös sesonkien ulkopuolella.

– Oman vuoronumeron voi napata itselleen mobiilisti vaikka jo ennen kauppaan saapumista. Haluamme säästää asiakkaidemme aikaa erityisesti vuoden kiireisimpinä päivinä kaikin mahdollisin keinoin, Teivaala kertoo.

Nappaa vuoronumerosi Helsingin keskustan Food Market Herkun tiskeille täältä: https://www.foodmarketherkku.fi/jonotustilanne/ 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Valikoimajohtaja Antti Oksa, S-ryhmän vähittäiskauppa, p. 010 76 80699

Ketjujohtaja Mika Heikkinen, Food Market Herkku, Osuuskauppa HOK-Elanto, p. 010 76 60602

Food Market Manager, Milli Teivaala, Food Market Herkku, Helsingin keskusta, p. 050 427 3988

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOK – Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK – Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 20 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut.  S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2017 noin 11 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa 37 000 työntekijällään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK – Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Grand Hotel Tammer teki paluun kansainvälisesti arvostetuksi hotelliksi – hotellilegenda juhlii monipuolisesti 90-vuotisjuhlavuottaan9.1.2019 09:00Tiedote

Radisson Blu Grand Hotel Tammer täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja juhlistaa merkkivuottaan lukuisilla tapahtumilla. Niiden myötä hotellivierailla ja kaupunkilaisilla on mahdollisuus sukeltaa Tammerin rikkaaseen ja maineikkaaseen menneisyyteen. Tapahtumavuosi käynnistyy Tuhansien tarinoiden muisteluilloilla, joissa kerätään talteen sekä rakennukseen että siellä vierailleisiin henkilöihin liittyviä tarinoita.

S-ryhmä palkkaa noin 14 000 kesätyöntekijää – Tavoitteena tarjota yhtä monta positiivista työkokemusta8.1.2019 07:55Tiedote

S-ryhmä työllistää kesällä 2019 ennätysmäärän eli noin 14 000 nuorta myymälöissä, liikennemyymälöissä, ravintoloissa ja hotelleissaan ympäri Suomen. Noin puolet pesteistä on Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkoja alle 18-vuotiaille. Haku kesätöihin on käynnissä nyt. S-ryhmä on tänäkin vuonna yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääyhteistyökumppaneista: ”Tulevan kesän teema on positiivisuus, kannustaminen ja palautteen anto!”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme