Foodduck

Foodduck Oy vahvassa kasvussa – ostaa laitteidensa teollisuusoikeudet omistavan yhtiön kokonaan omaan omistukseen ja rakennuttaa pakkauslaitoksen Suomeen

Jaa
FOODDUCK®-leviteannostelijoiden teollisuusoikeudet omistava FD Holding Oy palaa kokonaan kotimaiseen omistukseen, kun FOODDUCK®-laitteiden myynnistä ja markkinoinnista vastaava Foodduck Oy ostaa takaisin norjalaisen elintarvikejätti Orklan omistusosuuden FD Holdingista. Kauppa antaa Foodduckille mahdollisuuden toimia joustavasti useiden levitevalmistajien kanssa. Foodduck aloittaa samalla yhteistyön kotimaisen levitevalmistaja Bunge Finland Oy:n kanssa ja jatkaa yhteistyötä Orklan kanssa. Vahvassa kasvuvaiheessa oleva Foodduck rakennuttaa myös oman pakkauslaitoksen Suomeen ja tuo kotimaan markkinoille suomalaiset levitteet.
FOODDUCK® on löytänyt paikkansa leipäpöydistä sekä ruokaloiden ja ravintoloiden linjastoilta kautta maan, esimerkiksi sadoissa kouluissa etelästä pohjoiseen.
FOODDUCK® on löytänyt paikkansa leipäpöydistä sekä ruokaloiden ja ravintoloiden linjastoilta kautta maan, esimerkiksi sadoissa kouluissa etelästä pohjoiseen.

FD Holding Oy on ollut vuodesta 2016 Foodduck Oy:n ja Orklan tytäryhtiöiden Condite Oy:n ja KåKå Ab:n omistuksessa. Foodduck ja Orkla omistivat molemmat 50 % yhtiöstä. Nyt tehdyn yrityskaupan myötä Foodduck omistaa FD Holdingin kokonaisuudessaan. FD Holding omistaa FOODDUCK®-leviteannostelijoiden teollisuusoikeudet ja patentit Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Kaupan osapuolet ovat sopineet, etteivät julkista kauppahintaa eivätkä kaupan muita taloudellisia yksityiskohtia. FD Holdingin hallituksen puheenjohtajana jatkaa Toni Sorsavirta. Orkla-taustaisten hallitusten jäsenten tilalle nimitetään Antti Elevuori. Hän on viimeksi toiminut Raisio Oyj:n talousjohtajana, ja hänellä on laaja kokemus kotimaisesta ja kansainvälisestä elintarviketeollisuudesta sekä yrityskaupoista. Lisäksi hallitusta tullaan vahvistamaan kansainvälisen kaupan ammattilaisilla.

”FD Holdingin osto kokonaan Foodduck Oy:n omistukseen tukee yhtiömme vahvaa kasvua, koska se avaa meille mahdollisuuden tehdä joustavasti yhteistyötä myös muiden levitevalmistajien kanssa Orklan lisäksi. Olemme erittäin iloisia, että voimme lisätä tuotevalikoimaan kotimaisia levitevaihtoehtoja esimerkiksi Keiju-tuoteperheestä tunnetun Bunge Finlandin kanssa”, toteaa Foodduckin toimitusjohtaja Timo Sorsavirta.

”On innostavaa aloittaa yhteistyö Foodduckin kanssa. Aloitamme margariinin valmistuksella Suomen ja Ruotsin markkinoille ja tähtäämme yhteistyön laajentamiseen niin tuotevalikoiman kuin markkinoiden osalta”, sanoo Bunge Finlandin toimitusjohtaja Antero Lehtonen.

Myös Orklan ja Foodduckin läheinen yhteistyö jatkuu. Yhtiöt ovat tehneet monivuotisen yhteistyösopimuksen FOODDUCK®-leviteannostelijoissa käytettävien levitteiden valmistamisen, myynnin ja jakelun jatkamisesta.

Kasvun tukena oma pakkauslaitos

Foodduck rakennuttaa Suomeen omaa pakkauslaitosta, joka keskittyy pakkaamaan FOODDUCK®-laitteisiin soveltuvia innovatiivisia ja ekologisia levitepakkauksia. Ensimmäiset uudessa laitoksessa pakatut tuotteet ehtivät markkinoille kesän 2019 aikana.

”Oma pakkauslaitos on meille erittäin merkittävä ja luonnollinen askel. Sen avulla voimme toteuttaa yrityskaupan myötä vahvistuvaa strategiaamme ja joustavasti lisätä vaihtoehtoja FOODDUCK®-annostelijoiden levitevalikoimaan”, kertoo toimitusjohtaja Timo Sorsavirta.

Uusi pakkauslaitos on osa työ- ja elinkeinoministeriön kiertotalouden investointihanketta, koska se edistää kestävää kehitystä tukevia pakkausratkaisuja. Hanke on pilotti konseptille, jolle on suunnitteilla laajempaa kansainvälistä käyttöä.

”Kukin markkina vaatii omat levitevaihtoehtonsa, ja levitteiden pakkaaminen kannattaa tehdä kohdemaassa lähellä asiakkaita. Jatkossa haluammekin rakentaa tämän pilotin kaltaisia pakkauslaitoksia myös muihin maihin. Konsepti toimii ja skaalautuu mihin tahansa”, toteaa Sorsavirta.

Innovatiivinen FOODDUCK®-tuotevalikoima tarjoaa uuden, älykkään tavan tarjoilla voi-kasvisöljylevitteitä, margariineja ja muita levitteitä esimerkiksi kouluruokailussa, lounasravintoloissa ja hotellien aamiaispöydissä. Kotimainen FOODDUCK® vähentää levite- ja pakkausjätettä merkittävästi sekä parantaa levitteiden tarjoilun hygieniaa. Vuonna 2014 julkistettu FOODDUCK® on löytänyt paikkansa leipäpöydistä sekä ruokaloiden ja ravintoloiden linjastoilta kautta maan, esimerkiksi sadoissa kouluissa etelästä pohjoiseen. 

Lisätiedot:
Timo Sorsavirta
toimitusjohtaja, Foodduck Oy
P. 050 414 0004
timo.sorsavirta@foodduck.fi

Toni Sorsavirta
hallituksen puheenjohtaja, FD Holding Oy
P. 050 414 0002
toni.sorsavirta@foodduck.fi

Foodduck
Foodduck Oy on suomalainen vuonna 2012 perustettu yritys. Foodduck Oy on edelläkävijä ravintoloiden asiakaspalvelutiloissa ja ammattikeittiöissä käytettävien rasvojen, tuorejuustojen ja muiden levitteiden automaattisissa annosteluratkaisuissa. FOODDUCK®- leviteannostelija on ainoa laatuaan maailmassa. Visiomme mukaan FOODDUCK® on tulevaisuudessa niin ravintolalle kuin ruokailijoille merkki vastuullisesta ja ekologisesta leipäpöydästä. www.foodduck.fi

Kuvat

FOODDUCK® on löytänyt paikkansa leipäpöydistä sekä ruokaloiden ja ravintoloiden linjastoilta kautta maan, esimerkiksi sadoissa kouluissa etelästä pohjoiseen.
FOODDUCK® on löytänyt paikkansa leipäpöydistä sekä ruokaloiden ja ravintoloiden linjastoilta kautta maan, esimerkiksi sadoissa kouluissa etelästä pohjoiseen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Foodduck



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Foodduck

Valtakunnallinen JÄMÄKISA palkitsi päiväkoteja ja kouluja jätemäärää vähentävistä ja luonnonvaroja säästävistä ideoista30.5.2018 15:30:00 EEST | Tiedote

JÄMÄKISAn tavoite oli innostaa kouluja, päiväkoteja, kerhoja sekä ammatillisia oppilaitoksia luovuuteen ja kestävämpien toimintatapojen kehittämiseen. Voittaneita ideoita ovat Aurinkokeräin piharakennuksella, Muovinkerääjä-alus, Ekokahvila sekä Kulutusmittari-puhelinsovellus. JÄMÄKISAn järjestivät Foodduck Oy, ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ja OKKA-säätiö. Voittajat palkittiin 30.5.2018 Finlandia-talolla Helsingissä.

Foodduck Oy julkisti uuden leviteannostelijan: FOODDUCK® mobile monipuolistaa ja lisää käyttömahdollisuuksia10.3.2017 10:00:00 EET | Tiedote

Suomalainen Foodduck Oy tarjoaa entistä laajemmat mahdollisuudet levitteiden ekologiseen ja hygieeniseen jakeluun. Sen uusi tuote, FOODDUCK® mobile, tuo uusia käyttökohteita FOODDUCK®-laitteille aiemmin tyypillisten kouluruokaloiden ja lounasravintoloiden rinnalle. Pienen kokonsa, laajan levitevalikoimansa ja ladattavan akkunsa ansiosta FOODDUCK® mobile soveltuu esimerkiksi hotelli- ja sairaalakäyttöön. Vuonna 2014 lanseeratun innovatiivisen FOODDUCK®-laitteen tavoin FOODDUCK® mobile vähentää merkittävästi levitehävikkiä ja jätteiden määrää.

Foodduck Oy tuo uudenlaisen leviteannostelijan ravintoloiden leipäpöytiin24.11.2014 08:00:00 EET | Tiedote

Suomalainen FOODDUCK® on täysin uudenlainen leviteannostelija ja älykäs ratkaisu ravintoloiden leipäpöytiin, niin henkilöstöravintoloissa, kouluruokaloissa, palvelukeskuksissa kuin hotellien aamiaisravintoloissa. Se säästää ympäristöä vähentämällä ruokahävikkiä ja jätteiden määrää merkittävästi. Ekologinen Foodduck-leviteannostelija parantaa myös levitepöydän hygieniaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye