Forensic Risk Alliance

Forensic Risk Alliance laajentaa Euroopan toimintojaan avaamalla uuden toimiston Helsinkiin

Jaa
Forensic Risk Alliance (FRA) – johtava maailmanlaajuinen asiantuntijaorganisaatio, jonka toimialaa ovat taloudelliset tutkinnat, väärinkäytösten ennaltaehkäisy, avustaminen riita-asioissa ja niihin liittyvissä oikeudenkäynneissä sekä data-analytiikka – on nimittänyt Tytti Saarisen ja Viivi Lajusen yhtiön uusiksi johtajiksi taloudellisiin tutkintoihin erikoistuneeseen tiimiinsä. Nimityksillä FRA vahvistaa kasvuaan Pohjoismaihin ja avaa samassa yhteydessä uuden toimiston Helsinkiin.

”Olemme mielissämme saadessamme Tytin ja Viivin kokemuksen ja pohjoismaiden tuntemuksen osaksi FRA:ta. Tytti on työskennellyt ennen nimitystä RSM Finlandin osakkaana COO-roolissa ja hänellä on monipuolinen kokemus taloudellisista väärinkäytöstutkinnoista sekä konkursseihin ja saneerauksiin liittyvistä erityistarkastuksista. Viivi siirtyy uuteen tehtävään opetus- ja kulttuuriministeriöstä, jossa hän on työskennellyt tarkastustoimen päällikkönä. Viivillä on niin ikään lähes kymmenen vuoden kokemus taloudellisten väärinkäytöstilanteiden tutkimisesta, erityistarkastuksista, taloudellisten vahinkojen laskemisesta sekä compliance-tarkastuksista. Nimitysten avulla pystymme vahvistamaan jalansijaamme Pohjoismaissa, joissa olemme entuudestaan palvelleet niin asianajotoimistoja kuin yritysasiakkaita”, kommentoi FRA:n toimistusjohtaja ja Pohjoismaiden toiminnasta vastaava Derek Patterson nimityksistä.

“Kuullessani FRA:n palvelutarjonnasta, olin todella innoissani, koska FRA:n palveluvalikoima kattaa juuri ne osa-alueet, joita kohtaan minulla on ammatillinen intohimo. Tavatessani FRA:n johtoa, olin entistä vakuuttuneempi, että FRA on yhtiö, jossa haluan jatkaa ammatillista urakehitystäni. FRA on aidosti kansainvälinen yhtiö ja odotan innolla yhteistyötä FRA:n huippuammattilaisten kanssa.” Tytti Saarinen kommentoi nimitystään.

Viivi Lajunen toteaa, että “taloudellisiin väärinkäytöksiin ja valvonnan puutteisiin liittyvää uutisointia nähdään Pohjoismaissa tänä päivänä enenevässä määrin ja näin ollen FRA:n tarjoamille palveluille on vastaavasti kasvavaa kysyntää. Henkilökohtaisesti minulle on ilo palvella niin kansainvälisiä kuin kotimaisia yhtiöitä heidän maineen suojelemiseksi. Olen todella mielissäni mahdollisuudesta liittyä FRA:n kansainväliseen tiimiin sekä työskennellä jälleen entisen kollegani Tytin kanssa.”  

Uuden Helsingin toimiston avaamisen myötä Tytillä ja Viivillä on aikomuksena kasvattaa tietoisuutta riskeistä, joita yritykset voivat kohdata epäeettisen toiminnan myötä.

”Tarkoituksenamme on nostaa esiin ja herättää ajatuksia, kuinka tärkeää on tunnistaa ja hallita taloudellisiin väärinkäytöksiin liittyviä riskejä ja auttaa yrityksiä noudattamaan entistä velvoittavampaa kansainvälistä sääntelyä. Haluamme lisäksi tarjota niin meidän kuin koko FRA:n luotettavan ja riippumattoman asiantuntemuksen asiakkaillemme riitatilanteissa. Käsityksemme mukaan moni Pohjoismaissa toimiva yhtiö on edelleen altis väärinkäytöksille erityisesti kansainvälisessä liiketoiminnassa, johtuen pohjoismaalaisille tyypillisestä luottamuksen ilmapiiristä. FRA on muun muassa avustanut Teliaa alusta lähtien yhtiön kohtaaman korruptiotapauksen tutkinnassa ja katsomme, että meillä on hyvät lähtökohdat olla luotettava kumppani yritysten kohtaamissa vaativissa tilanteissa, joiden selvittäminen poikkeuksetta vaatii erityisosaamista.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Forensic Risk Alliancea koskeviin mediatiedusteluihin sekä haastattelupyyntöihin vastaa FRA:n markkinointipäällikkö Louise Grainger, lgrainger@forensicrisk.com, +44 (0)20 7269 5004.

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Forensic Risk Alliance
c/o Postitalo Spaces, Mannerheiminaukio 1A
00100 Helsinki

https://www.forensicrisk.com/

Forensic Risk Alliance

Forensic Risk Alliance (“FRA”) on kansainvälinen yhtiö, jossa työskentelee taloudellisiin tutkintoihin erikoistuneita talousalan ammattilaisia sekä tietosuoja- ja eDiscovery-asiantuntijoita. Yhtiöllä on toimistot Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Sveitsissä. FRA auttaa yhtiöitä ratkaisemaan monimutkaisia ja riskisiä taloudellisia, juridisia ja sääntelyyn liittyviä haasteita.

FRA:n asiantuntijat tarjoavat riippumatonta neuvonantoa ja avustamista riita-asioissa pääosin paikallisilla kielillä, koska yhtiön asiantuntijoiden kielitaito kattaa suurimman osan maailman valtakielistä, mukaan lukien keskeiset eurooppalaiset kielet, arabia, venäjä, portugali, mandariinikiina, kantonin kiina, malaiji ja bahasa indonesia.

FRA kerää ja analysoi tietoa (usein rajat ylittäviä) riita-asioita ja taloudellisia tutkintoja varten useilla eri osa-alueilla kuten oikeudenkäynteihin, väärinkäytöksiin sekä lahjontaan ja korruptioon liittyen. Yhtiöllä on laaja kokemus erilaisista projekteista yli 75 maassa muun muassa Latinalaisesta Amerikasta, Aasiasta, Euroopasta, Afrikasta ja Lähi-Idästä.

Yhtiö on palkittu vuosina 2016 ja 2017 “Consultancy of the Year” GIR Awards -palkinnolla. Lisäksi yhtiö sai Mobile eDiscovery -ratkaisustaan “Highly Commended” -tunnustuksen “Supplier Innovation – Technology” -kategoriassa vuosina 2016 ja 2017 Legal Week Innovation Awards -tilaisuudessa. Palkittu Mobile eDiscovery -ratkaisu on otettu menestyksekkäästi käyttöön useissa eri maissa. FRA:n johtajia on ollut esillä useissa Who’s Who Legal 2018 sekä Thought Leadership -julkaisuissa oman erityisasiantuntemuksensa ansiosta.

FRA on yksi kymmenestä yhtiöstä maailmalla, joka voi suorittaa validointitarkastuksia EITI:lle (Extractive Industries Transparency Initiative). Validoinnissa arvioidaan sitä, miten hyvin valtionhallinto noudattaa EITI:n standardeja koskien luonnonvarojen käytöstä saatujen tuottojen raportoinnin läpinäkyvyyttä.

Forensic Risk Alliancea koskeviin mediatiedusteluihin sekä haastattelupyyntöihin vastaa FRA:n markkinointipäällikkö Louise Grainger, lgrainger@forensicrisk.com, +44 (0)20 7269 5004.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye