Fosto Oy

Fosto Oy on ostanut Kera Interior -valaisinliiketoiminnan

Jaa
Orimattilalainen Kera Group Oy ja tamperelainen Fosto Oy solmivat 23.6.2022 sopimuksen, jolla Kera Interior -valaisinliiketoiminta siirtyy kokonaisuudessaan Fosto Oy:n omistukseen. Liiketoimintakaupan tarkoituksena on kasvattaa design-valaisinten myyntiä nykyisestä moninkertaiseksi sekä tuoda jatkossa uusia innovatiivisia ja mielenkiintoisia valaisinmalleja markkinoille. Kera Group jatkaa Foston sopimusvalmistajana ja strategisena kumppanina.
Foston Monopol, Lisabell, Stan & Laskos
Foston Monopol, Lisabell, Stan & Laskos

- Kera Groupilla on yli puolen vuosisadan historia suomalaisten design-valaisinten valmistajana ja suunnittelijana. Nykyisin olemme keskittyneet kuitenkin rakennusalan tuotteisiin, jolloin tämä perinteikäs valaisinliiketoiminta ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota. Uskomme, että Kera Interior -valaisimet pääsevät nyt uuteen loistoon Foston keskittyessä jatkossa valaisinliiketoiminnan kehittämiseen, toteaa Kera Groupin toimitusjohtaja Seppo Nieminen.

- Pikkupojasta lähtien olen ollut tavattoman kiinnostunut lampuista ja valaisimista, ja Kera Groupin väkeen tutustuin jo noin kymmenen vuotta sitten yritysohjelmistoalalla toimiessani. Nyt avautui loistava mahdollisuus aloittaa uusi ura ja liiketoiminta design-valaisinten parissa, kun sattumalta pöytälaatikossa oli jo vuosia odotellut uutta syttymistä vanha valaisinyhtiö Fosto Oy. Uudella Fosto-brändillä tavoitellaan liiketoiminnan moninkertaistamista. Yhtiökumppaninani on jo opiskeluajoilta tutut luotettavat liiketoiminnan rautaiset ammattilaiset, joten senkin suhteen onnistumisen edellytykset ovat kunnossa, iloitsee Foston toimitusjohtaja Jarno Lahtinen.    

Uutta brändiä ja valoisaa tulevaisuutta juhlistetaan keskiviikkona 28.9.2022 Helsingin Lasipalatsissa järjestettävässä julkistamistilaisuudessa, jossa vanhojen klassikoiden lisäksi saadaan nähdä myös tulevia klassikoita loistamassa. Ääneen pääsevät myös valaisinten suunnittelijat, ja kuullaan lisäksi Foston tulevaisuuden suunnitelmista.

Kera Interior on tunnettu vuosikymmenet mm. Ornon klassikkovalaisimien valmistajana alkuperäisillä koneilla ja piirustuksilla; juuri niillä menetelmillä, jotka suunnittelijat ovat kyseisille valaisimille aikanaan määritelleet. Fosto jatkaa tinkimättömästi vuosikymmenten perinteitä laadukkaiden, kestävien ja näyttävien design-valaisinten valmistajana ja uusien valonnäyttäjien luojana.

Pohjolassa tehdään parhaat valaisimet jatkossakin, koska täällä laadukas valo on elämisen edellytys suurimman osan vuodesta. Kesäaikaan taas valaisimen pitää pelkällä ajattomalla kauneudellaan luoda tilaan valoa ja harmoniaa. Kirkas skandinaavinen design kantaa jatkossa myös maailmalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Foston Monopol, Lisabell, Stan & Laskos
Foston Monopol, Lisabell, Stan & Laskos
Lataa
Heikki Turusen 1969 suunnittelemat ORNO-klassikot hivelevät edelleen silmää.
Heikki Turusen 1969 suunnittelemat ORNO-klassikot hivelevät edelleen silmää.
Lataa
Kuvassa Foston Jarno Lahtinen ja Kera Groupin Juha Nieminen sekä Seppo Nieminen allekirjoittavat sopimuksen liiketoimintakaupasta.
Kuvassa Foston Jarno Lahtinen ja Kera Groupin Juha Nieminen sekä Seppo Nieminen allekirjoittavat sopimuksen liiketoimintakaupasta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Fosto Oy
Pispalan valtatie 96 A
33270 Tampere

http://www.fosto.fi

Fosto Oy on tunnettu mm. Ornon ja Keran Interiorin klassikkovalaisimien valmistajana alkuperäisillä koneilla ja piirustuksilla; juuri niillä menetelmillä, jotka suunnittelijat ovat kyseisille valaisimille aikanaan määritelleet. Fosto jatkaa tinkimättömästi vuosikymmenten perinteitä laadukkaiden, kestävien ja näyttävien design-valaisinten valmistajana ja uusien valonnäyttäjien luojana. Pohjolassa tehdään parhaat valaisimet jatkossakin, koska täällä suurimman osan vuodesta laadukas valo on elämisen edellytys. Kesäaikaan taas valaisimen pitää pelkällä ajattomalla kauneudellaan luoda tilaan valoa ja harmoniaa. Foston tarina sai alkunsa, kun pikkupoika aikanaan unelmoi hienoista omista lampuista. Noista lapsuuden unelmista syttyi yhtenä päivänä palava intohimo luoda valolla ihmisten elämään iloa ja elämyksiä. Haluamme, että kirkas skandinaavinen design loistaa jatkossa myös maailmalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye