SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Founder Institute ja S-ryhmä tuovat uuden globaalin startup-ohjelman Helsinkiin

Jaa
San Franciscossa päämajaansa pitävä startup-kiihdyttämö Founder Institute ja S-ryhmä perustavat uuden ruokateknologiaan keskittyvän globaalin startup-ohjelman Suomeen. Helsingissä käynnistyvä Food Founder Programme tulee auttamaan aloittelevia ruoan, ruokateknologian ja maatalousteknologian parissa toimivia yrittäjiä ja yrityksiä rakentamaan ideoista kansainvälisiä menestystarinoita. Ensimmäinen 13 viikon mittainen koulutusohjelma käynnistyy vuoden 2019 alussa.

Uusi ohjelma perustuu Founder Instituten kansainväliseen startup-koulutusohjelmaan, jonka pohjalta on syntynyt yli 3300 startup-yritystä yli 180 kaupungissa ympäri maailmaa. Ohjelmasta tehdään nyt ensimmäistä kertaa ruokaketjuun kehittämiseen erikoistunut ohjelma, jonka suunnittelussa ja toteuttamisessa on mukana alan johtavia yrittäjiä ja tutkijoita Suomesta ja ulkomailta. Food Founder Programmen osallistujilla on tukenaan toistasataa startup-yrittäjää menestyneistä yrityksistä (kuten Kyrö Distillery ja Sulapac), sekä asiantuntijoita alan johtavista yrityksistä ja tutkimuslaitoksista. Osallistujat voivat hyödyntää myös Founder Instituten globaaleja verkostoja ja sijoittajasuhteita.

“Maapallon tulevaisuudelle on tärkeää löytää uusia tapoja tuottaa ja kuluttaa ruokaa. Tämän ohjelman kautta haluamme tukea startup-yrityksiä saavuttamaan kunnianhimoiset tavoitteensa ratkaista maailman isoimpia ongelmia teknologian avulla,” Adeo Ressi, Founder Instituten perustaja ja toimitusjohtaja kiteyttää.

Käynnistyvä ohjelma on osa Founder Instituten “Global Centre of Excellence for Food Startups” -yksikköä, joka perustetaan Helsinkiin. Yksikön tavoitteena on auttaa käynnistämään ensi vuonna vähintään 20 uutta kansainvälistä ruokaan erikoistunutta startup-yritystä. Ohjelman pääyhteistyökumppanina toimii S-ryhmä. Muiden kumppaneiden joukkoon kuuluu muun muassa Valio.

“Suomella on pitkä historia uusien tuotteiden ja teknologioiden tuomisessa kansainvälisille markkinoille. Helsingin valitseminen globaaliksi osaamiskeskukseksi ruoan, ruokateknologian ja maatalousteknologian osalta on erittäin luontevaa. Näin voidaan mahdollistaa ruokaketjun ympärillä tapahtuvien innovaatioiden voimakkaampi vaikutus kansainvälisesti, ja tällä kaikella on merkitystä tulevaisuuden ravinnolle. Helsinki on ihanteellinen testialusta uusille ruokainnovaatioille, jotka Founder Instituten globaali verkosto pystyy auttamaan kaikkialle maailmaan”, Founder Institute Suomen johtaja Janne Saarikko sanoo.

“Innovaatioihin ja kansainväliseen kasvuun kannustavan ilmapiirin luominen on avainasemassa suomalaisen maatalouden ja elintarviketeollisuuden tulevaisuuden turvaamisessa. Suomen suurimpana kotimaisen ruoan myyjänä haluamme olla mukana auttamassa suomalaisia ruoka-alan startuppeja kasvamaan globaaleiksi menestystarinoiksi. Ennakkoluuloton yhteistyö elintarviketeollisuuden, maatalouden ja vähittäiskaupan välillä hyödyttää kaikkia, myös suomalaisia kuluttajia”, S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu summaa.

Food Founder Programmeen hakeutuminen on nyt avoinna osoitteessa https://fi.co/join/fifood. Viimeinen hakupäivä ohjelmaan on 16.12. 2019.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Janne Saarikko, johtaja, Founder Institute Finland, sähköposti: Janne.Saarikko@founderinstitute.net, p. +358 40 864 3017


Kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu, S-ryhmä, sähköposti: Ilkka.Alarotu@sok.fi, p. +358 10 76 80634

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

Founder Institute

The Founder Institute (http://fi.co) on maailman suurin aikaisen vaiheen startup-kiihdyttämö ja -ohjelma. Startup-yritysten käynnistämiseen tähtäävä kattava vaiheittainen ohjelmamme antaa kestävän yrityksen aloittamisessa tarvittavan rakenteen, mentoroinnin ja globaalin yrittäjäverkoston. Maailman nopeimmin kasvavien yritysten perustajat ovat käyttäneet ohjelmaa työntekijästä yrittäjäksi siirtymiseen, yritysideansa testaamiseen, tiiminrakentamiseen, ensimmäisten asiakkaiden etsimiseen ja rahoituksen hankkimiseen. Piilaaksossa perustettu Founder Institute toimii yli 180 kaupungissa tehtävänään tuoda Piilaakso kaikkialle maailmaan ja voimaannuttaa yrittäjiä rakentamaan yrityksiä miljoonan uuden työpaikan luomiseksi. Founder Instituten perustivat vuonna 2009 Adeo Ressi ja Jonathan Greechan ja sen pääpaikka on Mountain View, Kalifornia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän päivittäistavarakauppa vastasi asiakkaiden tarpeisiin ja kasvatti edelleen markkinaosuuttaan27.3.2024 09:01:00 EET | Tiedote

S-ryhmän päivittäistavarakauppa onnistui vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin viime vuonna niin hyvin, että S-ryhmä kasvatti ainoana kaupparyhmänä markkinaosuuttaan vuonna 2023. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 8,9 prosenttia vuonna 2023. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,3 prosenttia (+1,3 %-yks.). S-ryhmä on myös ruoan verkkokaupan markkinajohtaja.

S-ryhmän ravintoloiden asiakkaiden suositteluhalukkuus paras 10 vuoteen – ravintoloiden ja henkilöstön vuoden 2023 parhaat onnistujat palkittiin27.3.2024 08:48:26 EET | Tiedote

Asiakkaiden aito kohtaaminen ja henkilökohtainen huomioiminen ovat merkittävä osa asiakaskokemusta. S-ryhmän ravintoloissa asiakaspalvelu on yksi systemaattisen kehitystyön painopisteistä. Ryhmän ravintoloiden asiakastyytyväisyys ja suositteluhalukkuus nousivat kymmenettä vuotta perättäin ja ovat kiitettävällä tasolla. Ravintola-alan ammattilaisia palkittiin hienosta vuodesta ja erityisen hienoista onnistumisista ravintoloiden vetovoiman ja asiakaskokemuksen edistämiseksi valtakunnallisessa tapahtumassa 26. maaliskuuta 2024 Original Sokos Hotel Triplassa.

Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2023 – ”Entistä tiiviimpää yhdessä tekemistä arvoketjussa”26.3.2024 15:07:33 EET | Tiedote

Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu. Vastuullisuuden saralla S-ryhmässä ollaan ylpeitä muun muassa siitä, että tavoite omien päästöjen vähentämiseen täyttyy etuajassa. Ilmastotyössä sitouduttiin asettamaan kunnianhimoinen Net Zero 2050 -tavoite ja luontotyötä edistettiin yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Uusi jätelaki sai suomalaiset ryntäämään kauppaan – kompostoreiden myynti tuplaantunut lyhyessä ajassa26.3.2024 08:25:00 EET | Tiedote

Viime vuodesta alkaen asteittain Suomessa voimaan tuleva jätelain muutos on saanut suomalaiset suuntaamaan kiihtyvällä tahdilla kaupoille. Prisman myyntidatan mukaan muun muassa kompostoreiden ja kodin jätelajittelujärjestelmien myynti on noussut jopa kaksinkertaiseksi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Kysyntä on ollut viime vuodesta lähtien niin suurta, että lämpökompostorit jopa hetkeksi loppuivat kaupoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye