Juustoportti Oy

Friendly Viking’s – Juustoportille uusi vientibrändi

Jaa
Juustoportti hakee viennillä kasvua kauraliiketoimintaansa.
Friendly Viking’s-brändi pohjautuu pohjoisen luonnon puhtauteen, maailman onnellisimpiin ihmisiin ja parhaista raaka-aineista tehtyihin tuotteisiin. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.
Friendly Viking’s-brändi pohjautuu pohjoisen luonnon puhtauteen, maailman onnellisimpiin ihmisiin ja parhaista raaka-aineista tehtyihin tuotteisiin. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.

Friendly Viking’s on Juustoportin uusi vientibrändi, joka julkistetaan 5.10. Anuga-messulla Kölnissä. Ensimmäisessä vaiheessa Friendly Viking’s sisältää kaurapohjaisia tuotteita, mm. maustettuja ja maustamattomia kaurajuomia, sekä kaurapohjaisia ruoanvalmistuotteita.

Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari kertoo brändin taustasta: ”Olemme aloittaneet viennin Juustoportti-brändillä vuosia sitten ja todenneet nimen lausumisen aiheuttavan haasteita eri maissa. Halusimme brändiksi sellaisen, joka kertoo pohjoisesta identiteetistämme laajemmin ja että aihe tunnetaan läpi Euroopan. Nyt myös nimen lausuminen sujuu niin Suomessa, kuin maailmallakin.”

Juustoportti kertoo Friendly Viking´s-brändin pohjautuvan pohjoisen luonnon puhtauteen, maailman onnellisimpiin ihmisiin ja parhaista raaka-aineista tehtyihin tuotteisiin. Made with a good heart-sloganin kerrotaan tulleen valituksi siksi, että se tiivistää yrityksen toimintatavan, intohimoisen tekemisen paremman tulevaisuuden puolesta.

”Viikingeistä puhuttaessa usein mieleen nousee hurjuus. Kaikki viikingit eivät olleet sotaisia, vaan osa keskitti intohimonsa hyvän ruuan tuottamiseen ja valmistamiseen. Nämä ystävälliset viikingit elivät rauhassa ja nauttivat elämästä. Friendly Viking´s-brändi pohjautuu heihin,” kertoo Juustoportin markkinoinnista vastaava Niklas Keski-Kasari. ”Brändin konsepti ja tuoteilme tutkittiin useissa Euroopan maissa ja saimme varmuuden brändin toimivuudesta. Brändi ja kauratuotteisto on herättänyt suurta mielenkiintoa maailmalla ja olemme odottaneet, että pääsemme kertomaan siitä suurelle yleisölle.” Niklas Keski-Kasari jatkaa.

Juustoportti vie tällä hetkellä juustoja ja kauratuotteita. Päämarkkinat ovat Länsi-Euroopassa ja Baltiassa. Yritys kertoo myös kartoittavansa myös Euroopan lisäksi Aasian markkinoita.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Juustoportti:
Timo Keski-Kasari
toimitusjohtaja
0400 567 366

Kuvat

Friendly Viking’s-brändi pohjautuu pohjoisen luonnon puhtauteen, maailman onnellisimpiin ihmisiin ja parhaista raaka-aineista tehtyihin tuotteisiin. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.
Friendly Viking’s-brändi pohjautuu pohjoisen luonnon puhtauteen, maailman onnellisimpiin ihmisiin ja parhaista raaka-aineista tehtyihin tuotteisiin. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.
Lataa
Friendly Viking’s uudet kaurajuomapakkaukset. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.
Friendly Viking’s uudet kaurajuomapakkaukset. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.
Lataa
Friendly Viking’s logo. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.
Friendly Viking’s logo. Kuva: Juustoportti, käytettävissä vapaasti.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Juustoportti Oy
Juustoportti Oy
Meijeritie 3
61600 Jalasjärvi

06-4566800https://www.juustoportti.fi

Juustoportti on jalasjärveläinen elintarvikealan konserni, joka on kasvanut pienestä maatilajuustolasta lähes 250 henkilöä työllistäväksi perheyritykseksi. Juustoportilla on meijerin, juustolatoimintojen ja vegetehtaan lisäksi viisi liikenneasemaa eri puolella Suomea, sekä ruokatuotteita valmistava Kasvis Galleria Kuopiossa. Juustoportti on tuotantotekniikaltaan Suomen moderneimpia meijereitä ja kattavaan tuotevalikoimaan kuuluu lähes kaikki meijerialan tuotteet. Juustoportti on useaan kertaan palkittu maailmalla kypsytetyistä juustoistaan. Suomessa Juustoportti on saanut tunnustusta esimerkiksi hyvänä työnantajana ja perinteisen toimialan rajojen rikkojana. Juustoportti on jo yli parinkymmenen vuoden ajan luonut joka kuukausi yhden uuden, pysyvän, työpaikan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Juustoportti Oy

Paulig on sopinut Frezza-brändin ja -liiketoiminnan myymisestä Juustoportille9.3.2023 12:00:00 EET | Tiedote

Paulig toi 20 vuotta sitten Frezza-tuotteiden myötä Suomeen täysin uuden kylmien kahvijuomien segmentin ja suomalaiset ovat saaneet nauttia erilaisista Frezza-mauista ja virkistävistä hemmotteluhetkistä vuosikymmenien ajan. Nyt Paulig on sopinut Frezza-brändin myymisestä Juustoportille, jonka on tarkoitus jatkaa brändin menestystarinaa ja myyntiä tulevaisuudessa. Kaupan suunniteltu täytäntöönpano on 31.3.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye