Fujitsu

Fujitsu Finland saavutti hiilineutraaliuden ja vauhditti kestävää kehitystä

Jaa

Fujitsu Finland julkaisee vuosittain Suomen-toimintojaan koskevan yritysvastuuraportin. Tuore raportti käsittelee 31.3.2021 päättynyttä tilikautta, joka oli monella tapaa poikkeuksellinen globaalin koronapandemian takia.  

”Ykkösasia oli yhteiskunnan kannalta kriittisten palvelujen turvaaminen ja kehittäminen. Olimme esimerkiksi mukana rakentamassa nopealla aikataululla Valtiokonttorille ratkaisua, jonka avulla saatiin maksettua ajallaan kustannustukea pandemiasta kärsiville yrityksille”, kertoo Fujitsu Finlandin toimitusjohtaja Simo Leisti

”Samalla keskityimme henkilöstön hyvinvoinnin ja työkyvyn turvaamiseen haastavissa olosuhteissa”, Leisti jatkaa ja huomauttaa, että Fujitsussa etätyön tekeminen oli mahdollista jo ennen pandemiaa. ”Luotamme siihen, että ihmiset itse tietävät, mikä on heille paras ja tuottavin tapa tehdä töitä. Haluamme jatkossakin olla vastuullinen työnantaja, joka osallistaa työntekijöitä paremman työelämän kehittämiseen ja yhteisistä pelisäännöistä sopimiseen.”

Hiilineutraali Fujitsu auttaa asiakkaita saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteitaan

Yksi menneen tilikauden merkittävimmistä vastuullisuusaskelista oli hiilineutraaliuden saavuttaminen Fujitsu Finlandin toiminnasta syntyvien suorien päästöjen osalta. Tavoite saavutettiin hankkimalla uusiutuvaa, päästötöntä sähköä sekä kompensoimalla lähitukipalvelujen ja ostetun kaukolämmön päästöjä Etiopiassa toteuttavan metsityshankkeen avulla.

Fujitsu Finlandin kestävän kehityksen asiantuntija Pilvi Liikkanen muistuttaa, että Fujitsun ilmastotyö ei pääty tähän:

”Suurin osa toimintamme aiheuttamista päästöistä ovat epäsuoria, ja ne syntyvät esimerkiksi tuotetoimitusten logistiikasta ja hankkimistamme palveluista. Kartoitamme parhaillaan toimintamme epäsuoria päästöjä ja asetamme niille vähentämistavoitteita yhdessä kumppaneidemme kanssa.”

Simo Leisti lisää, että on tärkeää pyrkiä vähentämään oman toimintamme kielteisiä vaikutuksia ympäristöön. ”Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että suurimmat myönteiset vaikutukset yhteiskuntaan syntyvät ydinosaamisemme ja liiketoimintamme kautta. Teknologiaratkaisuilla voimme auttaa asiakkaitamme saavuttamaan omia kestävän kehityksen tavoitteitaan.”

Leisti nostaa esimerkiksi yhdessä tekemisen voimasta Fujitsun yhteistyön Lahden, Euroopan ympäristöpääkaupungin 2021 kanssa.

”Autamme kaupunkia sekä sen asukkaita kehittämään digiratkaisuja kestävän kaupunkielämän tueksi. Näin toteutamme käytännössä globaalia toimintafilosofiaamme Fujitsu Way’ta ‒ rakennamme kestävämpää maailmaa innovaatioiden avulla.”  

Konkreettisia vastuullisuustekoja yhteiskunnan ja ympäristön hyväksi

Fujitsu Finland edistää vastuullisuutta viidellä osa-alueella, jotka ovat ympäristö, yhteisö, monimuotoinen ja osallistava työyhteisö, työhyvinvointi sekä vastuulliset toimintatavat. Eri osa-alueille asetetaan vuosittain paikalliset tavoitteet, joiden toteutumista seuraa kuukausittain kokoontuva vastuullisuusjohtoryhmä.

Yritysvastuupäällikkö Milla Uusi-Pietilä kertoo, että Fujitsu kehittää aktiivisesti yritysvastuuseen liittyvää raportointia. ”Kuvaamme nyt entistä avoimemmin eri osa-alueiden konkreettisia tavoitteita ja saavutuksia”, hän sanoo ja nostaa esiin kymmenen esimerkkiä vastuullisista teoista päättyneeltä tilikaudelta:

  1. Saavutimme hiilineutraaliuden hankkimalla uusiutuvaa sähköä ja kompensoimalla ostetun kaukolämmön ja lähitukipalvelujen ajojen aiheuttamia päästöjä.
  2. Huolehdimme materiaalitehokkuudesta laiteliiketoiminnassamme. Käytöstä poistuneet laitteet hyödynnettiin mahdollisimman pitkälle joko kokonaisina, varaosina tai uusien tuotteiden materiaalina. Vuonna 2020 yli 95 prosenttia materiaaleista hyödynnettiin uudelleen raaka-aineina.
  3. Lahden, Euroopan ympäristöpääkaupungin 2021 innovaatiokumppanina autoimme Lahden kaupunkia ja sen asukkaita ideoimaan digiratkaisuja kestävän kaupunkielämän tueksi ja kiertotalouden edistämiseksi.
  4. Edistimme tekoälyn eettistä hyödyntämistä ja lasten oikeuksia Unicefin globaalissa AI for Children -hankkeessa. Testaamme Unicefin ohjeistusta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten kanssa kehittämässämme Nuora-tekoälyratkaisussa, joka ennustaa nuorten syrjäytymisriskiä.
  5. Järjestimme pitkäaikaiselle yhteistyökumppanillemme Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-toiminnalle sekä sen Italiassa ja Jordaniassa toimiville sisarjärjestöille virtuaalityöpajan, jossa ideoitiin digitaalisia palveluja nuorten työllistymisen tukemiseksi.
  6. Tuimme järjestökumppaneitamme myös kannustamalla henkilöstöämme käyttämään työpäivän vapaaehtoistyöhön, keräämällä varoja Suomen Punaiselle Ristille Nälkäpäivä- ja Ketjureaktio-kampanjoissa, lahjoittamalla tietokoneita koululaisille sekä tekemällä joululahjoituksen Pelastakaa lapset ry:lle.
  7. Vahvistimme yhteiskunnan kyberturvallisuutta yhteistyössä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa. Osallistuimme muun muassa Digi- ja väestötietoviraston koordinoimaan VAHTI-yhteistyöhön, jonka tavoitteena on julkisen hallinnon toiminnan ja ict-palveluiden turvaaminen kyberhäiriötilanteissa.
  8. Panostimme henkilöstömme hyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitämiseen. Osallistumme Työterveyslaitoksen kolmivuotiseen Kimmoisat työntekijät muuttuvassa työelämässä -tutkimukseen, jossa luodaan konkreettisia keinoja työuupumuksen ehkäisyyn. Julkaisimme esihenkilöille suunnatun työkalupakin psyykkisen kuormituksen tunnistamiseksi.
  9. Edistimme eettisesti kestävää toimintakulttuuria Oikeusministeriön Sano ei korruptiolle -kampanjassa. Osallistumalla kampanjaan vakuutamme, että johtomme on sitoutunut vastustamaan korruptiota, emme hyväksy minkäänlaista korruptiota työntekijöiltämme emmekä yhteistyökumppaneiltamme ja ohjeistamme työntekijöitä toimimaan oikein riskitilanteissa sekä ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta.
  10. Maksoimme verot täysimääräisesti Suomeen. Emme tee verojen välttelyyn pyrkiviä järjestelyjä tai siirrä verorakenteita ulkomaille pienentääksemme Suomeen maksettavien verojen määrää. Fujitsu Finland Oy maksoi tilikauden aikana veroja ja muita veroluonteisia eriä kaikkiaan 100,2 miljoonaa euroa.

Fujitsu Finland Oy:n 31.3.2021 päättynyttä tilikautta koskevan yritysvastuuraportin sekä aiempien vuosien raportit löydät osoitteesta https://www.fujitsu.com/fi/about/finland/yritysvastuu/


Fujitsu on sitoutunut kestävän kehityksen tavoitteisiin

YK:n vuonna 2015 hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet ovat ihmiskunnan yhteisiä päämääriä, jotka on määrä saavuttaa maailmanlaajuisesti vuoteen 2030 mennessä. Fujitsun tarkoitus on tehdä maailmasta kestävämpi luomalla innovaatioiden avulla luottamusta yhteiskuntaan. Lupaamme rakentaa omalla toiminnallamme parempaa tulevaisuutta kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Mediayhteydet

Fujitsu Finland Oy:n viestintä
Satu Pelttari
Puh. 045 7880 9624, satu.pelttari@fujitsu.com

Tietoja julkaisijasta

Fujitsu
Fujitsu
Valimotie 16
00380 Helsinki

+ 358 29 302 3216http://www.fujitsu.com/fi/

Fujitsusta

Fujitsu Finland Oy

Globaali tietotekniikan palveluyhtiö tarjoaa vahvan paikallisen palvelukyvyn. Fujitsu Finland Oy toimii Suomessa yli 20 paikkakunnalla. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä ja suurimmat aluetoimipisteemme ovat Tampereella, Turussa ja Lahdessa. Suomessa ja Virossa palveluksessamme työskentelee noin 2 000 työntekijää. Lisätietoa: www.fujitsu.com/fi/ 

Fujitsu-konserni

Fujitsun tarkoitus on rakentaa kestävämpää maailmaa vahvistamalla luottamusta yhteiskuntaan innovaatioiden avulla. Olemme asiakkaidemme digitalisaatiokumppani yli 100 maassa, ja noin 124 000 työntekijäämme ratkaisee työssään ihmiskunnan suurimpia haasteita. Palvelu- ja ratkaisuvalikoimamme perustuu viiteen avainteknologiaan: tietojenkäsittely, verkot, tekoäly, data ja tietoturva sekä konvergoidut teknologiat, joita yhdistämällä autamme luomaan kestävää muutosta. Fujitsu Limitedin (TSE:6702) liikevaihto oli 3,7 biljoonaa jeniä (28 miljardia USD) 31.3.2023 päättyneellä tilikaudella. Fujitsu on edelleen markkinaosuudeltaan Japanin johtava digipalveluyhtiö. Lisätietoa: www.fujitsu.com/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fujitsu

Fujitsu toimittaa Cargotecille käyttäjäkokemusta ja tuottavuutta parantavat työympäristö- ja infrastruktuuripalvelut globaalisti8.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Fujitsu aloittaa työympäristö- ja infrastruktuuripalvelujen toimittamisen Cargotecille globaalisti lokakuuhun 2023 mennessä. Tiedolla ohjatut ja hyvään käyttäjäkokemukseen keskittyvät it-palvelut auttavat digitalisoimaan Cargotecin toimintoja ympäri maailmaa. Aiemman sopimuksen mukaisesti Fujitsu toimittaa Cargotecille myös työasemia. Lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisuja toimittavalla Cargotec Oyj:llä on 11 700 työntekijää ja toimintoja yli 100 maassa. Yhtiö valitsi Fujitsun kumppanikseen, koska tällä on vahvaa näyttöä modernien työympäristöpalvelujen toimittamisesta loppukäyttäjille. Uuden kumppanin oli tärkeä ymmärtää Cargotecin toimialaa ja pystyä ennakoivasti auttamaan Cargotecia käyttämään it-työkalujaan entistä tehokkaammin. It-kulujen piti kuitenkin pysyä hallinnassa. Fujitsu tunnetaan johtavana työasema- ja infrastruktuuripalvelujen toimittajana globaalisti – Gartner on nostanut yhtiön Magic Quadrant -raportissaan ”Leaders”-joukkoon. Fujitsu ymmärtää mekanismit, joilla työym

Fujitsu toimittaa Kelalle arkistointijärjestelmän sekä uudistaa talouspalvelut ja järjestelmäratkaisut10.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote

Digitaalisen transformaation rakentaja Fujitsu Finland toteuttaa Kelalle merkittävän SAP-projektitoimituksen sekä arkistointijärjestelmän. Molemmat ovat käyttöönotto- ja uudistusprojekteja, joissa Fujitsun asiantuntijat työskentelevät konsultteina. SAP S/4HANA -ratkaisun toiminnallisuus kattaa talouden ja logistiikan osa-alueet. Ratkaisu toimii Kelan omissa tiloissa ja laitteilla. Fujitsu huolehtii toimitusprojektista sekä uusien prosessien ja toimintatapojen toteuttamisesta järjestelmään. Kelan arkistointijärjestelmä toteutetaan OpenTextin InfoArchive-tuotteella. Ratkaisu toimii Kelan omissa tiloissa ja laitteilla. Arkistointijärjestelmä tukee myös SAP S/4HANA -järjestelmästä syntyneiden tietojen arkistointia. SAP S/4HANA -hankinnan päätarkoitus on varmistaa Kelan talouspalvelujen muutoskyvykkyys sekä tätä kautta liiketoiminnan jatkuvuus. Muita tavoitteita ovat järjestelmän käyttäjäkokemuksen parantaminen, talouden liiketoimintaprosessien tehostaminen ja talouden automaatioasteen kasv

Fujitsun uusimmilla kannettavilla lisää tuottavuutta, liikkuvuutta ja vastuullisuutta8.5.2023 14:28:55 EEST | Tiedote

Fujitsun uusimmat LIFEBOOK-kannettavat tuovat Intelin 13. sukupolven suoritinten suorituskyvyn ja mukavuuden sekä kehittyneen tietoturvan bisneskäyttäjien arkeen. Ne edistävät myös vastuullisuutta. Kannettavien helppo huoltaminen ja päivittäminen pidentää niiden elinkaarta. Näin päivitykseen kuluva aika lyhenee ja kustannukset laskevat. LIFEBOOK U5313X on tabletiksi muuntuva kannettava, jossa on 16:10-kuvasuhteen näyttö. Näytöksi voi valita vaihtoehtoisesti vähemmän sähköä kuluttavan LCD-näytön, jolloin akun käyttöaika pitenee jopa 14 prosenttia. Sen kosketusnäyttökynä voidaan ladata induktiivisesti sekunneissa. Näin kynällä voi kirjoittaa tai piirtää huoletta koko päivän. Erittäin kevyessä LIFEBOOK U9413 -kannettavassa on uusi magnesiumista valmistettu runko, joka on väritykseltään hopeanvalkoinen. 14-tuumaisen näytön kuvasuhde on 16:10 ja resoluutio 1920x1200 pikseliä, ja sen hyvin ohuet reunukset mahdollistavat erittäin suuren näyttöalueen. LIFEBOOK U9413 -kannettavan jäähdytykseen

Fujitsun ESPRIMO-työasema vie kiertotaloutta eteenpäin4.5.2023 14:00:00 EEST | Tiedote

Fujitsu on vienyt laajennettavia ja joustavia ESPRIMO-työasemiaan eteenpäin. Niiden suorituskykyä on lisätty, kokonaiskustannuksia alennettu ja vastuullisuus- ja kierrätettävyysominaisuuksia nostettu aivan uudelle tasolle: ESPRIMO-työasemien sähkönkulutusta ja raaka-aineiden käyttöä on pienennetty merkittävästi. Lisäksi niiden elinkaarta on pidennetty. Mallistoon on tuotu uusi ESPRIMO G -sarjan mini-pc, pienikokoinen D-sarjan malli sekä P-sarjan mikrotorni. Uutuuksissa on nyt nopeaa DDR5-muistitekniikkaa sekä Intelin 12. ja 13. sukupolven suorittimet. Niissä on saatavilla jopa neljä näyttöporttia sekä tuki kymmenelle USB-liitännälle. Vaativaa käyttöä varten ovat ESPRIMO D9013- ja G9013 CELSIUS Edition -mallit. Miltei kaikki laitteet ovat saatavissa Secured-Core PC -malleina, joihin sisältyy käyttöjärjestelmää edistyneitä hyökkäyksiltä suojaavia laite- ja ohjelmistoratkaisuja. Kiertotalouden kehittämisestä on tulossa yksi lupaavimmista tavoista päästä hiilineutraaliuteen – vähentämällä

Fujitsu avaa Near Response -keskukset Tallinnassa ja Sevillassa28.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Fujitsu laajentaa digitaaliseen transformaatioon liittyvää it-palveluaan avaamalla Eurooppaan kaksi uutta keskusta. Uudet Near Response -keskukset Virossa ja Espanjassa täydentävät yhtiön nykyisiä palveluja: asiakkaat saavat niistä nopeasti käyttöönsä alan parhaat asiantuntijat ratkomaan liiketoimintahaasteita ja auttamaan digitalisaatiohankkeissa. Erikoistuneimmat asiantuntijapalvelut toimivat usein lähellä maailman suurimpia it-markkinoita. Nyt kuitenkin pandemian, toimitusketjujen pullonkaulojen ja Ukrainassa käytävän sodan kaltaiset tekijät kannustavat palauttamaan tietotekniikan palvelutoimintoja asiakkaiden lähelle. Fujitsun uudet lähikeskukset vastaavat tähän tarpeeseen. Niiden tarjoama asiantuntijatyö on tarkoitettu Euroopassa toimiville asiakkaille, jotka haluavat transformaatiohankkeisiinsa lähellä olevan ketterän ja osaavan kehitystiimin kustannustehokkaasti. Erikoistuneet ja paikallista kulttuuria ymmärtävät asiantuntijat pystyvät hoitamaan vaativat hankkeet joustavasti ja

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye