Fysios Group

FYSIOKSEN JA LÄÄKÄRI HELENA MIRANDAN KIPUSEMINAARI JOENSUUSSA 12.9.

Jaa

Yli miljoona suomalaista kärsii kroonisesta kivusta. Kipua on kaikilla; lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Krooninen kipu heikentää merkittävästi siitä kärsivän elämänlaatua.Se vaikeuttaa jokapäiväistä elämää, työntekoa ja ihmissuhteita.

”Kivun kanssa voi tulla toimeen ja sen kanssa voi elää ihan hyvää elämää”, sanoo helsinkiläinen lääkäri Helena Miranda. Helena on tutkinut kipua yli 20 vuotta ja hänet on palkittu innovatiivisesta kivunhoidon kehittämisestä yhtenä Suomen viime vuoden terveysvaikuttajana. Fysioterapiaketju Fysios ja Helena toteuttavat yhteistyössä valtakunnallisen kipuseminaarin useilla eri paikkakunnilla tulevan syksyn aikana.

Kipuseminaarissa puhutaan siitä mitä kipu on, kuinka se vaikuttaa elämään ja työntekoon sekä miten kipuun tulisi suhtautua. Seminaarissa käsitellään myös uusia keinoja kivun lievittämiseenja kerrotaan miten kipua on mahdollista hoitaa. Seminaari tulee olemaan avoin ja yleisön kanssa keskusteleva. ”Tavoitteenamme on auttaa kivun kanssa taistelevia ja antaa heille tietoa ja vaihtoehtoja kivun voittamiseen. Uutta tietoa kivusta ja kivunhoitokeinoista on tullut paljon”, valottaa Helena Miranda.

”Fysioksessa hoidetaan kaiken ikäisiä kipupotilaita päivittäin, mutta vain murto-osa kivusta kärsivistä hakeutuu hoidettavaksi. Suurin osa kipupotilaista yrittää selviytyä itse, ilman ammatillista apua. Idea kipuseminaarista lähti halusta auttaa ja tarjota kaikille mahdollisuus tulla kuulemaan ja keskustelemaan kivusta ja sen hoidosta. Ehkä seminaari myös madaltaa kynnystä hakeutua ammattiauttajien vastaanotolle”, sanoo kipuseminaarin ideoinut Fysioksen toimitusjohtaja Heikki Tiitinen.

Ensimmäinen kipuseminaari yleisölle järjestetään Joensuussa tiistaina 12.9. klo 18.00-19.30, Karelia Ammattikorkeakoulu, Tikkarinne 9.​ Yleisötilaisuuteen mahtuu noin 100 henkeä ja tilaisuus on maksuton.

Muut seminaaripaikat:

Espoo ke 4.10.

Seinäjoki to 5.10.

Lahti to 16.11.

Oulu to 23.11.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Fysios, Heikki Tiitinen, toimitusjohtaja, 0400 648 663, heikki.tiitinen@fysios.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fysios Group
Fysios Group
Annankatu 16 B 49
00120 Helsinki

0405459006http://www.fysios.fi

Fysios Group

Fysios on valtakunnallinen fysioterapiaketju. Fysiokseen kuuluu 57 toimipistettä 26 paikkakunnalla ja se työllistää lähes 400 ammattilaista. Fysioksen tavoitteena on auttaa puolta miljoonaa suomalaista vuoteen 2020 mennessä. Fysioksen johdossa toimivat osakkaat Heikki Tiitinen ja Pasi Syrjä. Yrityksen pääomistaja on kotimainen pääomasijoittaja Vaaka Partners. 

 

www.fysios.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fysios Group

Fysioterapiaketju Fysios liputtaa ennaltaehkäisevän terveydenhuollon puolesta7.9.2017 08:30Tiedote

Fysioterapiaketju Fysios on kasvanut orgaanisesti ja yritysostoin valtakunnalliseksi ja Suomen suurimmaksi fysioterapiaketjuksi. Fysioterapiapalveluiden hajanaisuus ja laatuvaihtelut sekä ikääntyvän väestön kasvava tarve fysioterapiapalveluille antoivat sysäyksen Fysios-ketjun perustamiselle keväällä 2015. Tänä päivänä Fysios-ketjuun kuuluu jo yli 400 ammattilaista, 57 toimipisteessä 26 paikkakunnalla.

Fysios ja EasyFit aloittavat valtakunnallisen yhteistyön8.8.2017 08:24Tiedote

Suomen suurin yksityinen fysioterapiaketju Fysios ja liikuntakeskusketju EasyFit aloittavat valtakunnallisen yhteistyön elokuussa 2017. EasyFitin liikuntapalvelut ovat luonteva jatkumo Fysioksen asiakkaille, joiden hoitojakso on päättynyt ja jotka tarvitsevat ohjausta liikkumisessa sekä liikunnallisen elämäntavan ylläpitämisessä. Toisaalta EasyFitin asiakkaiden on helppo siirtyä Fysioksen asiakkaaksi aina, kun keho vaatii erityshuoltoa. Yhteistyö näkyy asiakkaille palveluiden hankkimisen helppoutena ja kustannusetuina.

Painokevennetty juoksumatto nyt Turussa22.11.2016 10:12Tiedote

Teknologiakehitys tuo uusia innovaatioita myös fysioterapiaan ja kuntoutukseen. Fysios Turku (Apex Fysioterapia) on ainoana Turussa investoinut yhdysvaltalaisen AlterG:n alun perin astronauteille kehitettyyn Anti-Gravity juoksumattoon. AlterG painokevennetty -juoksumatto mahdollistaa kävely- ja juoksuharjoittelun henkilöille, joille se aiemmin on ollut mahdotonta. NASAn patentoiman ainutlaatuisen paineilmatekniikan avulla kehon omaa painoa voidaan vähentää jopa 80%. Painokevennetty harjoittelu tehostaa merkittävästi kuntoutumista, kun 80-kiloinenkin harjoittelee kuin 16-kiloinen. Näin nivelten ja lihasten kuormitusta voidaan pienentää ja niin potilaat kuin urheilijatkin voivat aloittaa kävelykuntoutuksen tai juoksemisen aikaisemmin ja tehokkaammin.

Suomalainen Fysios valmistautuu SOTE-uudistukseen8.11.2016 08:30Tiedote

Fysioterapiaketju Fysios kasvaa pääkaupunkiseudulla ja Joensuussa. Uusimmat Fysiokseen liittyvät yritykset ovat Helsingissä Resiinafysio Oy, Heseva-kuntoutus Oy, Fysioterapia-konsultit FTK Oy sekä Joensuun OMT-keskus Oy. Yritykset liittyvät osaksi Suomen suurinta fysioterapiaketjua Fysiosta, jonka liikevaihto nousee yritysostojen jälkeen 21,5 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä 350 terveydenhuollon ammattilaiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme