Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Gallerian kesänäyttelyssä nähdään kangasalalaisia maisemia

Jaa
Kunnasta kaupungiksi – teoksia Kangasalan kaupungin kokoelmasta -näyttelyssä nähdään Kangasalan linkittyviä töitä muun muassa Kimmo Kaivannolta ja Reino Viirilältä. Näyttely on esillä Kangasala-talon galleriassa 31.5.–9.92018.
Kimmo Kaivanto: Ylistys luonnonjärjestykselle, 1971. Kuva: Elina Rauhala-Kari
Kimmo Kaivanto: Ylistys luonnonjärjestykselle, 1971. Kuva: Elina Rauhala-Kari

Kaupungin taidekokoelmasta kootussa näyttelyssä nähdään kangasalaisia maisemia, niin järviä kuin keskustan katumaisemaakin. Teokset näyttelyyn valitsi Kimmo Pyykkö -taidemuseon intendentti Soila Kaipiainen.

Kuluva vuosi 2018 erityinen, sillä Kangasalan kunta muuttui vuoden alussa kaupungiksi. Uuden kaupungin kunniaksi halusin esitellä kaupungin taidekokoelmaa, hän kertoo.

Galleriassa on esillä useita teoksia, jotka Kangasalan kunta hankki vuonna 1971 koululaitoksen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Tamperelaisen taidemaalari Kimmo Kaivannon (1932–2012) suurikokoinen öljytyö Ylistys luonnonjärjestykselle vuodelta 1971 on ollut esillä Kangasalan Kirkkoharjun koululla. Teos syntyi taiteilijan kulkiessa ristiin rastiin Kangasalaa, jolloin hänelle vähitellen hänelle kiteytyi vain yksi mahdollisuus Kangasala-teoksen luomiseksi. Hän pyrki luomaan ylistyksen sille suurenmoiselle luonnonjärjestelmälle, jonka muodostavat avaruus, ilmakehä, vesi, maa sekä mittaamattoman rikas eläin- ja kasvikunta.

Professori, taidemaalari Reino Viirilän (1901–1999) ranta-aiheinen öljytyö vuodelta 1971 hankittiin Liuksialan koululla. Viirilä tunnetaan erityisesti tamperelaisen kaupunkikuvauksen mestarina, jolle varsinkin Pispala oli läheinen kuvausympäristö. 

Näyttelyn erikoisuutena on erään oppilaan äidin tekemä maalaus luokkakuvasta.

Maalausten lisäksi esillä on Kangasalan kaupungin mitalitaidetta. Joukossa on tärkeiden suomalaisten kuvanveistäjien Kangasalaan ja Pirkanmaahan linkittyviä töitä. Esillä on muun muassa Pro Kangasala -mitali.

Kunnasta kaupungiksi – teoksia Kangasalan kaupungin kokoelmasta Kangasala-talon galleriassa 31.5.–9.92018. Vapaa pääsy

Mediakuvat:
https://www.dropbox.com/sh/nfhg68m9n2aozg5/AAA3hFyxmebZY0dKoNPzXzFma?dl=0

Kuvaajan nimi tiedoston nimessä on mainittava julkaistaessa.


Lisätietoja:

Soila Kaipiainen
Intendentti
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talo Oy
soila.kaipiainen @ kangasala-talo.fi
050 502 1036


Kangasala-talon galleria
Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6 36200 Kangasala
kimmopyykkotaidemuseo.fi

 

Avainsanat

Kuvat

Kimmo Kaivanto: Ylistys luonnonjärjestykselle, 1971. Kuva: Elina Rauhala-Kari
Kimmo Kaivanto: Ylistys luonnonjärjestykselle, 1971. Kuva: Elina Rauhala-Kari
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kuohunharjuntie 6
36200 KANGASALA

040 773 0148http://www.kimmopyykkotaidemuseo.fi

Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt esittelevät korkeatasoista kotimaista kuvataidetta kahdessa kerroksessa. Pysyvä näyttely Pitkän matkan ateljee taidemuseon kolmannessa kerroksessa avaa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämän ja uran vaiheita. Taidemuseon yleisötyöhön kuuluvat yleisö- ja teemaopastukset, opastukset, luennot ja työpajat eri kohderyhmille. Kimmo Pyykkö -taidemuseo sijaitsee Kangasala-talossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Riitta Nelimarkan näyttely tuo väri-ilottelua Kimmo Pyykkö -taidemuseoon -näyttely avautuu 21.9.30.8.2019 08:54:53 EEST | Tiedote

Syksyllä 2019 Kimmo Pyykkö -taidemuseossa nähdään omaleimaisen ja monipuolisen taiteilijan, professori Riitta Nelimarkan näyttely Bardo Bardo - teoksia alitajunnan labyrinteistä. Nelimarkan alter ego Elise seuralaisineen ja muut tarinalliset hahmot valloittavat taidemuseon näyttelytilat. Riitta Nelimarkan näyttely on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 21.9.2019 – 5.1.2020.

Museoiden iltana 15.8. Einar Ilmonin näyttelyn voi kokea musiikin siivittämänä12.8.2019 13:41:39 EEST | Tiedote

Museoiden iltana Kimmo Pyykkö -taidemuseo tarjoaa musiikillisen äänimaiseman Einar Ilmonin näyttelyssä kävijöille. Kontrabasisti Ahti Lassila improvisoi näyttelyn teosten teemoista ja tilasta musiikillisen esityksen klo 19 alkaen. Einar Ilmonin elämään johdattelee Einarin kävelykierroksella opas Jussi Lehtonen klo 17. Lähtö kierrokselle Kimmo Pyykkö -taidemuseon edestä.

Museoiden ilta 15.8.2019 Kangasalla tarjoaa monenlaisia maksuttomia tapahtumia iltakymmeneen asti9.8.2019 09:02:35 EEST | Tiedote

Viidettä kertaa Kangasalla järjestettävä Museoiden ilta tarjoaa monenlaista tekemistä ja kokemista torstaina 15. elokuuta klo 17 alkaen. Taidemaalari Einar Ilmonin elämään ja taiteeseen voi tutustua Einarin kävelykierroksella sekä kontrabasisti Ahti Lassilan musiikin siivittämänä Walking bass -kierroksella Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Mobilia järjestää useita yleisöopastuksia sekä Rallimuseossa että ”Leveillä lahkeilla” näyttelyihin. Tapahtumassa on mukana yhteensä yhdeksän paikalliskohdetta, joihin kaikkiin on illan aikana vapaa pääsy.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye