Thales DIS Finland Oy

Gemalto on allekirjoittanut monivuotisen toimitussopimuksen Moldovan väestörekisterikeskuksen, CSIR Registrun kanssa ja toimittaa Moldovan biometriset passit

Jaa
LEHDISTÖTIEDOTE/JULKAISUVAPAA 27.5.2014 KLO 08.00. Maailman johtava digitaalisen turvallisuuden ratkaisutoimittaja Gemalto on valittu Moldovan biometristen passien toimittajaksi. Sopimuksen mukaiset toimitukset alkavat heinäkuussa 2014. Gemalto toimii myös projektin neuvonantajana passijärjestelmän integraatiossa ja nykyisen järjestelmän korvaamisessa. Uusia ns. SAC (Supplemental Access Control) -passeja aletaan laskea liikkeelle kesän 2014 aikana. Moldova on yksi ensimmäisistä maista, joka ottaa käyttöön tämän uusimman passien turvamekanismin.

Hankinnalla Moldova varmistaa viisumivapaan matkustamisen Euroopan unionin alueelle ja yhdenmukaistaa matkustusasiakirjansa. SAC -turvamekanismilla noudattaa sekä ICAOn (International Civil Aviation Organization) kansainvälisiä suosituksia että Euroopan unionin määräyksiä henkilötietojen vahvemmasta suojaamisesta passien siruissa.

Passit valmistetaan Suomessa ja CSIR Registru vastaa toimitusten paikallisesta palvelutuotannosta, hakemusprosessin turvallisesta tuottamisesta ja passien yksilöinnistä ja toimituksesta passinhaltijoille.

CSIR Registrun pääjohtaja Serghei Railean kertoo: ”Suurin etu moldovalaisille uuden passin haltijoille on mahdollisuus matkustaa maihin, jotka ovat ottaneet käyttöön biometristen passien rajatarkastukset ja matkustusasiakirjojen automatisoidun todentamisen. Gemalton huipputurvalliset ratkaisut takaavat moldovalaisille vaivattomammat rajanylitykset, passien erittäin korkean turvatason ja henkilötietojen yksityisyyden.”

” Tämä sopimus vahvistaa edelleen Gemalton asemaa Moldovassa. Hankinta on yksi ensimmäisistä kehittyvissä talouksissa, joissa nopeasti kasvavat matkustajamäärät lisäävät biometristen passien kysyntää ja niihin liittyvien palvelujen tarvetta”, toteaa Gemalto Oy:n toimitusjohtaja Tommi Nordberg.

Gemalto on tähän mennessä toimittanut henkilön tunnistamisessa käytettäviä tuotteita, ratkaisuja ja palveluja yli 80 viranomaiselle sisältäen lähes 50 yksilöintiteknologiatoimitusta ja 20 hakemusprosessitoimitusta.

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Tommi Nordberg, Gemalto Oy
GSM 0400 453 420
sähköposti tommi.nordberg@gemalto.com

Gemalto (Euronext NL0000400653 GTO) on maailman johtava digitaalisen turvallisuuden ratkaisujen toimittaja. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2013 oli 2,4 miljardia euroa. Yhtiöllä on 12 000 työntekijää ja toimintoja yli 100 maassa. Gemalton tarjoamien ratkaisujen avulla ihmiset voivat käyttää digitaalisia sovelluksia helposti ja turvallisesti tietoverkoissa. Suomessa Gemaltolla on noin 400 työntekijää. Yhtiö kehittää ja valmistaa Suomessa mm. biometrisiä passeja, sähköisiä henkilökortteja, ajokortteja, KELA-kortteja ja muita terveydenhuollon korttiratkaisuja, pankkien EMV-kortteja ja näissä käytettävien sirujen käyttöjärjestelmiä ja asiakassovelluksia sekä turvapainotuotteita. Lisää tietoja yhtiöstä www.gemalto.fi ja (englanniksi) www.gemalto.com.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Thales DIS Finland Oy
Thales DIS Finland Oy
Myllynkivenkuja 4
01621 VANTAA

09 89411http://www.thalesgroup.com

Thales (Euronext Paris: HO) on globaali teknologiajohtaja kolmella alalla: puolustus ja turvallisuus, ilmailu ja avaruus sekä digitaalinen identiteetti ja turvallisuus. Se kehittää tuotteita ja ratkaisuja, jotka auttavat tekemään maailmasta turvallisemman, vihreämmän ja inklusiivisemman.

Konserni investoi lähes 4 miljardia euroa vuodessa tutkimukseen ja kehitykseen, erityisesti avainalueille, kuten kvanttiteknologiaan, Edge-laskentaan, 6G:hen ja kyberturvallisuuteen. Thalesilla on 77 000 työntekijää 68 maassa. Vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli 17,6 miljardia euroa.

Suomessa Thalesilla on yli 400 työntekijää ja kaksi toimipistettä. Yhtiö tarjoaa Suomessa palveluja ilmailun, tietoliikenteen, liikenteen, digiturvallisuuden ja tunnistautumisen sekä puolustusteollisuuden alalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Thales DIS Finland Oy

Kyberkonfliktissa käänne Ukrainasta koko Eurooppaan29.3.2023 10:08:17 EEST | Tiedote

Ukrainan konfliktiin liittyvissä kyberhyökkäyksissä tapahtui merkittävä käänne vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä. Venäjän ja Ukrainan kybersodankäynnistä siirryttiin selvästi Euroopan laajuiseen korkean intensiteetin hybridi-kybersotaan. Kyberhyökkäykset kohdistuvat erityisesti Puolaan, Baltian maihin ja Pohjoismaihin. Yhä useammin ne keskittyvät kriittiseen kansalliseen infrastruktuuriin, esimerkiksi ilmailuun, energiasektoriin, terveydenhuoltoon, pankkeihin ja julkisiin palveluihin.

Luottamus hybridityön turvallisuushaasteiden ratkaisemiseen lisääntyy21.9.2022 12:47:58 EEST | Tiedote

• 84 prosenttia IT-ammattilaisista luottaa ainakin jossain määrin, että organisaation järjestelmät mahdollistavat turvallisen ja helpon etätyön. Vuotta aiemmin sama lukema oli 56 prosenttia. • Etätyön riskeistä hyvin huolestuneiden IT-ammattilaisten määrä on vähentynyt 31 prosenttiin aiemmasta 39 prosentista. • Monivaiheisen todennuksen käyttö sisäisesti yleistyy, mutta huomattava osa yrityksistä ei silti hyödynnä sitä.

Uusi SAP-tokenisointiratkaisu auttaa suojaamaan arkaluonteisia tietoja pilvessä30.5.2022 08:55:37 EEST | Tiedote

● Thalesin SAP-sertifioitu tokenisointiratkaisu mahdollistaa datan kattavan suojauksen lukuisissa SAP-sovelluksissa. ● CipherTrust-tokenisointi ratkaisee merkittäviä pilveen siirtymisessä syntyviä tietoturvahaasteita suojaamalla tiedot käyttöoikeuksien hallinnan avulla ● Thalesin CipherTrust Tokenization -ratkaisu on saanut SAP-sertifioinnin ”Co-Innovated with SAP” -ohjelmassa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye