Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Geopolitiikka ja globaalit teemat vahvasti esillä World Economic Forumissa

Jaa
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu World Economic Forumin (WEF) vuosittaiseen tapaamiseen, joka järjestetään 22.-26. toukokuuta Sveitsin Davosissa. Alkujaan tapaaminen piti järjestää jo helmikuussa, mutta vaikea koronavirustilanne siirsi tapahtuman toukokuulle.

Vuoden 2022 World Economic Forum (WEF) järjestetään poikkeuksellisessa käännekohdassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut koko Euroopan turvallisuusjärjestystä. Muuttunut geopoliittinen tilanne onkin vahvasti näkyvissä WEF:n ohjelmassa.

Tämän lisäksi foorumin agendalla näkyvät esimerkiksi koronavirus ja globaalit terveysasiat sekä kauaskantoiset globaalit teemat, kuten ilmastonmuutos, teknologia ja innovaatiot sekä talousjärjestelmän oikeudenmukaisuuden kysymykset.

Ulkoministeri Haaviston ohjelmassa on muun muassa paneelikeskustelu, jossa puidaan Ukrainan sodan mullistamaa geopoliittista asetelmaa. Lisäksi Haavisto tapaa WEF:n aikana kahdenvälisesti eri maiden edustajia sekä yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita.

Lisätietoja: Joel Linnainmäki, ulkoministerin erityisavustaja, puh. +358 295 350 466

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye