MessukeskusMessukeskus

Globaalisti kasvavan tapahtuma-alan onnistujia palkitaan Mesoaja-gaalassa

Jaa
Tapahtumamarkkinointi ja messumedia uivat markkinoinnin ja median murroksessa vastavirtaan. Globaalisti kasvussa oleva ala nousee yhdessä digitaalisuuden kanssa. Alan onnistujia ja taitavia toteutuksia palkitaan Mesoaja-gaalassa 25.1.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

”Alan globaali kasvu on näkynyt meillä tänä vuonna esimerkiksi ennätyksellisessä kongressikesässä, jonka ansiosta pääkaupunkiseudulle jäi yli 50 miljoonaa euroa. Syksyllä teimme kävijäennätykset Helsingin Kirjamessuilla, jonka kävijämäärä oli yli 84 000, sekä terveyden, kauneuden ja muodin tapahtumassa I love me:ssa, jonka kävijämäärä oli yli 50 000”, kertoo Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue

Ehdolle hakenut jo yli 50 – ehdokasasettelu täydentyy vielä 

Ehdolle voi hakea valtakunnallisesti vielä vuoden loppuun asti. Ehdolle on hakenut hakenut jo nyt yli 50 yritystä ja henkilöä. Palkintokategorioita on kaikkiaan 11, sillä tapahtumamarkkinoinnin ja messumedian kenttä on laaja.  

”Haluamme nostaa esiin yrityksiä ja markkinoijia, jotka osaavat tehokkaasti käyttää tapahtumamarkkinointia ja messumediaa oman liiketoimintansa edistämiseen. Ehdokkaiden joukossa on huikeita ja suuria toteutuksia, mutta yhtä lailla pienempiä, mutta sitäkin tehokkaampia ratkaisuja. Kyseessä ei ole ensisijaisesti kauneuskilpailu, vaan palkitsemisperusteista tärkein on tuloksellisuus”, Mroue kuvailee. 

Ehdolla ovat mm. GlaxoSmithKline, joka onnistui innovatiivisella ja avoimella ratkaisullaan lisäämään tunnettavuuttaan Lääkäripäivillä, Gugguu, joka rakensi vahvasti myyntiään ja yllätti logistiikallaan Lapsimessuilla sekä saaristoalueiden edustajien yhteistyönä Matkamessuille toteutettu Saaristoalue, jossa eri toimijoiden yhteistyön voima mahdollisti hienot tulokset. Muut  julkaistut ehdokkaat: www.mesoaja.fi

Tuomaristossa Anne Korkiakoski, Pekka Mattila ja muita huippuosaajia 

Mesoajan voittajat valitsee huippuasiantuntijoista koottu raati, johon kuuluvat mm. Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila, hallitusammattilainen Anne Korkiakoski ja Kauppalehti Option esimies Jenny Jännäri

Tuomaristoon kuuluvat lisäksi Mainostoimisto Halon perustaja Aapo Hollanti, radiokanava Business FM:n Pekka Hurme, Factor Nova Oy:n toimitusjohtaja Mikko Noronen, konsultti Lauri Sipilä BrandWorxx Oy:stä, kouluttaja ja puhuja Helena Wallo Faustuksesta sekä Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen. Lisäksi tuomariston työskentelyyn osallistuu suomalaisten messutoimijoiden edustajia sekä niiden asiakasyritysten edustajia. 

Gaala on kutsuvierastapahtuma, johon voi ostaa myös illalliskortteja. Ne tulevat myyntiin viikolla 47 (www.shop.messukeskus.com). Tapahtuman kumppaneita ovat muun muassa Fazer, BusinessFM, Mainostoimisto Halo ja tapahtumajärjestäjä Factor Nova Oy. Osan palkinnoista rahoittaa Suomen Messusäätiö. 

Lisätietoja: Markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, puh. 050 393 4974, www.messukeskus.com | www.mesoaja.fi 

#mesoaja #messukeskus 

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye