Messukeskus

GoExpo Winteriin tehdään satoja kuutioita lunta

Jaa

Uusi talviharrastamisen tapahtuma GoExpo Winter 3.-5.11. tarjoaa mahdollisuuden hiihtää säävarmoissa olosuhteissa. Lumi valmistetaan paikan päällä, ja siitä tehdään messuille sekä hiihtolatu että lasten mäki. Yhteensä lunta valmistetaan kymmenien rekkakuormallisten verran. Samaa suomalaista lumentekokalustoa on käytetty myös Sotšin talviolympialaisissa. Laitteisto on ensi kertaa käytössä Suomessa.

GoExpo Winteriin tehdään lumimäki, jossa voi laskea erilaisilla välineillä. Kuva: Messukeskus.
GoExpo Winteriin tehdään lumimäki, jossa voi laskea erilaisilla välineillä. Kuva: Messukeskus.

GoExpo Winterin lumesta vastaa kuopiolainen SnowTek, jonka laitteistolla voi tuottaa lunta vaikka keskellä kesää. Laitteisto eroaa ratkaisevasti muun muassa laskettelurinteissä käytettävistä lumitykeistä, jotka vaativat toimiakseen pakkaskelin. SnowTek on toteuttanut myös Dubain hiihtohallien lumet, tanskalaisen oopperan talvimaisemoinnin sekä vastannut Sotšin talviolympialaisten onnistumisesta vuonna 2014. Suomessa sen sijaan yrityksen lumia ei aiemmin ole nähty, eli GoExpo Winter on yrityksen ensimmäinen kotimainen asiakas. Lunta tehdään vedestä yhteensä 500 kuutiota, mikä vastaa kymmeniä kuorma-autokuormallisia.

- Tällaisen lumimäärän tekeminen kestää noin viisi vuorokautta, ja jos messujen aikaan tulee vielä tarvetta, niin meillä on valmiudet tehdä lisää lunta. Rakenteeltaan ja kestävyydeltään tämä on lähellä tykkilunta, eli se ei ole vesisateelle niin herkkää kuin luonnonlumi, kuvailee SnowTekin toimitusjohtaja Hannu Pesonen.

Lunta tarvitaan GoExpo Winterissä sekä sisällä että ulkona. Katettu hiihtolatu ulkona on 130 metriä pitkä, joten kunnon treenin saamiseksi kierroksia joutuu tahkomaan useampia. Latu onkin tarkoitettu ennen kaikkea siihen, että hiihtoharrastuksen pariin houkutellaan uudelleen myös ne, jotka eivät ole vuosikausiin päässeet sivakoimaan ladulle.

Sisälle Messukeskukseen puolestaan lumetetaan lasten mäki, joka on nimeltään Syöte - Suomen eteläisin tunturialue. Mäessä juniorit pääsevät testaamaan erilaisia laskuvälineitä, kuten lumiluistimia, liukureita, lumilautoja ja suksia. Neuvomassa ovat Syötteen koulutetut hiihdonopettajat, jotka jakavat myös lasketteluvinkkejä ja muita ohjeita rinteeseen.

GoExpo Winter Helsingin Messukeskuksessa 3.-5.11. on uusi aktiivisen talviharrastajan tapahtuma lumella, jäällä, luonnossa tai sisällä liikkuville. Tapahtuma järjestetään samaan aikaan pelitapahtuma GameXpon kanssa. Liput Messukeskuksen verkkokaupasta tai ovelta.

Lisätietoja:

Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com
www.goexpowinter.fi #goexpowinter

SnowTek, toimitusjohtaja Hannu Pesonen, puh. 0207 5452 31 tai 0400 571901, e-mail: hannu.pesonen@snowtek.fi 

Kuvia aiempien vuosien Skiexposta vapaasti median edustajien ja bloggaajien käyttöön Messukeskuksen mediapankista: http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoa median ja bloggaajien akkreditoitumisesta GoExpo Winter -messuille: http://messukeskushelsinki.fi/uutishuone/akkreditointi/

Toimittajat voivat akkreditoitua myös tapahtuman aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa. Bloggaajien akkreditointi on päättynyt. 

Kuvat

GoExpo Winteriin tehdään lumimäki, jossa voi laskea erilaisilla välineillä. Kuva: Messukeskus.
GoExpo Winteriin tehdään lumimäki, jossa voi laskea erilaisilla välineillä. Kuva: Messukeskus.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain liki sata messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. | Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. In 2017, 75 exhibitions and 2000 meetings and congresses were held at Messukeskus Helsinki. 9 400 exhibitors and 1.2 million visitors took part in the events.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Autokorjaamo-messuilla Marilyn, Nuuskija ja Formula Student -autot16.10.2018 15:30Tiedote

Autokorjaamo-messujen demoalueella kurkistetaan tulevaisuuteen ja tutustutaan robottiauto Marilyniin, liikenteenkin päästöjä mittaavaan Nuuskijaan ja alan oppilaitosten kehittämiin upeisiin Formula Student -autoihin. Tietovarikon tietoiskut päivittävät korjaamo-alan ammattilaisten tiedot ja tubettaja Lakko ottaa nuorison haltuunsa. Autokorjaamo-messut järjestetään perjantaista lauantaihin 9. – 10.11. Messukeskuksessa Helsingissä. Käytössä on Messukeskuksen kolme hallia.

Nuoria kiinnostaa ilmastonmuutos, tasa-arvo, mielenterveys ja vaikuttaminen16.10.2018 13:02Tiedote

Kallion lukion opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat jo seitsemättä kertaa nuortenohjelman Helsingin Kirjamessuille 25.-28.10.2018. Tänä vuonna opiskelijoiden suunnittelemaa ja toteuttamaa ohjelmaa voi seurata uudistuneella Kallio-lavalla. Ohjelmassaan KirjaKallio uppoutuu kirjallisuuden maailmaan ja käy ajankohtaista keskustelua ympäröivästä maailmasta. Neljällä messupäivällä on kullakin oma teemansa. Aiheita pohditaan messupäivien kirjahaastatteluissa ja niihin syvennytään kunkin päivän paneelikeskustelussa klo 12.

FinnBuild Highlightsien Highlightsiksi nettipohjainen työturvallisuusperehdytysohjelma ePerehdytys11.10.2018 18:00Tiedote

FinnBuild Highlights esittelee FinnBuildin mielenkiintoisimmat tuotteet, järjestelmät, menetelmät ja palvelut. Kisan parhaimmaksi tuotteeksi valittiin rakennustyömaiden turvallisuuteen liittyvä nettikoulutus, ePerehdytys, jonka ovat tuottaneet Suomen Rakennusmedia Oy ja Rakennusteollisuus RT ry. Palkinto jaettiin FinnBuild-tapahtuman Rakennuslehti Awards -tilaisuudessa 11.10.2018.

Tervetuloa Helsingin Kirjamessuille 25. – 28.10.2018 Messukeskukseen!11.10.2018 15:20Kutsu

Hyvä toimittaja, Helsingin Kirjamessujen uusi ohjelmajohtaja Ronja Salmi ja Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Robert Pence avaavat messut torstaina 25.10. klo 9.55 leikkaamalla punaisen nauhan hallin 6 sisäänkäynnissä (portaat). Avajaiset jatkuvat klo 10.30 kirjamessujen Senaatintorilla, jossa on Ronja Salmen puheenvuoro ja Rakkaudesta kirjaan -palkinnon jako. Helsingin Kirjamessujen Rakkaudesta kirjaan-tunnustus jaetaan lukemisen edistämisen hyväksi tehdystä työstä. Suomen Messusäätiön rahoittama tunnustus on 5000 euroa. Palkinnon jakaa Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Julkunen. Jos haluatte haastatella uutta ohjelmajohtaja Ronja Salmea etukäteen tai paikanpäällä voitte olla häneen suoraan yhteydessä ronja.salmi@ryovari.fi tai puh. 040 750 1019. Voitte olla yhteydessä myös minuun kaikissa viestintään liittyvissä asioissa teija.armanto@messukeskus.com puh. 050 376 0804. Kustantajien tilaisuuksia tapahtuman aikana Lonnassa (201): -to 25.10 klo 11.30-12.30 Pres

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme