Helsingin yliopisto

Golfvirran hiipuminen muutti muinaisen Suomen ilmastoa: metsät muuttuivat äkillisesti tundraksi

Jaa
Koneoppimiseen perustuvat tietokonealgoritmit paljastivat, että Pohjois-Atlantin kiertoliike häiriintyy herkästi. Tuore tutkimus perustuu Soklista kairattuun geologiseen näytesarjaan.
Näkymä Soklista (kuva: Karin Helmens)
Näkymä Soklista (kuva: Karin Helmens)

Helsingin yliopiston juuri ilmestyneen tutkimuksen mukaan muinaisessa ilmastossa tapahtui äkillisiä häiriöitä. Keskellä lämmintä Eem-kautta, noin 120 tuhatta vuotta sitten, esiintyi hyvin nopeita, satoja vuosia kestäneitä kylmyysjaksoja, joiden aikana lämpötila laski useilla asteilla. Tutkimuksen kohdealueella Pohjois-Suomessa havumetsät katosivat, ja niiden tilalle tuli avoin tundra. Ennen viime jääkautta vallinnut Eem-kausi oli ilmastoltaan selvästi nykyistä lämpimämpi ja siksi tärkeä vertailukohta, kun arvioidaan ilmaston lämpenemisen seurauksia.

Tutkijoiden mukaan Eem-kauden ilmastoheilahdukset liittyvät Pohjois-Atlantin merivirroissa tuolloin tapahtuneisiin häiriöihin. Pohjois-Atlantin lämpimät merivirrat ylläpitävät Euroopan verraten lauhaa ilmastoa. Merivirtojen tulevaa kehitystä ei osata kuitenkaan varmuudella ennustaa, ja niiden häiriintymistä on pidetty mahdollisena.

Pohjois-Atlantin merivirrat vaikuttavat Pohjois-Euroopan ilmastoon

– Tulokset indikoivat vahvasti, että Pohjois-Atlantin kiertoliike on herkkä häiriöille, ja sen vaikutukset ovat suuret koko Pohjois-Euroopan ilmastolle, kertoo tutkimusta vetänyt Helsingin yliopiston tutkijatohtori, dosentti Sakari Salonen.

 Tuloksemme osoittavat, että merivirrat todella häiriintyivät viimeksi, kun ilmasto oli nykyistä lämpimämpi. Siksi tämä täydentää merkittävästi tietokonemalleihin perustuvaa tulevaisuuden ennustamista, hän sanoo.

Tutkimuksen teki Helsingin yliopiston johtama kansainvälinen tutkimusryhmä. Tutkijat käyttivät työssään koneoppimiseen perustuvia, älykkäitä tietokonealgoritmeja.

 Uudet laskennalliset menetelmät lisäävät merkittävästi ymmärrystä hyvin nopeista muinaisista ilmastonvaihteluista, sanoo luonnonmaantieteen professori Miska Luoto Helsingin yliopistosta.

Kairausaineisto Soklista on ainutlaatuinen

Tulokset perustuvat Savukosken Soklista kairattuun geologiseen näytesarjaan. Soklista on löydetty useita kymmeniä metrejä paksut maakerrostumat, jotka sijaitsevat syvässä painanteessa, joka ei ole häiriintynyt viimeisen jääkauden aikana.

 Soklin aineisto on ainutlaatuinen maapallon pohjoisilla alueilla, mikä on tehnyt paikasta erittäin tärkeän muinaisten ilmastojen tutkimuksessa, kertoo Sokli-tutkimuksia pitkään koordinoinut Tukholman yliopiston tutkija Karin Helmens.

Tutkimus oli Suomen Akatemian rahoittama hanke ympäristön pitkäaikaismuutosten tutkimusohjelmassa. Työtä rahoitti lisäksi Ruotsin ydinjätteiden loppusijoituksesta vastaava yhtiö SKB. Tulokset on julkaistu arvovaltaisessa Nature Communications -lehdessä.

Salonen JS, Helmens KF, Brendryen J, Kuosmanen N, Väliranta M, Goring S, Korpela M, Kylander M, Philip A, Renssen H, Luoto M (2018) Abrupt high-latitude climate events and decoupled seasonal trends during the Eemian. Nature Communications 9:2851.

Lisätietoa:

Sakari Salonen
Geotieteiden ja maantieteen osasto
Helsingin yliopisto
Puh: 050-5305542
sakari.salonen@helsinki.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Näkymä Soklista (kuva: Karin Helmens)
Näkymä Soklista (kuva: Karin Helmens)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye