Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Gramex aikaistaa 11 miljoonan euron korvaustilityksen koronan takia

Jaa
Koska muusikoilla ja tuottajilla on suuri rahantarve, Gramex auttaa tilanteessa aikaistamalla korvausten tilitystä.

Gramex pyrkii aikaistamaan tekijänoikeuskorvausten kevättilityksen noin kuukaudella. Koska muusikoilla ja tuottajilla on suuri rahantarve, Gramex jakaa noin 11 miljoonaa euroa korvauksia aikaistetusti.

"Koska korona on vienyt muusikoiden keikkatulot, rahantarve taiteilijaperheissä on suuri", sanoo Gramexin oikeudenhaltijayksikköä vetävä johtaja Tuomas Talonpoika. "Tahdomme auttaa vaikeassa tilanteessa."

Yhteinen päätös

Aikaistaminen on etätöihin siirtyneelle toimistolle iso haaste, ja päätös tehtiin yhdessä.

"Koska korvaukset maksetaan normaalisti noin kuudessa kuukaudessa, kokonaisen kuukauden leikkaaminen pois työajasta on henkilökunnalle iso puserrus, etenkin etätöissä."

"Auttaakseen tässä tilanteessa henkilökuntamme painaa nyt täysillä, ja haluan kiittää heitä tästä", sanoo Talonpoika.

Huhtikuun loppuun mennessä

Gramex jakaa aikaistetulla aikataululla huhtikuun loppuun mennessä yhteensä  noin 11 miljoonaa euroa. Siitä noin 6 miljoonaa tulee kotimaahan ja loppu pääosin muualle Eurooppaan. Korvauksia saa noin 9000 Gramexin omaa asiakasta. Lisäksi osa korvauksista kulkee Gramexin ulkomaisten sisarjärjestöjen kautta.

Korvausten tarkasta maksuviikosta tiedotetaan korvauksen saajille sähköpostilla ja Faceboookissa. Se tapahtuu välittömästi, kun asia varmistuu.

Korvaukset piti alkuperin maksaa 24.5 mennessä. Aikataulun nopeuttamisen mahdollistaa henkilöstön vahvan panoksen ohella viime vuosien kehitystyö ja tulevaisuuteen painottunut suunnittelu.

Etsitään keinoja auttaa

"Gramex kartoittaa jatkuvasti muitakin keinoja, joilla voimme auttaa sekä korvauksia maksavia että saavia asiakkaitamme vaikeassa tilanteessa", sanoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.

"Keinomme ovat rajalliset, mutta teemme sen mitä voimme. Esimerkiksi, Gramex on aiemmin tiedottanut, että taustamusiikkiluvalla saa nyt myös striimata musiikkia omilta kotisivuiltaan. Tällä haluttiin helpottaa palveluiden siirtämistä verkkoon."

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Musiikin Satama / Keilasatama 2 A
02150 ESPOO

Mediayhteydenotot: +358 50 325 10 73https://www.gramex.fi

Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta.

Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye