Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Gramex jakoi kahdeksan miljoonaa euroa korvauksia

Jaa
Tekijänoikeusjärjestö Gramexin joulutilityksessä jaettiin korvauksia noin 10 000 kotimaiselle muusikolle, solistille ja tuottajalle.

Tekijänoikeusjärjestö Gramex jakoi tänään perjantaina kahdeksan miljoonaa euroa korvauksia muusikoille ja tuottajille. Tästä meni puolet tuottajille ja puolet muusikoille. Korvauksia sai noin 10 000 Gramexin edustamaa kotimaista oikeudenhaltijaa.

Kyseessä on Gramexin joulutilitys. Se sisältää pääsääntöisesti korvauksia radiosoitosta (1-6/2021), taustamusiikkikorvauksia (1-6/2021) ja Gramexin vastaanottamia korvauksia ulkomailta.

Seuraava tilitys tapahtuu keväällä 2022, jolloin jaetaan mm. vuoden 2021 loppupuoliskolla (7-12 kk) kerättyjä korvauksia.

Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Gramexilla on noin 58 000 asiakassopimusta edustamiensa oikeudenhaltijoiden kanssa ja yli 31 000 korvauksia maksavaa asiakasta. Gramexilta saa lupia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käyttöön. Koska musiikki tekee hyvää, Gramex tahtoo tehdä musiikin käytön helpoksi.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Musiikin Satama / Keilasatama 2 A
02150 ESPOO

Mediayhteydenotot: +358 50 325 10 73https://www.gramex.fi

Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta.

Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye