Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia ratkaisemaan maailmanperintökohteiden kuormitusongelmia tekoälyn avulla

Jaa
Uuden CULTURATI-hankkeen päätavoitteina on lisätä kulttuuriperintökohteiden kestävyyttä ja herättää hiljaista kulttuurista pääomaa sekä paikallisia tarinoita eloon. Haaga-Helia on mukana yhteistyössä Porvoon kaupungin kanssa kansainvälisessä Horisontti Euroopan rahoittamassa hankkeessa.

Horisontti Eurooppa on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma, joka tukee tutkimusta ja innovointia Euroopassa kaikkiaan 95 miljardilla eurolla vuosina 2021–2027. Yksi rahoituksen saaneista hankkeista on CULTURATI, jossa Haaga-Helia on mukana yhdessä Porvoon kaupungin kanssa. CULTURATI sai yhteensä 3,1 miljoonan euron rahoituksen, ja sitä koordinoi Bilken University. 

Maailmanperintökohteiden kuormitus on kestämättömällä pohjalla. Niissä kaivataan kipeästi ratkaisuja siihen, miten niitä voidaan suojella liian suurilta ihmismääriltä. Kohteissa käy ihmisiä enemmän kuin mitä alueen ympäristö kestäisi. CULTURATI-hanke syntyi tähän tarpeeseen.

Tekoälyn avulla vähennetään kulttuuriperintökohteiden kuormitusta

Hankkeessa rakennetaan tekoälyä, paikkatietoa ja beacon-teknologiaa hyödyntävä järjestelmä, jonka avulla maailmanperintökohteiden kuormitusta voidaan jakaa ohjaamalla ihmisiä algoritmien avulla pois ruuhkapisteistä.

Järjestelmä kehitetään ja testataan ensin Rahmi M. Koçissa Istanbulissa ja sitten Ankaran Citadelin turistialueella Turkissa. Ratkaisua jatkokehitetään ja testataan Blenheim Palacessa Oxfordissa, minkä jälkeen Haaga-Helia testaa järjestelmää Porvoon vanhassa kaupungissa. Testituloksia ja ratkaisua voidaan kuitenkin nopeasti testata myös muualla.

Kulttuuri näkyväksi ja esiin museoiden arkistoista

Toinen ajankohtainen haaste on hiljaisen kulttuuriperinnön säilyttäminen. Maailmassa kulkee valtava määrä kulttuuriperintöä kirjoittamattomana ihmisten välillä ja piilossa museoiden arkistoissa.

Hankkeen toisena päätavoitteena onkin herättää tämä hiljainen kulttuurinen pääoma eloon, näkyväksi ja kiinnostavaksi monitieteellisellä kansainvälisellä yhteistyöllä.

 Lisätietoa CULTURATI-hankkeesta

Haaga-Helia on ensimmäistä kertaa mukana Horisontti Eurooppa -puiteohjelman rahoittamassa hankkeessa.

Suomen osuus rahoituksesta on 3,1 miljoonaa euroa, josta Haaga-Helian ja yhteistyökumppani Porvoon osuus yhteensä on hieman yli 400 000 € (404 186,25 €). Suomen toteutusosuus alkaa keväällä 2024.

Hankekonsortiossa on jäseniä Suomen lisäksi Turkista, Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta.

Mukana ovat seuraavat organisaatiot: Bilkent University (koordinaattori), Haaga-Helia, Porvoon kaupunki, Rahmi M. Koç Museums (Turkki), Oktem Serdar Vural (Turkki), Universita Degli Studi di Foggia (Italia), IOTIQ GmbH (Saksa), Nimbeo Estrategia e Innovacion Sl (Espanja), Universidad Carlos III de Madrid (Espanja), Ankara Governorship (Turkki), Meridaunia Soc. Cons. Arl (Italia), Touch TD Ltd. (Iso-Britannia), Oxford Brookes University (Iso-Britannia) ja Blenheim Palace Heritage Foundation (Iso-Britannia).

Yhteyshenkilöt

Mário Passos Ascenção, yliopettaja, Haaga-Helia, puh. 029 447 1195, MarioPassos.Ascencao@haaga-helia.fi


Pasi Tuominen, lehtori, Haaga-Helia, puh. 029 447 1466, Pasi.Tuominen@haaga-helia.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ratapihantie 13
00520 HELSINKI

09 229 611http://www.haaga-helia.fi/fi

Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.

Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye