Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helian opiskelijajoukkue voitti IPMA® Project Management Championship Suomen osakilpailun

Jaa
IPMA® Project Management Championship eli PMC-kilpailun Suomen paikallisfinaali saatiin päätökseen perjantaina 28.5.2021. Voiton ja samalla paikkansa kansainvälisessä kilpailussa varmisti Haaga-Helian opiskelijoista koostunut Team Rainbow -joukkue. Joukkueeseen kuuluvat Diana Codilla, Olli-Pekka Kaleva ja Tiia Virtanen.

PMC-kilpailu on International Project Management Associationin kansainvälinen projektinhallintakilpailu korkeakouluopiskelijoille. Kilpailuun voivat osallistua alle 35-vuotiaat korkeakouluopiskelijat ja kisa käydään kolmen tai neljän henkilön tiimeissä. Kilpailu on monivaiheinen: ensimmäisenä eri osallistujamaiden joukkueet kisaavat paikallisella tasolla ja parhaiten menestyneet paikallisjoukkueet ottavat toisistaan mittaa kansallisen osakilpailun finaalissa. Finaalin voittajajoukkue edustaa maataan kansainvälisessä loppukilpailussa, jonka voittaja vie koko kilpailun voiton. Tänä vuonna Suomen karsinnassa oli mukana joukkueita neljästä oppilaitoksesta.

Varma esiintyminen toi voiton kotiin

Haaga-Helian opiskelijoiden Team Rainbow -joukkue voitti tuomariston puolelleen erityisesti varmalla esiintymisellään ja kilpailutehtävän kattavalla suunnitelmalla, joka huomioi hyvin  projektinhallinnan osa-alueet. Myös joukkueen ammattimainen, realistinen ja systemaattisempi lähestyminen tehtävään sekä hyvä ryhmätyö olivat merkittäviä menestystekijöitä.

Tänä vuonna kilpailutehtävänä oli suunnitella toimiston muutto uusiin tiloihin. Kilpailijat saivat taustatiedot, joiden pohjalta heidän piti projektitiiminä suunnitella koko muuttoprosessi menestyksekkäästi. Yllätyksiltäkään ei vältytty ja kesken kilpailun tehtävää muutettiin uuteen suuntaan. Myös arviointikriteeristö oli monipuolinen. Voittajajoukkueen erotti lopulta muista selkeinten erinomainen ryhmätyöskentely ja systemaattinen lähestyminen tehtävään. Voittajajoukkueen valinta oli vaikea, mutta lopulta voittajajoukkue valikoitui yksimielisesti.

Seuraavaksi voittajilla on edessä valmistautuminen kansainväliseen kisaan, jonka finaali pidetään Belgradissa, Serbiassa 10.–12. syyskuuta. Poikkeusolojen vuoksi finaali järjestetään hybriditapahtumana. Suomen joukkue ei matkusta paikan päälle vaan osallistuu virtuaalisesti. Tänä vuonna kansainväliseen kilpailuun liittyy myös projektinhallinta-workshop, johon kaikki monivaiheiseen kilpailuun osallistuneet joukkueet on kutsuttu. Paikallisfinaalin finaalijoukkueet saavat lisäksi liput Projektipäiville 2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pekka Kamaja, lehtori, Haaga-Helia, 040 488 7151, pekka.kamaja@haaga-helia.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ratapihantie 13
00520 HELSINKI

09 229 611http://www.haaga-helia.fi/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye