Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Haaveet perheen perustamisesta romukoppaan? Esitys työaikalain uudistamisesta lisäisi nuorten epävarmuutta

Jaa
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen mielestä hallituksen ei tulisi enää jatkaa työaikalain uudistamista yksipuolisesti.

Työaikalakia ja nollatuntisopimuksia on puitu kahdessa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) asettamassa työryhmässä. TEM on valmistellut selvitysten perusteella työaikalain säännösten päivittämistä koskevan mietinnön, joka julkaistiin viime viikolla.

- Työmarkkinajärjestöt ovat kolmikannassa todenneet yhteen ääneen sen, että hallituksen esitys työaikalain päivittämisestä ei ole toteuttamiskelpoinen. Kaikki työmarkkinaosapuolet ovat jättäneet eriävän mielipiteen esityksestä, Niemi-Laine muistuttaa.

 JHL ei hyväksy sitä, että nyt valmisteilla olevat työajan joustot ollaan tekemässä työntekijän kustannuksella.

- Työntekijän jaksaminen ja hyvinvointi on jo nyt todella kovilla. Työn tuloksellisuus on heikentynyt ja sairastavuus lisääntynyt. Työn joustavoittaminen hyödyttäisi tässä esityksessä vain työnantajaa. Erityisesti JHL on huolestunut jakso- ja yötyön teettämismahdollisuuksien laajentamisesta perusteettomasti. Jaksotyötä saisi jatkossa teettää laajemmin varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä sekä niiden tukitehtävissä ja pelastustehtävissä. Epäsäännöllinen työ ja erityisesti vuorotyö rasittavat työntekijöitä entisestään, Niemi-Laine toteaa.

Suurta huolta Niemi-Laine näkee siinä, että vielä ei ole tehty kunnollista esitystä siitä, kuinka työajan valvonnan parantaminen voitaisiin toteuttaa järkevällä tavalla.

- Paikallisen sopimisen lisääminen on mahdollista, mikäli työajan valvontaa lisätään ja työntekijäjärjestöille annetaan kanneoikeus. Nyt näitä ei TEM:n esityksestä löydy.

Keskeisenä työaikalain uudistamisen tavoitteena on ollut löytää parannuksia uusiin muuttuneisiin työnteonmuotoihin. Niemi-Laineen mukaan suuri pettymys on se, että TEM:n esityksessä työaikaan liittyvissä joustoissa on unohdettu pätkä- ja silpputyötä tekevät.

- Ministeriön esitys ei vähennä sitä epävarmuutta, jota monet nuoret kokevat jo nyt työelämässä. Esimerkiksi perheen perustaminen vaikeutuu entisestään epävarman toimeentulon vuoksi. On kummallista, miksi Suomessa hallitus haluaa suosia tällaista linjaa, vaikka Euroopan komissio on esittänyt nollatuntisopimusten kieltämistä.

JHL yhtyy SAK:n esitykseen siitä, että työsopimuksissa on aina sovittava sitovasti kiinteästä tuntimäärästä. Tuntimäärää pitää tarkastella säännöllisin väliajoin.

Työ ja elinkeinoministeriön mietintö lähtee nyt lausuntokierrokselle ja hallituksen esitys uudesta työaikalaista käsitellään eduskunnassa syksyllä.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
lakimies Keijo Tarnanen 050 378 7777 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n 220 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye