Haavoittuvimmassa asemassa olevien tukeminen ei saa olla pelkkää juhlapuhetta
Järjestöissä asia nähdään täysin päinvastoin. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä tehdään valtava määrä niin ammatillista kuin vapaaehtoisuuteen perustuvaa ruohonjuuritason työtä yhteiskunnan kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien ja eniten sairastavien ihmisten parissa.
”Järjestöjen tekemässä työssä kohdataan joka päivä ihmisiä, joita virallinen auttamisjärjestelmä ei kohtaa. Leikkaukset järjestöjen tekemään työhön kohdistuvat suoraan niihin ihmisiin, joiden hyvinvointi ja pärjääminen ovat muutenkin jo vaakalaudalla”, toteaa SOSTEn valtuuston puheenjohtaja, arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen.
Sosiaali- ja terveysyhdistyksiä on Suomessa yli 11 000 ja valtakunnallisia sote-järjestöjä yli 200. Vapaaehtoisia niissä toimii puoli miljoonaa. Järjestöt tukevat ihmisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia tarjoamalla ohjausta, neuvontaa ja vertaistukea sekä erilaista matalan kynnyksen tukea. Järjestöjä toimii myös palveluntuottajina erityisesti sosiaalipalveluissa.
”Järjestöjen työn kohteina olevat ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea turvallisempia tulevaisuudennäkymiä. Hintojen nousun seurauksena monien heikoimmassa asemassa elävien ihmisten tilanne on muuttunut jopa aiempaa haavoittuvammaksi. Tällöin järjestöjen ammatillinen ja vapaaehtoisten antama apu ja tuki ovat korvaamattomia”, muistuttaa SOSTEn hallituksen puheenjohtaja Eija Koivuranta.
SOSTEssa nähdään, että järjestöjen työstä säästetyt eurot kääntyvät ennen pitkää suuremmiksi menoiksi. Järjestöjen tekemä työ ja vapaaehtoiset kannattelevat ihmisiä vaikeuksien keskellä. Järjestöjen tarjoamissa henkisen tuen palveluissa kohdataan päivittäin ihmisiä, jotka eivät saa terveydenhuollosta riittävää tukea jaksamiseensa.
Matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset saavat ruokaa, pääsevät peseytymään ja kertomaan huolistaan. Järjestöissä vahvistetaan elämänuskoa ja toiveikkuutta, vähennetään ikäihmisten yksinäisyyttä ja esimerkiksi tuetaan omaishoitajien jaksamista. Niissä tuetaan perheitä vakavien sairauksien tai kuoleman kohdatessa. Järjestöissä ihmiset saavat neuvoja terveellisistä elintavoista, joilla edistetään työ- ja toimintakykyä. Lapsille ja nuorille tarjotaan mielekästä tekemistä ja näin torjutaan syrjäytymistä. Autetaan rikosten uhreja. Tekemisen kirjo on valtava.
Vertaistuen merkitystä ei voi vähätellä – sitä ei julkinen palvelujärjestelmä tarjoa. Valtionavustuksilla, joiden valmistelussa noudatetaan tarkkaa valmistelua ja valvontaa, vähennetään hyvinvointialueiden kustannuspainetta.
"Jos yleishyödyllinen, järjestöjen ennalta ehkäisevä työ jää tekemättä tai sitä karsitaan rajusti, ihmisten hyvinvointi ja turvallisuuden kokemus heikkenevät ja työ- ja toimintakyky vähenee. Hyvinvointialueiden vastuulla olevia kalliimpia korjaavia palveluja tarvitaan tällöin lisää. Leikkausten sijaan järjestöjen ja julkisten toimijoiden yhteistyötä vahvistamalla kyettäisiin entistä paremmin vastaamaan yhteiskuntamme hyvinvointihaasteisiin niin kunnissa, alueilla kuin valtakunnallisesti”, Koivuranta sanoo.
SOSTE edellyttää, että seuraava hallitus sitoutuu kaikkien eduskuntapuolueiden yhteiseen parlamentaariseen linjaukseen valtionavustustoiminnan toteuttamisesta veikkausvoittovarajärjestelmän jälkeen. Tuolloin kaikki eduskuntapuolueet yhdessä sitoutuivat turvaamaan rahapelien tuotolla toimineille järjestöille ennustettavan, vakaan ja edunsaajien autonomian turvaavan riittävän rahoituksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija KoivurantaSOSTEn hallituksen puheenjohtaja, Väestöliiton toimitusjohtaja
Puh:+358 50 574 1775eija.koivuranta@vaestoliitto.fiKari MäkinenSOSTEn valtuuston puheenjohtaja, arkkipiispa emeritus
makinenkom2@gmail.comTietoja julkaisijasta
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen 250 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yli 70 muuta toimijaa. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Sosiaalibarometri 2023 ennakkotiedot: Työnteon kannusteet paranevat parhaiten palveluita tarjoamalla ja aktiivisuudesta palkitsemalla30.5.2023 11:57:05 EEST | Tiedote
Sosiaalibarometrin mukaan Kelan esihenkilöt katsovat, että tehokkaat ja tarpeenmukaiset palvelut yhdistettynä joustavaan etuusjärjestelmään ovat parhaita keinoja tukea työllistymistä. Tulosten perusteella lähes kaikki Kelan esihenkilöt (95 %) kannattivat tilanteen mukaisten palvelujen lisäämistä ja palkitsemista omaehtoisesta aktiivisuudesta (92 %) työnteon kannustimien vahvistamiseksi. Lähes yhtä moni kannatti työnteon kannustimien lisäämistä etuuksien ja ansiotulojen paremmalla yhteensovittamisella (89 %) sekä vähentämällä byrokratiaa etuuksien hakemisessa (88 %).
Valtakunnallinen kuntoutusverkosto: Hyvinvointialueiden panostettava kuntoutukseen – vaikuttava kuntoutus parantaa työllisyyttä ja ihmisten elämänlaatua29.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Yli sadan kuntoutustoimijan valtakunnallinen Kuntoutusverkosto vaatii uusilta hyvinvointialueilta painopisteen siirtämistä kuntoutukseen. Oikea-aikainen kuntoutus luo hyvinvointia ja vähentää kalliiden sote-palveluiden tarvetta. Kuntoutus vahvistaa ihmisten työ- ja toimintakykyä, osallisuutta ja terveyttä sekä nostaa työllisyysastetta. Kuntoutuksella on myös keskeinen merkitys parantumattomasti sairaan ja pysyvästi vammautuneen elämänlaadulle, Kuntoutusverkosto muistuttaa.
Sosiaalibarometri 2023: Sosiaaliturvan leikkaaminen ei ole tehokkain keino työllisyysasteen nostamiseksi18.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Kaikkien puolueiden tavoitteena on työllisyysasteen nosto, ja moni niistä tavoittelee jopa 80 prosentin työllisyysastetta. Sosiaalibarometri 2023 mukaan työnteon kannusteita täytyy lisätä ensisijaisesti ihmisten tilanteen mukaisia palveluja tarjoamalla, eikä esimerkiksi sosiaaliturvaa leikkaamalla.
Enemmistö eduskuntapuolueista kannattaa sosiaalitukien etuusehdotusta24.3.2023 06:00:00 EET | Tiedote
SOSTE ja Kela odottavat tulevalta hallitukselta toimia sosiaaliturvajärjestelmän selkeyttämiseksi. Yhtenä esityksenä on tarjottu etuusehdotusta, jolla asiakas saa tietoonsa kaikki ne etuudet, joihin hän on oikeutettu.
Vain kahdelta puolueelta täysi tuki maksuttomille terveyskeskuslääkärikäynneille16.3.2023 06:00:00 EET | Tiedote
Vain kaksi eduskuntapuoluetta yhdeksästä kannattaa täysin terveyskeskuslääkärikäyntien maksuttomuutta. SOSTEn tuoreessa kyselyssä ainoastaan SDP ja vasemmistoliitto antoivat aloitteelle täyden tuen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme