Messukeskus

Habitare-suunnittelukilpailun finaaliin neljä työtä

Jaa
Habitaren ja Aalto-yliopiston Habitare-suunnittelukilpailussa etsittiin tuoreita ideoita kerrostalokortteleiden asukaspihojen yhteisöllisyyden vahvistamiseen ja kohtaamistilojen toteuttamiseen. Kilpailun finaalivaiheeseen valittiin neljä työtä, jotka esitellään Habitaressa. Kilpailun kumppanina on Bonava Suomi Oy. Kilpailun päätuomari Petra Blaisse julkistaa voittajan Habitaressa 12.9.2018.

Kilpailun teemana oli Puzzle - Palapeli ja tehtävänä löytää ratkaisu asukkaiden kohtaamispaikaksi. Tarkoituksena oli hyödyntää palapelimaista elementtiä, joka on taiteellisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen ja rakenteellisesti kestävä mutta monistettava. Tehtävä sijoittuu Helsinkiin Pohjois-Pasilan Postipuistoon, jonne Bonava rakennuttaa 300 asunnon urbaanin korttelikokonaisuuden.

Ensimmäisen vaiheen tuomaristo valitsi 20:sta kilpailuun lähetetystä ehdotuksesta finaaliin neljä työtä, jotka muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden.

– Valitsimme kalustemaisia sekä tilallisia ehdotuksia. Kaikkia yhdistää monimuotoisuus, joka perustuu yksinkertaiseen elementtiin, sanoo kilpailun ensimmäisen vaiheen tuomaristossa työskennellyt professori Pentti Kareoja Aalto-yliopistosta.

– Kaikissa finalistien ehdotuksissa on vahva oma ideansa, joka kestää aikaa ja antaa mahdollisuuden jatkokehittelyyn. Näen jokaisessa työssä potentiaalia kiinnostavan pihapalapelin toteuttamiseen, sanoo hankekehityspäällikkö Heikki Ruski kilpailun kumppanina toimivasta Bonava Suomi Oy:stä.

Habitare-suunnittelukilpailun finalistit vuonna 2018:

DIGIT | Atso Kurri ja Ulla Pönni, XAMK - Kakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Digit aktivoi asukkaita luomaan yhteisöllisen piha-alueen muunneltavien moduulien avulla ja mahdollistaa kaupunkipuutarhan. Kasvien viljely aktivoi asukkaita digitalisoituvan arjen keskellä.

NELIÖJUURI | Heikki Savirinne, Oulun yliopisto
Neliöjuuri on elementti, jota monistamalla, jatkamalla ja liittämällä yhteen voi luoda veistoksellisia ja toiminnallisia rakenteita. Rakenteet rajaavat piha-aluetta pienempiin vyöhykkeisiin ja luovat tiloja.

ORGANIZED CHAOS | Ariane Relander, Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Organized Chaos asettuu tilainstallaation ja veistoksen välimaastoon. Mosaiikkimainen työ rakentuu toistuvista värikkäistä puuelementeistä tarjoten istuskelupaikkoja ja suojaa yhteisölliseen oleskeluun.

SPOTTI | Janne Pärssinen ja Tony Yau, Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Spotti saa ideansa retkestä kallioille. Modulaarisista elementeistä koostuva kaluste luo edellytykset erilaisille kokemuksille. Spotissa voi istua, makoilla, temppuilla ja se tarjoaa myös näkösuojan.

Ensimmäisen vaiheen tuomaristoon kuuluivat tuomariston puheenjohtaja, dekaani Anna Valtonen (Aalto-yliopisto); teollinen muotoilija, professori Ville Kokkonen (Aalto-yliopisto); luova johtaja Laura Sarvilinna (Habitare); arkkitehti, professori Pentti Kareoja (Aalto-yliopisto); sisustusarkkitehti, yliopistonlehtori Martin Relander (Aalto-yliopisto); arkkitehti Salla Oikkonen (JKMM Arkkitehdit Oy) ja hankekehityspäällikkö, arkkitehti Heikki Ruski (Bonava Suomi Oy).

Päätuomarina Petra Blaisse

17. kerran järjestettävän Habitare-suunnittelukilpailun päätuomariksi on kutsuttu Inside Outside -suunnittelutoimiston pääsuunnittelija ja perustaja Petra Blaisse. Hollantilainen Petra Blaisse työskentelee arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin, tekstiilisuunnittelun ja maisema-arkkitehtuurin rajapinnassa. Hän perusti maisemasuunnitteluun ja sisustusarkkitehtuuriin erikoistuneen Inside Outside -toimiston vuonna 1991. Blaisse luennoi ympäri maailmaa ja hänen töitään on nähty useissa muotoilu- ja arkkitehtuurinäyttelyissä. Vuonna 2000 hän piti soolonäyttelyn New Yorkissa.

Blaisse julkistaa voittajatyön Habitaren avajaispäivänä. Habitare-suunnittelukilpailun voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5 000 euron stipendin.

Kuvat finalisteista: http://bit.ly/Habitarefinalistit

Habitare-suunnittelukilpailu

Messukeskuksen ja Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Habitare-suunnittelukilpailu on vuosien aikana nostanut esiin nuoria muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoita. Kilpailun päätuomariksi kutsutaan merkittäviä arkkitehtuurin ja muotoilualan vaikuttajia. Suomen Messusäätiön lahjoittaman kilpailun pääpalkinnon avulla on kannustettu nuoria opiskelijoita jatkamaan opiskeluja ja luomaan menestyksekästä uraa. Habitare-suunnittelukilpailu järjestetään nyt 17. kerran. | #messusäätiö

Habitare

Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 12.9.–16.9.2018. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. Habitaren Kansainvälinen Ystävä on Cooper Hewitt -museon kuraattori Cara McCarty. Samaan aikaan Habitaren kanssa: Antiikki ja HiFi sekä ammattilaisten Habitare Pro | www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2018 |

Bonava

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja, jonka toiminnan keskiössä on kotien ja naapurustojen rakentaminen. Bonava toimii Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 2 000 ammattilaisen voimin. Bonavan liikevaihto vuonna 2017 oli noin 1,5 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Yhteyshenkilöt

Habitare, tiedottaja Johanna Suni, p. 040 515 4216, johanna.suni@messukeskus.com


Bonava Suomi Oy, viestintäpäällikkö Joanna Linnermo-Kumpuoja, p. 010 400 2778, viestinta@bonava.fi

Kuvat

Lataa
Habitare 2018 suunnittelukilpailu, finalistit vasemmalta oikealle: Janne Pärssinen ja Tony Yau, Ariane Relander, Heikki Savirinne, Atso Kurri ja Ulla Pönni.
Habitare 2018 suunnittelukilpailu, finalistit vasemmalta oikealle: Janne Pärssinen ja Tony Yau, Ariane Relander, Heikki Savirinne, Atso Kurri ja Ulla Pönni.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye