Vaasan kaupunki - Vasa stad

Hae mukaan kehittämään Minun kaupunkiani

Jaa

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin ja vuorovaikutuksen keinoihin. Kuntalaisille suunnattu työpaja järjestetään 14.9. ja mukaan voi hakea 5.9. mennessä.

Kuva: Vaasan kaupunki/Mikael Matikainen.
Kuva: Vaasan kaupunki/Mikael Matikainen.

Valtiovarainministeriön rahoittamassa Avoin kunta -hankkeessa tavoitteena on kuntapalvelujen ja toimintatapojen pysyvä parantaminen entistä asukaslähtöisimmiksi.

–Vaasan ykköstavoitteena on helpottaa kuntalaisen osallistumista arjessa ja parantaa vuorovaikutusta kaupungin ja kuntalaisen välillä, sanoo aluepalvelupäällikkö Suvi Aho, joka vastaa Vaasan osallistumisohjelmasta tuleville vuosille.

Palvelumuotoilua hyödyntämällä uusia toimintatapoja

Kuntalaisille suunnatut työpajat järjestetään tiistaina 14.9.2021 katetussa ulkotilassa Strampenilla, joka sijaitsee sisäsataman rannassa. Työpajoja on kaksi ja ne on suunnattu eri-ikäisille kohderyhmille. Mukaan toivotaan kaikenikäisiä ja -taustaisia vaasalaisia. Ensisijaisesti senioreille suunnattu työpaja alkaa klo 13 ja kaikille avoin suunnattu työpaja klo 17.

–Haluamme selvittää, mitä kuntalaiset toivovat uusilta osallistumiseen ja vuorovaikutukseen liittyviltä palveluilta, jotka liittyvät esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun, asemakaavoihin, palveluihin tai tapahtumiin, kertoo ICT-palvelumuotoilija Tiina Salonen Vaasan kaupungilta.

Palvelumuotoilua hyödyntävällä työskentelytavalla muodostetaan syksyn aikana ehdotus osallistamis- ja vuorovaikutuspalvelun malliksi uutta Minun kaupunkini -alustaa varten. Työpajat toteuttaa yhteiskehittämiseen ja muotoiluajatteluun erikoistunut palvelukehittäjä Vision Factory.

Hae mukaan 5.9. mennessä

Voit hakea mukaan työpajaan täyttämällä lomakkeen verkossa tai paperilomakkeella yhteispalvelupisteessä Kansalaisinfossa tai Vähäkyrö-talolla. Hakuaika päättyy 5.9.

Työpajassa keskustellaan, kirjoitetaan ideoita ja ajatuksia ylös siitä, mitä kunnan osallistamiselta toivotaan. Työpajojen tavoitteena on saada tietoa kuntalaisilta, minkälaisia he näkevät avoimen kunnan. Työpajaan ei tarvitse ennalta valmistautua, vaan voit tulla sellaisena kuin olet. Tilaisuutta ohjaa fasilitaattori Outi Kinnunen Vision Factorysta.

Kaksikielisiin työpajoihin otetaan enintään 15 osallistujaa ja kaikkiin ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä 10.9. mennessä. Työpajat kestävät 90 minuuttia. Osallistujille tarjotaan kahvit ja makeat herkut.

Työpajat toteutetaan osana Avoin kunta -hanketta. Mukana hankkeessa on Riihimäki, Hämeenlinna, Vaasa, Kristiinankaupunki, Pedersöre sekä Kuntien Tiera. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2021–31.10.2022. Työryhmiä on yhteensä neljä, Toimintakulttuurin muutos, Palvelukokemuksen parantaminen, Minun kaupunkini -alusta sekä Nuorten osallistumista edistävät toimet. Nämä työpajat ovat osa Minun kaupunkini -alustan työryhmän toimintaa, jossa teemana sähköiset palvelut sekä asukasvuorovaikutus ja tiedon keruu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluepalvelupäällikkö Suvi Aho, Vaasan kaupunki, p. 050 326 8877, suvi.aho@vaasa.fi

ICT-palvelumuotoilija Tiina Salonen, Vaasan kaupunki, p. 040 1793065, tiina.salonen@vaasa.fi

Kuvat

Kuva: Vaasan kaupunki/Mikael Matikainen.
Kuva: Vaasan kaupunki/Mikael Matikainen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Den 18 september är det hälsovårdarnas dag – de vårdar kommunbor från vaggan till graven17.9.2021 11:59:12 EEST | Tiedote

Hälsovårdarnas arbetsinsats för kommunbornas hälsa är verkligen omfattande och mångsidig. Var och en av oss har fått prata med en hälsovårdare, för de har en viktig roll när det gäller att främja kommunbornas hälsa och välmående från vaggan till graven. Hälsovårdare kan arbeta t.ex. vid mödrarådgivningen, barnrådgivningen, skol- och studenthälsovården samt inom den service som främjar seniorers hälsa.

Terveydenhoitajapäivää vietetään 18.9. – he hoitavat kuntalaisia vauvasta vaariin17.9.2021 11:54:49 EEST | Tiedote

Terveydenhoitajien työpanos kuntalaisten terveyden eteen on todella laaja ja monipuolinen. Jokainen meistä on päässyt ”terkkarin” juttusille, sillä he ovat tärkeässä roolissa kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi vauvasta vaariin. Terveydenhoitajat voivat työskennellä esimerkiksi äitiysneuvolassa, lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä ikäihmisten terveydenedistämisen palveluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme