Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Hakaniemessä ja Kruununhaassa pieniä liikennejärjestelyitä kesän aikana tutkimusten takia

Jaa
Hakaniemenrannan ja Siltavuorenrannan ranta- ja katualueilla otetaan kairaamalla maaperänäytteitä ja tutkitaan kunnallistekniikan kaivoja kesän aikana.

Työt voivat aiheuttaa tilapäisesti ajokaistojen vähenemistä, kaventumista, jalankulun tai pyöräliikenteen ohjaamista kadun toiselle puolelle sekä kaupungin alueella olevien pysäköintipaikkojen sulkemista. Työalueet ovat lyhytaikaisia ja pienikokoisia, eikä katuja suljeta kokonaan.

Pyrkimyksenä on kuitenkin pitää pääpyöräreitit avoimina. Jos pysäköintipaikkoja suljetaan, niistä ilmoitetaan kadulla siirtokehotuskylteillä vähintään 48 tuntia aikaisemmin.

Tutkimuksista aiheutuu valitettavasti myös tilapäistä meluhaittaa. Kairavaunu on yleensä samassa pisteessä joitakin tunteja. Työstä syntyvä meluhaitta vaihtelee kairauksen aikanakin maaperän laadun mukaan.

Tutkimukset liittyvät Kruunusillat-raitiotien ja Hakaniemen alueen rakentamiseen.

Kruunusillat-raitiotie

Kruunusillat yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.

Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa: Kruunuvuorensilta, Finkensilta ja Merihaansilta. Kruunuvuorensilta (1200 metriä) tulee olemaan Suomen pisin silta.

Kruunusillat-raitiotietä rakentaessa tehdään samalla yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.

Rakentamisen on suunniteltu alkavan mm. Hakaniemen alueella vuonna 2021. Tämän hetken tavoite yhteyden valmistumiselle on vuonna 2026.

Hakaniemi uudistuu

Hakaniemi kokee 2020-luvulla suuren muutoksen, kun historialliset miljööt saavat rinnalleen uutta asumista, liiketiloja, hotelleja, kulttuuria ja upeita rantatiloja oleskeluun. Hakaniemen asema joukkoliikenteen solmukohtana vahvistuu voimakkaasti Kruunusillat-pikaraitiotien valmistuessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työt maastossa:


Lauri Turunen, p. 0400 286 588, lauri.turunen@ramboll.fi
Jussi Niemelä, p. 040 832 0271, jussi.niemela@ramboll.fi
Fredrik Winqvist, p. 050 5849132, fredrik.winqvist@ramboll.fi


Seuraavat vaihtelevasti tavoitettavissa kesälomakaudella:


Kruunusillat-raitiotie:


Ville Alajoki, p. 040 334 7301 , ville.alajoki@hel.fi
Lauri Hänninen, p. 040 568 6711, lauri.hanninen@hel.fi


Hakaniemen uudistus:


Sirpa Kallio, p. 040 352 4443, sirpa.kallio@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kruunusillat-raitiotie

Kruunusillat yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.

Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa: Kruunuvuorensilta, Finkensilta ja Merihaansilta. Kruunuvuorensilta (1200 metriä) tulee olemaan Suomen pisin silta.

Kruunusillat-raitiotietä rakentaessa tehdään samalla yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.

Rakentamisen on suunniteltu alkavan mm. Hakaniemen alueella vuonna 2021. Tämän hetken tavoite yhteyden valmistumiselle on vuonna 2026.

 

www.kruunusillat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye