Oulun yliopisto

Haku englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin käynnissä 22.1. saakka

Jaa

Haku syksyllä 2020 alkaviin Oulun yliopiston vieraskielisiin koulutuksiin on auki ja päättyy keskiviikkona 22. tammikuuta 2020 klo 15.00.

Oulun yliopistossa on korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa mukana yhteensä 17 englanninkielistä kaksivuotista maisteriohjelmaa sekä viisivuotinen kansainvälinen opettajankoulutus. Aloituspaikkoja on yhteensä 375.

Englanninkielisiä maisteriohjelmia on tarjolla kauppatieteiden, arkkitehtuurin, tekniikan, tieto- ja viestintätekniikan (ICT), kasvatustieteiden, terveystieteiden ja luonnontieteiden aloilla. Maisteriohjelmiin hakukelpoisia ovat kandidaatin tutkinnon tai vastaavan suorittaneet hakijat kansalaisuuteen katsomatta. Kansainväliseen opettajankoulutukseen edellytyksenä on toisen asteen tutkinto.

Hakulomake täytetään Opintopolussa 22.1. klo 15.00 mennessä, jolloin hakemuksen tulee olla järjestelmässä. Osa hakijoista valitaan suoraan hakemusten perusteella, ja joihinkin hakukohteisiin on lisäksi haastattelu. Valinnan tulokset valmistuvat maaliskuussa.

Oulun yliopiston englanninkieliset tutkinto-ohjelmat ja hakuohjeet

Korkeakoulujen kevään 2020 ensimmäinen yhteishaku Opintopolussa


Lisätietoja:

Suunnittelija Sara Kiljander, sara.kiljander@oulu.fi, puhelin 0294 484099

Kehittämispäällikkö Anne Talvio, anne.talvio@oulu.fi, puhelin 0294 484048

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Sukusiitos lyhentää varpusten elinikää ja poikasten määrää riippumatta lintuyhteisön koosta tai elinympäristöstä26.6.2020 07:30:00 EESTTiedote

Sukusiitos lyhentää erittäin voimakkaasti villien varpusten elinikää ja niiden aikuisikään selviävien poikasten määrää. Sukusiitoksen vaikutukset olivat samanlaisissa kaikissa lintuyhteisöissä riippumatta niiden erilaisista elinympäristöistä tai populaatioiden koosta, todettiin uudessa suomalais-norjalaisessa tutkimuksessa. Tulos on luonnonsuojelun kannalta merkittävä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme