Sitra

Haku EU:n rahoittaman terveysdatahankkeen asiantuntijaryhmiin auki

Jaa
Euroopan unionin rahoittamassa TEHDAS-hankkeessa kehitetään yhteisiä toimintaperiaatteita terveysdatan hyödyntämiseen ja infrastruktuurin suunnitteluun. Euroopan laajuinen haku projektin asiantuntijaryhmiin ja foorumeihin on avoinna 21.3.2021 asti.
Kuva: Sitra
Kuva: Sitra

EU:n terveysalan TEHDAS-yhteistoimintahankkeen (Joint Action Towards the European Health Data Space) tavoitteena on luoda 26 maan yhteiset periaatteet terveysdatan hyötykäyttöön.

Hankkeella pohjustetaan Eurooppaan rakentuvaa terveysdata-avaruutta. Sen tavoitteena on, että kansalaiset, yhteisöt ja yritykset hyötyvät tietoturvallisesta ja saumattomasta pääsystä terveysdataan sen sijainnista riippumatta. Hankkeessa syntyviä linjauksia hyödynnetään myös uuden lainsäädännön valmistelussa.

”Hanke edellyttää laajaa asiantuntijaosaamista eri maissa ja sen vuoksi on avattu avoin haku yhteistyöhön”, sanoo projektijohtaja Markus Kalliola Sitrasta. ”Haun tarkoituksena on tarjota eurooppalaisille toimijoille ja organisaatioille tasapuolinen mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa Euroopan terveysdata-avaruuden kehittämiseen.”

Hanke on jaettu temaattisiin työpaketteihin ja asiantuntijaryhmiin voi hakea neljään niistä sekä sidosryhmäfoorumiin. Asiantuntijaryhmissä terveysdataan liittyviä kysymyksiä tarkastellaan useista näkökulmista. Haku kattaa seuraavia teemoja: yhteistyö ja kestävyys, terveysdatan toisiokäytön hallintomalli, infrastruktuurin suunnittelu sekä kansalaisen roolin selkeyttäminen.

Tarkemmat kuvaukset työpakettien sisällöistä ja yhteistyövaatimuksista on julkaistu hankkeen verkkosivuilla. Haku neljän työpaketin asiantuntijaryhmiin ja foorumeihin sekä laajaan sidosryhmäfoorumiin on avoinna 1.-21.3.2021.

TEHDAS-yhteistoimintahanke perustuu Euroopan komission vuonna 2020 julkistamaan terveyden työohjelmaan (EU Health Programme). TEHDAS-hankkeeseen osallistuvat maat valitsivat Sitran koordinoimaan hanketta.

TEHDAS-yhteistoimintahanke toteutetaan osana Sitran Terveysdata 2030 -projektia, jossa rakennetaan ratkaisuja, pelisääntöjä ja siltaa maiden rajat ylittävälle terveysdatan hyödyntämiselle Euroopassa.


Lisätietoja:     

Markus Kalliola, projektijohtaja, Sitra, Terveysdata 2030 -projekti
markus.kalliola@sitra.fi, 0294 618 432

Kirsi Suomalainen, viestinnän asiantuntija, Sitra
kirsi.suomalainen@sitra.fi, 050 369 9975

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Sitra
Kuva: Sitra
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye