Oulun yliopisto

Haku ICT-alan muuntokoulutuksiin alkaa

Jaa

Uudentyyppiset koulutukset paikkaavat osaajapulaa tieto- ja viestintätekniikan alalla. Ne on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille. Oulun yliopistoon otetaan toukokuun haussa 169 uutta opiskelijaa.

Kahdeksan suomalaisyliopiston verkosto toteuttaa syyskuusta 2018 alkaen kaksivuotisen maisterikoulutuksen muuntokoulutuksena opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Lisäksi Oulun yliopisto on saanut rahoituksen ICT-alan muuntokoulutukseen, jonka se toteuttaa yhteistyössä neljän ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutukset on tarkoitettu aiemman osaamisen uudistamiseen henkilöille, jotka ovat jo suorittaneet korkeakoulututkinnon ja joilla on edellytyksiä suorittaa ylempi korkeakoulututkinto enintään kahdessa vuodessa.

Uudentyyppisen koulutuksen taustalla on osaajapula tieto- ja viestintätekniikan (ICT) alalla. Pelkästään ohjelmistoalalla arvioidaan olevan valtakunnallisesti noin 7000 osaajan vaje.

Hakijoiden pohjatutkinto voi olla kandidaatti-, maisteri-, DI- tai ammattikorkeakoulututkinto soveltuvalta alalta. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti työttömät ja työttömyysuhan alaiset henkilöt, mutta muutkin voivat hakea. Koulutuksen tuloksena on diplomi-insinöörin (DI) tai filosofian maisterin (FM) tutkinto riippuen koulutusalasta.

Hakuaika koulutuksiin on 7.–25.5. Oulun yliopistoon otetaan haussa 169 uutta opiskelijaa. Tietotekniikan koulutuspaikkoja on 110, tietojenkäsittelytieteen (ohjelmistotuotannon) paikkoja 40 ja tuotantotalouden paikkoja 19.

Yliopistojen koulutusverkostossa ovat mukana Oulun yliopiston lisäksi Jyväskylän, Itä-Suomen, Vaasan ja Turun yliopistot, Aalto-yliopisto sekä Tampereen ja Lappeenrannan teknilliset ylipistot. Pohjois-Suomen ICT-teollisuuden kasvua Oulun yliopisto tukee lisäksi yhdessä Oulun, Kajaanin ja Lapin ammattikorkeakoulujen sekä Centria-ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutuskokonaisuuksia tarjotaan maantieteellisesti laajalla alueella hyödyntäen etäopetusta ja paikallista ohjausta. Ensimmäisenä opiskeluvuotena painottuu opiskelupaikaksi valikoituneen yliopiston opetus ja toisena vuotena verkoston tarjoama opetus.

Koulutus pohjautuu laajaan selvitykseen, jossa on selvitetty yrityksistä osaamistarpeita sekä avoimia harjoittelu- ja työpaikkoja.

Oulun yliopistossa alkoi jo joulukuussa tietojenkäsittelytieteen maisterikoulutus työvoimakoulutuksena. Tähän koulutukseen valittiin 25 opiskelijaa 70 hakijan joukosta. Lue lisää tästä koulutuksesta

Lisätietoja haettavissa olevista koulutuksista: http://www.oulu.fi/yliopisto/ict_muuntokoulutus

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori Mikko Halttunen

Mikko.V.Halttunen@oulu.fi

Puhelin 0294 487304

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Joet ovat merkittäviä kasvihuonekaasujen päästölähteitä arktisilla alueilla4.9.2018 13:05Tiedote

Joet ovat merkittäviä kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin luontaisia päästölähteitä arktisilla alueilla. Kansainvälisessä tutkimushankkeessa on todettu, että joista ilmakehään vapautuvan hiilen määrä on aiemmin arvioitua suurempi maailman laajimmalla turvealueella Länsi-Siperiassa. Ilmaston lämmetessä sulava ikirouta paljastaa alueella valtavat turvealueet, joihin sitoutunut orgaaninen hiili voi vapautua ilmakehään ja kiihdyttää ilmastonmuutosta.

BizBus yhdistää yliopiston ja yrittäjähenkiset 5. syyskuuta Oulussa29.8.2018 12:02Tiedote

Oulun yliopisto järjestää yrittäjän päivän kunniaksi bussikuljetuksen yliopiston ja Oulun keskustan välille ja viihdyttää matkustajia haastattelemalla menestyneitä suomalaisia yrittäjiä. Bussissa erilaisista taustoista ponnistavat yrittäjät kertovat yllättäviä ja inspiroivia tarinoita siitä, kuinka he päätyivät nykyiseen tilanteeseensa. Bussikuljetus on ilmainen ja kaikille avoin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme