Jyväskylän yliopisto

Haku Jyväskylän yliopiston INTEGRA-koulutukseen on käynnissä

Jaa
Toisen kerran toteutettavan Jyväskylän yliopiston INTEGRA-koulutuksen hakuaika on 4.10.–5.11.2019. INTEGRA-hankkeen tavoitteena on edistää korkeakoulutaustaisten ja -kelpoisten maahanmuuttajien koulutus- ja urapolkuja sekä integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Maahanmuuttajataustaiset korkeakoulutetut opiskelijat saavat INTEGRAsta hyvän pohjan jatkokoulutusta tai työelämää varten Suomessa. Kuvassa keskellä yliopistonopettaja Tuija Lehtonen.
Maahanmuuttajataustaiset korkeakoulutetut opiskelijat saavat INTEGRAsta hyvän pohjan jatkokoulutusta tai työelämää varten Suomessa. Kuvassa keskellä yliopistonopettaja Tuija Lehtonen.

Koulutus tukee jo korkeakouluopintoja suorittaneen tai korkeakoulukelpoisen henkilön integroitumista korkeakoulutukseen, oman alan tehtäviin ja yhteiskuntaan Suomessa. INTEGRA-koulutus ei johda yliopistotutkintoon, mutta koulutus ja sen aikana tarjottu ohjaus tukevat suomen- tai englanninkielisiin tutkinto-opintoihin hakeutumista koulutuksen päätyttyä.

- Ensimmäinen INTEGRA-koulutusjakso järjestettiin viime vuonna ja tulokset olivat hyvin lupaavia. Koulutukseen osallistui 17 opiskelijaa moninaisilla korkeakoulutus- ja kielitaustoilla. Heistä 16 on jatkanut työelämään tai jatko-opintoihin Suomessa, hankkeen projektipäällikkö, yliopistonopettaja Tuija Lehtonen kertoo.

Uusi koulutusjakso alkaa helmikuussa 2020 ja mukaan otetaan 20–24 opiskelijaa. Koulutuksen laajuus on 45 opintopistettä, joista suurin osa on akateemisia kieli- työelämä- ja yhteiskuntaopintoja. Koulutuksesta osa opiskellaan avoimen yliopisto-opetuksen tai yliopiston ainelaitosten tarjoamina koulutusalan opintoina. INTEGRA-koulutus voi toimia omaehtoisena kotoutumiskoulutuksena, osana kotoutumissuunnitelmaa, jolloin opiskelija voi saada työttömyysetuutta.

Koulutuksen järjestää Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi yhteistyössä Avoimen yliopiston ja Koulutuspalveluiden kanssa. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Kehitettävällä mallilla halutaan edistää Suomeen muuttaneiden henkilöiden integroitumista korkeakoulutukseen ja yhteiskuntaan, monikielistä osaamista sekä yliopistopedagogiikan kehittämistä.

Haku koulutukseen tapahtuu sähköisellä lomakkeella, joka on saatavilla suomeksi ja englanniksi.

Yhteyshenkilöt

yliopistonopettaja Tuija Lehtonen, 040 8053152, tuija.lehtonen@jyu.fi
tiedottaja Martta Walker, 040 805 4717, martta.a.walker@jyu.fi


INTEGRA-hankkeen verkkosivut: movi.jyu.fi/fi/kehittamistyo/integra
Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi: movi.jyu.fi
Instagram: jyu_movi

Kuvat

Maahanmuuttajataustaiset korkeakoulutetut opiskelijat saavat INTEGRAsta hyvän pohjan jatkokoulutusta tai työelämää varten Suomessa. Kuvassa keskellä yliopistonopettaja Tuija Lehtonen.
Maahanmuuttajataustaiset korkeakoulutetut opiskelijat saavat INTEGRAsta hyvän pohjan jatkokoulutusta tai työelämää varten Suomessa. Kuvassa keskellä yliopistonopettaja Tuija Lehtonen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye