HALI huolissaan lakkojen laajentamista – kohteena jälleen vanhukset
Hyvinvointiala HALI ry ihmettelee tilanteen kärjistämistä. Kolmen eri lakkoilmoituksen kohteena on hauraita vanhuksia, vammaisia ja lapsia. AY-puolelle on tarjottu avokätistä palkankorotusta, 11,2 prosenttia kahden ja puolen vuoden ajanjaksolla.
”Olen erityisen huolissani siitä, että normaalien työmarkkinakäytäntöjen mukaisesti lakkojen ulkopuolelle ei ole rajattu edes asiakkaan hengen ja terveyden kannalta välttämättömiä töitä”, sanoo HALIn työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri.
Ammattijärjestöt perustelevat paljon yli 13 prosentin palkankorotusvaatimustaan julkisen puolen korkeammilla palkoilla. Julkisella keskiansiot ovat hieman korkeammat, mutta yksityisen ja julkisen puolen palkkaerot eivät ole suoraan verrannollisia, sillä julkisella puolella on iäkkäämpää henkilöstöä isompine palveluslisineen.
Yritysten ja järjestöjen taloudellinen tilanne on riippuvainen julkisesta taloudesta. Hyvinvointialueet maksavat yksityisille palveluntuottajille merkittävästi vähemmän kuin mitä niiden itse tuottama hoiva maksaa - keskimäärin tämä ero on 30 %.
HALIn tarjous nostaisi vähimmäispalkkoja merkittävästi yli julkisen puolen. Neuvotteluissa on tultu vastaan sen verran, mikä toimialan kannalta on kestettävissä. Yksityistä hoivaa joudutaan jo nykytilanteessa tekemään usein tappiolla.
”Jäsenemme ovat joutuneet koronavuosina toimimaan poikkeusoloissa ja näitä oppeja hyödynnetään nyt lakkoihin varauduttaessa. Tilanne on silti erittäin haastava”, päättää Mänttäri.
Tänään annettu lakkoilmoitus on jatkoa aiemmin ilmoitetuille lakoille. 4.5. ammattijärjestöt ilmoittivat viisipäiväisestä lakosta, joka koskisi 26 ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikköä ja alkaisi 23.5. Samana päivänä alkava kaksipäiväinen lakko koskisi 41 varhaiskasvatuksen yritystä. 16.5. osa ammattijärjestöistä antoi lakkoilmoituksen, jotka koskivat yksityistä varhaiskasvatusta ja lastensuojelua. Lakko yksityisissä päiväkodeissa alkaisi 31.5. ja päättyisi 2.6. Lakko yksityisissä lastensuojelulaitoksissa alkaisi 31.5. ja päättyisi 3.6.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas MänttäriTyömarkkinajohtaja, Hyvinvointiala HALI ry
Puh:040 571 2330tuomas.manttari@hyvinvointiala.fiTietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa ratkaisu8.6.2023 14:55:00 EEST | Tiedote
Tänään 8.6. neuvotteluosapuolet Hyvinvointiala HALI ry, Sote ry (SuPer, Tehy, Erto), JHL, Talentia ja Salli (Jyty, PRO, STHL) pääsivät yhteisymmärrykseen yksityisen sosiaalipalvelualan työriidassa. Neuvotteluratkaisu odottaa vielä osapuolten hallintojen hyväksyntää, mutta kaikki työtaistelutoimet päättyvät välittömästi.
Kysely: Valtaosa hyvinvointialueiden johdosta ei näe esteitä julkisen palvelutuotannon kustannusten selvittämiselle5.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa hyvinvointialueiden virka- ja poliittisesta johdosta ei näe esteitä hyvinvointialueiden oman palvelutuotannon kustannusten selvittämiselle. Kustannusten selvittäminen on tärkeää, jotta palvelun tuottamisen tapoja voidaan vertailla.
Uusia työtaisteluilmoituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle31.5.2023 16:21:34 EEST | Tiedote
Ammattijärjestöt ilmoittivat tänään 31.5. uusista lakoista, hakusaarroista sekä keikkailukielloista yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakot osuisivat Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen maakuntien alueille.
Yksityisen sosiaalipalvelualan sovittelu päättyi tuloksettomana30.5.2023 15:51:42 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan sovittelua jatkettiin tänään 30.5. TES-osapuolten kesken. Valitettavasti ratkaisua ei syntynyt, joten ennalta ilmoitetut lakot lastensuojelussa sekä yksityisessä varhaiskasvatuksessa alkavat Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa huomenna 31.5. Ikäihmisten ja vammaisten palveluasumisessa lakot alkavat 1.6.
Ammattijärjestöt laajensivat lakot koskemaan lastensuojelua ja yksityistä varhaiskasvatusta16.5.2023 16:24:26 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt antoivat tänään uuden lakkovaroituksen, joka koskee yksityistä varhaiskasvatusta sekä lastensuojelua. Hyvinvointiala HALI ry pitää annettuja lakkovaroituksia erittäin valitettavina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme