Hyvinvointiala HALI ry

HALI ry: Jopa 6 000 testiä päivässä ja tulos vuorokaudessa - kelpaako yritysten apu?

Jaa

Koronaviruksen leviäminen on kiihtymässä. Suomi on valinnut hyvän ehkäise-testaa-jäljitä-eristä-hoida -strategian pandemian hallitsemiseksi. Strategia ei kuitenkaan onnistu, ellei testaaminen suju paljon nykyistä joustavammin, nopeammin ja tehokkaammin. Hallituksen pitää nyt toimia pikaisesti ja päättäväisesti.

Kesälomakausi on vasta päättymäisillään ja ihmiset palaamassa arkeen ja esimerkiksi julkisiin liikennevälineisiin. Silti testaukset ovat paikoin pahoin ruuhkautuneet jo nyt.  

- Syksy on vasta alussa ja tartuntatapaukset nousussa. Tilanne ei ole tullut yllätyksenä. Julkisen puolen testeihin ei silti esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pääse kuin merkittävällä viiveellä, vaikka hallituksella on ollut keväästä asti aikaa varautua tähän tilanteeseen, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n johtaja Arja Laitinen 

Oireiset on pystyttävä testaamaan julkisessa terveydenhuollossa välittömästi ja tuloksen on tultava vuorokaudessa. Yritykset voivat tarjota apua. Ne pystyvät tekemään noin 6 000 testiä päivässä. STM:n mukaan on kuntien asia, ostavatko ne testausta yksityisiltä toimijoilta, jos niiden omissa testausprosesseissa on ruuhkaa. Suuri osa kunnista ei ole näin tehnyt.  

- Asiasta on otettava valtakunnallista vastuuta. Hallituksen ja STM:n on ohjattava palvelujen järjestäjiä hoitotakuuvelvoitteen kaltaisesti: jos oma kapasiteetti ei riitä, palveluja on ostettava yksityiseltä sektorilta. Vielä parempi olisi, jos testiin menijä saisi valita testauspaikkansa kaikkien testauspaikkojen joukosta julkisrahoitteisesti. Onneksi HUS nyt neuvottelee yksityisten toimijoiden kanssa, Laitinen kertoo.  

HALIn mukaan maan hallituksen on myös tehtävä päätös Tanskan mallin mukaisesta oireettomien testaamisesta yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteistyössä. THL on tätä jo ehdottanut. Tanskassa kuka tahansa voi hakeutua yksityiselle tai julkiselle testiin oma-aloitteisesti myös oireettomana, jos uskoo altistuneensa tartunnalle. Tämä oireettomien mahdollisten viruksen kantajien testaus on järjestetty kokonaan terveydenhuollosta erillisessä järjestelmässä. Oireilevat hakeutuvat normaalisti terveydenhuoltoon.  

Lisätiedot: 

Arja Laitinen, johtajan, elinkeinoasiat, Hyvinvointiala HALI ry, p. 040 868 0980, arja.laitinen@hyvinvointiala.fi 

 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1550 jäsentä työllistävät 95 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala näkee hallituksen sote-esityksessä vakavia ongelmia: Tavoitteet jäävät saavuttamatta, yritysten ja järjestöjen korvaamaton panos hyödyntämättä9.9.2020 09:59:39 EESTTiedote

Hallituksen sote-esitys keskittyy rakenteisiin eikä toteutuvien palvelujen saatavuuteen, laatuun ja ihmisten palvelutarpeisiin vastaamiseen. Esitys heikentää palvelujen järjestäjän asemaa. Yritysten ja järjestöjen tarjoamia resursseja sekä kehitys- ja innovaatiovoimaa ei oteta käyttöön. Sen sijaan niiden hyödyntämisen mahdollisuuksia rajoitetaan rajusti. Esityksestä puuttuvat myös kokonaan aidot keinot hillitä sote-järjestelmän kustannusten kasvua. Hyvinvointiala HALI ry:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas varoittaa, että uudistus veisi tässä muodossa toteutuessaan julkisesti rahoitettua sote-palvelujärjestelmäämme kauemmas sille asetetuista tavoitteista.

Hoitojonot purettavissa heti – hoitotakuulakia ei pidä kuopata28.8.2020 08:00:00 EESTTiedote

Terveydenhuollon hoitojonot ovat julkisella sektorilla paisuneet koronaepidemian vuoksi kestämättömiksi myös muissa kuin koronaan liittyvissä palveluissa. Ihmiset ovat vältelleet kaikkia ihmiskontakteja ja jättäneet myös terveydenhuollon käyntejä väliin. Julkisesta terveydenhuollosta aikoja ei ole annettu, sillä resursseja oli ja on vielä pitkään monin tavoin sidottuna koronatilanteen hoitoon. Kuinka kriittiseksi tilanteen pitää mennä, että yksityisen sektorin palvelut avataan kaikkien kansalaisten käyttöön?

Sote-järjestöjen työ elintärkeää - budjettiesityksen leikkaus veisi toiminnalta pohjan21.8.2020 12:55:38 EESTTiedote

Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä (13.8.2020) sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata peräti 127 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi joka kolmannen euron katoamista rahoituksesta. Myös sosiaali- ja terveysministeriön oma talousarvioehdotus leikkaisi järjestöiltä 70 milj. euroa eli lähes viidenneksen tämän vuoden rahoituksesta. Toteutuessaan leikkaukset vaikuttaisivat radikaalisti kaikkiin sosiaali- ja terveysjärjestöihin ja niiden edellytyksiin varmistaa riittävä tuki sitä tarvitseville.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme