Hyvinvointiala HALI ry

HALIn viesti budjettiriiheen: kotitalousvähennyksen piiriin lisää sote-palveluita

Jaa
Hyvinvointiala HALI ry vaatii hallituksen budjettiriiheltä tukea suomalaisten terveyteen ja jaksamiseen korona-aikana. Sote-alan yritykset ja järjestöt pitää HALIn mielestä valjastaa entistä tehokkaammin helpottamaan poikkeusaikana syntynyttä hoitovelkaa ja muita ihmisten kokemia hyvinvointihaasteita.

HALI esittää, että kotitalousvähennyksen piiriin otettaisiin lisää sote-palveluja.

− Hallituksen esitys kotitalousvähennyksen laajentamisesta kaksivuotisella kokeilulla on erinomainen. Nyt olisi lisäksi mietittävä, miten kotitalousvähennystä voisi hyödyntää vielä lisää terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Esitämme, että vähennys tulisi laajentaa koskemaan myös kotona tehtävää lääkinnällistä kuntoutusta sekä sosiaalihuollon palveluja, kuten perhetyötä, koulunkäynnin tukea ja neuropsykiatrista valmennusta, sanoo HALIn toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Koronapandemia ei ole kohdellut ihmisiä tasa-arvoisesti. HALI korostaa, että yhteiskunnan tukea terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen on nyt kohdennettava heikoimmassa asemassa oleville. Esimerkiksi neuropsykologisesti oireilevien koululaisten perheissä tuen tarve voi olla nyt todella suuri.

− Kotitalousvähennyksen piiriin olisi otettava myös etäyhteyksin toteutettavat palvelut, joilla tavoitetaan tehokkaasti apua tarvitsevia ja jotka tuovat joustavuutta perheiden arkeen. Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden lisäksi kotitalousvähennyksellä olisi tuettava myös etäyhteyksin toteutettavan kuntoutuksen ja hoivan saatavuutta.

Heikoimmassa asemassa olevia autettaisiin myös purkamalla tehokkaasti julkisten sote-palveluiden jonoja, jotka koronan seurauksena ovat räjähtäneet käsiin. Pitkiin jonoihin ei tarvitse tyytyä. HALI vaatii budjettiriiheltä toimia sen eteen, että jonojen purkamisen avuksi otettaisiin palveluja tarjoavat yritykset ja järjestöt. Kotitalousvähennyksen laajentamisen lisäksi tällainen keino olisi korotettu Kela-korvaus niille, jotka tarvitsevat lääkärin, hammaslääkärin tai suuhygienistin palveluita.

− Yhdenkään potilaan ei pitäisi joutua jonottamaan terveyspalveluihin vain siksi, että yksityisiä ei haluta hyödyntää. Lapsiperheiden tuen saamista ei saa pitkittää sillä, ettei julkisen jonoille tarjota vaihtoehtoja. Koronan kurittama Suomi tarvitsee kaikkia sote-resurssejamme nyt kipeämmin kuin koskaan − se pitää hallituksessa nähdä, Rajakangas päättää.

Lisätiedot:

Ulla-Maija Rajakangas

toimitusjohtaja

0400 374 164

ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi

Hanna-Maija Kause

johtaja, terveyspalvelut

050 566 7949

hanna-maija.kause@hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye