SDP EDUSKUNTA

Hallintovaliokunnan demarit: Hallitus teki nuohoukselle saman kuin takseille ja jätevesiasetukselle – päätöksessä piilee vakava turvallisuusriski

Jaa

Hallintovaliokunta on tänään päättänyt bisnesmahdollisuuksien lisäämisen nimissä romuttaa Suomen toimivan nuohousjärjestelmän.

- Valiokunta äänesti asiasta ja hallituksen kanta nuohouksen jättämisestä markkinoiden varaan voitti nykyisen järjestelmän. Tämä tarkoittaa sitä, ettei alueellisesti voida enää päättää miten nuohous organisoidaan. Pelastuslaitos ei voi enää tehdä nykyään käytössä olevaa piirinuohousjärjestelmää, vaan jatkossa jokainen savu hoitaa itse oman nuohouksensa tilaamisen sekä valvonnan. Toivottavasti alalla ei ala villin lännen meno, summaa Sirpa Paatero.

Samalla kun organisoimisvastuu poistuu pelastuslaitokselta, poistuu myös nuohoojien pätevyyden ja asuntokohtaisten suoritettujen nuohousten valvonta. Harvaan asutuilla alueilla nuohoojan hankkiminen voi vaikeutua, mikäli ammatinharjoittajat eivät ole kiinnostuneet työläämmistä alueista, jotka nyt ovat olleet osana kokonaissopimusta. Samalla luovutaan yhtenäisestä hinnoittelusta, jolloin vaikeammin saavutettavien kohteiden osalta on riski hintojen noususta. 

- Uhkat ovat samat kuin taksiuudistuksessa: kuinka taataan laadukas nuohouspalvelu tai ylipäänsä minkäänlainen palvelu harvaan asutuilla tai työläästi saavutettavilla alueilla, vaikkapa saaristossa. Aiemmin koordinoitu nuohous huolehti siitä, että myös haja-asutusalueilla saatiin nuohouspalveluja, kuvaa tilannetta Joona Räsänen.

Kun pätevyysvaatimuksen osoittavat ammattirekisterit puuttuvat, eikä nuohoojan osaamista voi varmistaa mitään kautta, ollaan riskialttiissa tilanteessa. Samalla nykyinen järjestelmä, jossa pelastuslaitos on pitänyt yllä tietoja nuohotuista kiinteistöistä, on loppumassa. 

- Jos nuohoukset suoritetaan ilman ammattitaidon tarkistamismahdollisuutta tai niitä ei olla suoritettu ollenkaan, puhutaan todellisesta turvallisuusriskistä. Näillä asioilla ei pitäisi leikitellä, toteaa Mika Kari.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Pilvi Torsti: Politiikan täytyy pelastaa maailma19.3.2019 09:34:13 EETTiedote

Ilmasto- ja luontokriisi edellyttää Suomelta oikeudenmukaista jälleenrakennushalua ja eurooppalaista johtajuutta, sanoo kansanedustaja Pilvi Torsti (sd.). Tutkijat ja ja järjestöt Suomessa ja globaalisti ovat tehneet tarkkaa työtä ja antaneet hyvin selkeät viestit. Nykyinen elämäntapamme johtaa maapallon sietämättömään lajikatoon ja luonnon monimuotoisuuden romahdukseen. Nämä signaalit ovat olleet tiedossa pitkään. Viime kuukausien entistä huolestuttavammat uutiset ovat vihdoin saaneet huomion kiinnittymään riittävän voimakkaasti. Nyt Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus osoittaa johtajuutta. Aloitamme EU-puheenjohtajuuden maana, jossa kahdeksan puoluetta on kyennyt sopimaan tavoitteet. Jos ne kykenevät sopimaan myös keinoista, olemme vahva johtaja. Kansallisesti voimme onnistua etsimällä ratkaisuja, jotka ovat oikeudenmukaisia ja rakentavat sotien jälkeisiltä vuosikymmeniltä tutun jälleenrakennushengen tapaisen ilmapiirin, jossa kaikki ovat osa ratkaisua. Julkaisin tasan kymmenen v

Heinäluoma Rovaniemellä: Keskuskauppakamari synnyttää uutta vastakkainasettelua, vaikka yhteistyötä tarvittaisiin16.3.2019 13:24:20 EETTiedote

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen ehdotus työehtosopimusten vähimmäissuojan ja yleissitovuuden romuttamisesta avaisi tien suurten tuloerojen Suomeen. Vähimmäissuojan murtuessa voi myös sanoa hyvästit palkkauksen tasa-arvo-ohjelmille. ”Romakkaniemeä voi kuitenkin kiittää rehellisyydestä, kun hän ennen vaaleja avoimesti kertoo mitä Keskuskauppakamari vaalien jälkeen tavoittelee.”

Ihalainen: Suomea tulee rakentaa luottamus- ja sopimusyhteiskunnan vahvuuksille16.3.2019 07:02:00 EETTiedote

Viime perjantaina kautensa kesken jättänyt Sipilän hallitus aloitti viime vaalien jälkeen työnsä itseluottamusta puhkuen. Hallitus löi työmarkkinajärjestöjen eteen viilaamista vaille valmiin ns. yhteiskuntasopimusesityksensä – tulos tai ulos –periaatteella. Aidosta yhteisestä kolmikantavalmistelusta ei ollut kyse. Päinvastoin pelokkeeksi nostettiin niin sanotut pakkolait ja lisäsäästöt sekä sopimusjärjestelmästä irti repäisevä, paikallista sopimista koskeva erillislaki. Varsin pian kävi ilmi, että tällaisella toimintalinjalla ei ollut mitään onnistumisen edellytyksiä ja kiky-sopimuksen myötä tällaiset esitykset siirrettiin sivuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme