Sateenkaariperheet ry

Hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi ei paranna sateenkaariperheiden lasten asemaa – lapsen oikeus kaikkiin vanhempiinsa vaatii laajan selvitystyön käynnistämistä välittömästi

Jaa
Vanhemmuuslaki lisättiin hallitusohjelmaan Sateenkaariperheet ry:n aloitteesta, mutta hallituksen tänään antamalla esityksellä ei ole mitään yhdenvertaisuusvaikutuksia sateenkaariperheiden lasten asemaan. Esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. Yhdistys vaatii yhdessä keskeisten lapsen oikeuksien toimijoiden kanssa, että vanhemmuuden määrittymiseen liittyvää lainsäädäntöä koskeva laaja selvitystyö käynnistetään välittömästi.

Hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi yhdistää teknisesti isyys- ja äitiyslait. Esitys sisältää kannatettavia parannuksia sovelluskäytäntöön, mutta ne koskevat samalla lailla kaikkia pareja sukupuolesta riippumatta, eivätkä siten ole sateenkaariperheiden aseman parannuksia. Myöskään äitiyslain yhteydessä säädetyn virheen korjaaminen ei ole yhdenvertaisuusteko. Yksikään sateenkaariperheen lapsi ei saa esityksen myötä oikeusturvaa tosiasiallisille vanhemmuussuhteilleen. Ennen kaikkea niiden lasten, joilla on kahta useampia vanhempia tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvia vanhempia, oikeudet jäävät kokonaan sääntelyn ulkopuolelle.

Lakitekstin turhan sukupuolittamisen vähentäminen esityksen esittämällä tavalla tekee lainsäädännöstä kyllä yksiselitteisempää ja ennakoitavampaa, mutta ei millään konkreettisella tavalla edistä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vanhempien lasten asemaa, koska esitys pidättäytyy väestötietojärjestelmään kirjattavien vanhemmuusnimikkeiden sukupuolittamisessa isyytenä ja äitiytenä. Lasten oikeuksien loukkaukset ja altistuminen syrjinnälle johtuvat nimenomaan epäjohdonmukaisesti sukupuolitetuista väestötietojärjestelmän merkinnöistä.

Hallituksen esitysluonnoksesta keväällä annetun lausuntopalautteen mukaan useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemmuuden selvittämistä esittävät esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu, Suomen Unicef, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Lapsiasiavaltuutetun lausunnon mukaan nykysääntely ei ota huomioon lapselle usein hyvin tärkeitä, vanhemmuudeksi katsottavia sosiaalisia suhteita, joita voi muodostua lapselle läheisiin aikuisiin jo lapsen syntymästä alkaen. Suomen Unicef kiinnittää huomiota siihen, että YK:n lapsen oikeuksien sopimus ei nosta yhdenlaista perhemuotoa tai vain kahta vanhempaa ainoaksi vaihtoehdoksi. Sopimuksen mukaan vanhemmuus voi määrittyä myös sosiaalisin perustein.

Suomen Unicefin lausunnon mukaan "lain tulee suojata lapsen suhdetta kaikkiin tosiasiallisiin vanhempiinsa vaihtelevissa perhetilanteissa. Asiaa pitää tarkastella ainakin niiden lasten osalta, joilla on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia vanhempia, ja joilla on kahta useampia tosiasiallisia vanhempia esimerkiksi erilaisissa uus- ja apilaperhetilanteissa."

"Vanhemmuuden määrittymiseen liittyvää lainsäädäntöä koskeva laaja selvitystyö on käynnistettävä välittömästi", vaatii Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä. "Koska hallituksen perhevapaaesitys sitoi perhevapaatkin oikeudelliseen vanhemmuuteen, olisi entistä tärkeämpää, että oikeudellinen vanhemmuus voitaisiin vahvistaa kaikille tosiasiallisille vanhemmille. Oikeudellinen vanhemmuus on ainoa tapa taata lapselle esimerkiksi lähtökohtainen tapaamisoikeus, oikeus elatukseen, oikeus perinnön lakiosaan sekä asema vanhemman oikeudenomistajana."

Lapsen oikeusturvan edistäminen vaatii Sateenkaariperheet ry:n näkemyksen mukaan muutoksia vanhemmuuslakiin, adoptiolakiin ja hedelmöityshoitolakiin, niin että:

  1. syntyvän lapsen vanhemmuus voidaan vahvistaa vanhempien välisen, ennen lapsen alulle saattamista solmitun sopimuksen perusteella esimerkiksi apilaperhe-, koti-inseminaatio- ja sijaissynnytystilanteissa, ja myös silloin kun vanhempia on useampia kuin kaksi.
  2. lapsen elämän aikana vakiintunut vanhemmuus voidaan vahvistaa perheen sisäisen adoption kautta myös silloin, kun tosiasialliset vanhemmat ovat avoliitossa tai eronneet, tai kun he eivät koskaan ole olleetkaan parisuhteessa tai kun heitä on useampia kuin kaksi.

Linkit asiakirjoihin alla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sateenkaariperheet ry
Sateenkaariperheet ry
Hämeentie 29
00500 HELSINKI

050 525 7999http://www.sateenkaariperheet.fi

Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.

Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi

Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry

Suomi sai YK:n lapsen oikeuksien komitealta huonon arvosanan – jätti sateenkaariperheen lapsen korvauksetta4.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomi karkotti venäläisen sateenkaariperheen lapsen vanhempineen, koska katsoi, että lapsi ei tarvinnut kansainvälistä suojelua. YK lapsen oikeuksien komitea totesi ratkaisussaan vuonna 2021, että Suomi oli loukannut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kolmea artiklaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun komitea antoi Suomelle langettavan ratkaisun. Tänä keväänä komitea päätti asian seurannan ja antoi arvionsa ratkaisun toimeenpanosta. Arvosanaksi annettiin ”B”, mikä tarkoittaa, että ratkaisu on vain osittain toimeenpantu. Suomi ei esimerkiksi ole maksanut lapselle mitään korvausta, vaikka komitea sitä edellyttikin. Sateenkaariperheet ry on järkyttynyt tapauksen puutteellisesta toimeenpanosta.

Laki ei tunnista Otson, 25, neljää vanhempaa: ”Kaikki he ovat minulle yhtä tärkeitä”20.11.2023 08:15:00 EET | Tiedote

Nykylainsäädännössä lapsella voi olla enintään kaksi vanhempaa. Tosiasiallisia vanhempia monissa perheissä on kuitenkin useampi, kuten kumppanuusperheissä. Näissä perheissä voidaan eksyä byrokratiaviidakkoon, kun lapsen tapaamisoikeus ja elatusvelvollisuus eivät tule annettuna. Kysyimme Lapsen oikeuksien viikolla kumppanuusperheen lapselta Otsolta, 25, miten lainsäädännön puutteet ovat hänen perheensä elämässä näkyneet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye