Toimihenkilöliitto ERTO

Hallituksen hyvä korjaus palkkatukeen tuo 1000 työllistä lisää

Jaa
Hallitus on päättänyt kehysriihessään nostaa järjestöille suunnatun sataprosenttisen palkkatuen enimmäismäärää 4000 henkilötyövuoteen. Tällä hetkellä järjestöjen täyden palkkatuen määrä on 3000 henkilötyövuotta. Toimihenkilöliitto ERTO on esittänyt hallituksen päättämää uudistusta ja on päätökseen tyytyväinen.

Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtajan Juri Aaltosen mielestä hallituksen tänään kehysriihessään päättämä palkkatukimuutos on toivottu, odotettu ja tarpeellinen.

- Järjestöjen käytössä olevan 100 % palkkatuen henkilötyövuosimäärän nostaminen tuhannella tarkoittaa käytännössä tuhannen yli kaksi vuotta työttömänä olleen vaikeasti työllistyvän työllistymistä vuoden 2019 aikana. Tämä on iso ja merkittävä asia, Aaltonen sanoo.

Aaltosen mukaan työmarkkinoiden kaikkein pahin ongelma on pitkäaikaistyöttömyys ja juuri tähän kovimpaan ytimeen hallituksen ilmoittama palkkatukimuutos tuo pientä apua.

Hallituksen tiedotuksen mukaan palkkatuen määrärahoja lisätään ja tukimekanismia aiotaan yksinkertaistaa. Tällä hetkellä 100 prosentin palkkatukea saa elinkeinotoimintaa harjoittamaton organisaatio, esimerkiksi yhdistys tai säätiö, kun se palkkaa vähintään kaksi vuotta työttömänä olleen henkilön. Palkkatuen ensimmäisjakso on enintään 12 kuukautta ja sen enimmäismäärä on 1800 euroa kuukaudessa. Palkkatukea myönnetään 65 prosenttiseen työaikaan asti.

- Toistaiseksi ei ole tiedossa uudistusten yksityiskohdat, mutta kaikki vaikeasti työllistyvien työllistymistä helpottavat uudistukset ovat hyviä asioita. Hyvänä voi pitää myös hallituksen suunnittelemaa palkkiota niille yrityksille, jotka palkkaavat tukeen oikeutetun toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, toteaa Juri Aaltonen.

Irtisanomissuojaa ei peruttu

Pahimman pettymyksen hallituksen kehysriihessä aiheuttaa Aaltosen mukaan se, ettei hallitus perunut päätöstään työntekijän irtisanomissuojan heikentämisestä.

- Toive oli, että hallitus peruisi tarpeettoman ja aiheettoman hankkeensa työntekijän irtisanomissuojan heikentämisestä alle 20 hengen yrityksissä. Hallitus aikoo ilmeisesti edelleen viedä eteenpäin työntekijän aseman heikentämistavoitettaan ilman sitä tukevia faktoja, vaan pelkästään halulla heikentää työntekijän asemaa, ihmettelee Juri Aaltonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Puheenjohtaja Juri Aaltonen
juri.aaltonen@erto.fi
0405538536

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Toimihenkilöliitto ERTO
Toimihenkilöliitto ERTO
Ratavartijankatu 2 A
00520 Helsinki

09 613 231http://www.erto.fi

Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn noin 15 000 jäsentä edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointiviestintä, digimedia, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye