Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hallituksen mahdoton sote-malli kaatui vihdoin – seuraavalla hallituskaudella tarvitaan sote-uudistus, joka kaventaa terveyseroja

Jaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on tyytyväinen, että sote-uudistus ei toteudu nykyhallituksen ehdottamassa muodossa. Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut pitää uudistaa niin, että terveyserot kapenevat ja päävastuu palveluista säilyy julkisella sektorilla.

Nykymuotoisen sote-uudistuksen kaatuminen on hyvä uutinen kaikille suomalaisille. Hallituksen ajama malli olisi näivettänyt kansalaisten palveluita ja avannut oven
yritysten rajattomalle voitontavoittelulle.

Tulevalla hallituskaudella Suomeen tarvitaan sote-uudistus, joka oikeasti kaventaa terveyseroja, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.

– JHL on kritisoinut pitkään hallituksen ajamaa valinnanvapautta, jossa markkinat olisi avattu kilpailulle kertarysäyksellä. Tulevan hallituksen pitää uudistaa sotea niin, että päävastuu palveluista pysyy julkisella sektorilla. Yritykset ja järjestöt voivat täydentää julkista sektoria.

Niemi-Laine muistuttaa, että Suomeen tarvitaan uusi lainsäädäntö, jolla suitsitaan sote-yritysten voitontavoittelua. Yhtenä mallina voisivat olla nykyiset, yhteiskunnallisten yritysten toimintaperiaatteet, joissa voitosta vähintään puolet pitää ohjata yhteiseen hyvään.

Sote-uudistus pitäisi vihdoin saada valmiiksi tulevalla hallituskaudella. Alan ammattilaiset ovat vuosikausia eläneet epävarmuudessa, kun oman työpaikan tulevaisuus on ollut hämärän peitossa. Uudistuksen valmistelussa pitää hyödyntää jo nyt tehtyä lainsäädäntötyötä.

Nykyhallitus oli unohtanut sote-uudistuksessa lähes kokonaan tukipalvelut. Esimerkiksi ruokapalvelutyöntekijät ja laitoshuoltajat takaavat omalla työllään, että hoitohenkilöstö voi keskittyä ammattiinsa. Julkisella sektorilla säilyy mahdollisuus toteuttaa tukipalveluja kilpailuttamatta.

Hallitus tuntui matkan varrella unohtaneen myös sosiaalipalveluiden roolin ja uudistuksessa keskityttiin liikaa terveyskeskuksiin ja lääkäriin pääsyyn, Niemi-Laine kritisoi. Sosiaali- ja terveyspalvelut pitää tulevassa uudistuksessa kytkeä nykyistä paremmin toisiinsa.

– Hallituksen ajama sote-uudistus oli mahdoton paketti, joka perustui poliittisiin lehmänkauppoihin. Valinnanvapaus ja maakuntauudistus kytkettiin paketiksi, josta tuli mahdoton lakimöhkäle. Uudistuksen kaataminen on hallituksen paras päätös sote-uudistuksesta.

Mahdoton sote-uudistus vie lopulta mennessään koko hallituksen. Surullisen hallituksen oli korkea aika mennä, Niemi-Laine sanoo.

– Sipilän johdolla hallitus on koko kautensa ajan leikannut tavallisilta ihmisiltä ja polkenut työntekijöiden oikeuksia. Tämä on ollut työntekijävihamielisin ja naisvastaisin hallitus Suomen lähihistoriassa.

Lisätiedot:
Päivi Niemi-Laine 040 702 4772

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye