Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Hallituksen päivitetyssä sote-esityksessä ei riittävällä tavalla huomioitu saatua lausuntopalautetta

Jaa

Hallituksen sote-esityksessä aikatauluun ja alueiden ja kuntien erityispiirteiden huomiointiin liittyvät ongelmat näyttäisivät pysyneen ennallaan, eikä niihin ole lausuntokierroksen myötä esitetty muutoksia laajasta kritiikistä huolimatta.

Linjauksissa ei ole huomioitu esimerkiksi kuntien ja hyvinvointialueiden välisen työnjaon sopimisen mahdollistamista, mikä nousi useissa lausunnoissa esiin esimerkiksi oppilas- ja opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden sekä ympäristöterveydenhuollon tehtävien osalta.

Kuntien ja hyvinvointialueiden välisen yhteistyön varmistamiseen liittyviä muutostarpeita ei ole myöskään riittävästi huomioitu, vaikka lausuntopalautteiden kautta välitetty viesti on selvä.

Kuntiin kohdistuvien taloudellisten vaikutusten osalta on tehty oikeansuuntaisia, mutta kokonaiskuvassa yhä riittämättömiä muutoksia.

- Perusongelmat erityisesti kasvavien kaupunkien elinvoiman ja investointimahdollisuuksien varmistamiseksi pysyvät ennallaan ja ratkaisuja pikemminkin siirretään tulevaisuudessa tapahtuvien päätösten varaan, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina.

Hallitus on korostetusti linjannut olevansa huolissaan alueiden rahoituksen riittävyydestä, ja varautuu tarkistamaan rahoitusta myöhemmillä päätöksillä.

- Kuntatalouden kestävyys tulee varmistaa ja investointikyky on turvattava sote-uudistuksen valmistelun yhteydessä. Näkymä tähän tulisi tarjota mahdollisimman pian, Reina jatkaa

Lisätietoja:

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907

Sosiaali- ja terveysasioista vastaava johtaja Tarja Myllärinen p. 050 596 9866

Lakiasiainjohtaja Juha Myllymäki p. 050 408 4392

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Selvitys: Joukkoliikennettä kuritettaisiin arvonlisäverokannan korottamisella turhaan - ALV:n nosto vähentää valtion tuloja20.3.2024 09:52:58 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että henkilökuljetusten arvonlisäverokantaa nostetaan 4 prosenttiyksikköä nykyisestä 10 %:sta 14 %:iin. Linja-autoliitto, Paikallisliikenneliitto ja Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että joukkoliikenteen arvonlisäverokanta pidettäisiin ennallaan. Jos muutos tehdään, uhkana on, että asiakkaat saavat aiempaa niukempaa palvelua, kun verotus vaikuttaa kaupunkien ja kuntien joukkoliikennekustannuksiin. Linja-autoliiton teettämän selvityksen mukaan veronkorotus ei lisää valtion verokertymää. Arvonlisäverokannan korottaminen siirtyy hintoihin, eli matkustamisesta tulee nykyistä kalliimpaa. Muutos pienentäisi esimerkiksi linja-autoalan tuloja, mikä voi pahimmillaan johtaa palvelutarjonnan karsimiseen. Kaupunkiseutujen joukkoliikenteeseen kohdistuu lisäksi ilmastoperusteisen valtionavustuksen poisto. ALV-korotus tämän ja yleisen kustannustason nousun kanssa lisäisi entisestään toimialan kustannuksia.

Suomalaisista jo 90 % asuu kunnassa, jolla on ilmastotavoite, mutta kuntien luotto ilmastotavoitteiden saavuttamiseen horjuu14.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Yhä useampi suomalainen asuu kunnassa, joka on sitoutunut ilmastotavoitteisiin. Kuntien suunnitelmallinen ilmastotyö onkin lisääntynyt, selviää tuoreesta Kuntaliiton ilmastokyselystä. Kuntien luotto omiin ja etenkin kansallisiin ilmastotavoitteisiin on sen sijaan heikentynyt. Resurssien ja poliittisen tahtotilan puute ilmoitettiin suurimmiksi haasteiksi ilmastotavoitteiden toteutumiselle kunnassa. Käytännön ilmastotyö keskittyy kunnissa vahvasti ilmastonmuutoksen hillintään. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo voimakkaasti kuntien toimintaympäristöön, joten sopeutumistoimia tulisi nopeasti lisätä.

TE-palvelut siirtyvät kunnille - kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen23.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään vuoden 2025 alussa TE-toimistoilta kunnille. Nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Vuoden vaihteessa reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu muodostaa kunnille samalla myös uuden valtionosuustehtävän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye