Demarinaiset

Hallitus keskittää leikkaavat sairaalat isoihin kaupunkeihin - Pöytä katetaan yksityiselle terveysbisnekselle

Jaa
Hyvinvointivaltion perustana on tuottaa laadukkaita ja yhdenvertaisia palveluita. Julkinen terveydenhuolto on tärkeä osa näitä palveluita. Kuitenkin nykyisen hallituskauden aikana on pyritty kaikin keinoin heikentämään julkisen sektorin asemaa terveyspalveluiden tuottajana.

Vuonna 2017 hallitus kiirehti tekemään terveydenhuoltolain muutoksen, jossa ajettiin alas julkisten sairaaloiden leikkaustoiminta muualla kuin keskussairaaloissa.  Lain mukaan kiireettömän leikkaustoiminnan edellytyksenä julkisissa aluesairaaloissa oli ympärivuorokautinen yhteispäivystys. Mikäli päivystysvaatimus ei sairaalassa toteutunut, jouduttiin leikkaustoiminta lopettamaan. Uudistuksella vedottiin potilasturvallisuuteen. 

Tämä lakimuutos ja keskittämisasetus lamautti aluesairaaloiden leikkaustoiminnan ja ajoi julkiset aluesairaalat alas sekä paikalliset päättäjät ostamaan leikkauspalveluilta yksityiseltä sektorilta. Muutoksessa ei oivallettu, että yhteispäivystysvelvoite koskee kaikkia sairaaloita mukaan luettuna julkisella rahalla leikkaavat yksityissairaalat.

Nyt hallituksen terveyspalveluita koskevassa poikkeuspykälässä ehdotetaan, että aikanaan julkisten sairaalatoiminnan leikkaustoiminnan lakkauttanut yhteispäivystysvelvoite poistettaisiin ja yksityissairaalat voisivat jatkaa valtion tukemaa leikkaustoimintaa. Tilalle räätälöitiin toiminnan suuriin kaupunkeihin keskittävä 30 minuutin matka-aikarajoite. Tämä häikäilemätön ja täysin yksityissektoria hyödyttävä uudistus kyseenalaistaa vahvasti hallituksen moraalin – onko oikein, että lainsäädäntö pistetään palvelemaan yksityistä terveysbisnestä palvelun tarvitsijan - ihmisen - sijaan?

”Hallituksen käsitys terveydenhuoltopalveluista on hämärtynyt. Terveydenhuoltopalveluiden tarkoitus ei ole rikastuttaa yksityissairaaloita, vaan tuottaa yhdenvertaisia ja helposti saavutettavia palveluita kansalaisille”, toteaa Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen. Lakimuutoksen myötä yksityissairaaloille avautuvat ennennäkemättömät markkinat, jotka kustannetaan veronmaksajilla.

”Olemme yhtä mieltä siitä, että yksityissairaalat on pidettävä mukana osana terveydenhuoltopalveluiden verkkoa. Mutta päävastuussa on oltava julkiset sairaalat, jotka muodostavat terveydenhuoltopalveluiden koko maan kattavan rungon. Hallituksen ajama keskittämispolitiikka ei aja asiakkaiden etua, sillä keskussairaalat ovat jo nyt ruuhkautuneet. Lisäksi asetus ajaa ihmiset eriarvoiseen asemaan koskien palveluiden saavutettavuutta. Istuvalta hallitukselta on valitettavasti tällä hetkellä tavallisen ihmisen edun ajaminen kadoksissa,” Tuppurainen toteaa. 

Demarinaiset vaatii, että poikkeuspykälä vedetään pois ja korvataan paremmalla esityksellä, joka turvaa kansalaisten viipymättömän hoitoon pääsyn ja palveluiden saavutettavuuden kaikkialla maassa.

Demarinaisten hallitus 22.1.2019

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Orpon hallituksen kehysriihi johtaa kurjistumisen kierteeseen15.4.2024 14:27:13 EEST | Tiedote

Orpon hallitus kokoontuu tällä viikolla kehysriiheen. Hallituksen tavoitteena on päättää noin kolmen miljardin euron lisäsäästöistä vielä tälle hallituskaudelle. Hallitus on epäonnistunut työllisyyspolitiikassaan, ja kasvutavoitteiden kaaduttua hallitus on ajautunut leikkauskierteeseen. Alustavien tietojen mukaan leikkauksia ollaan tekemässä muun muassa eläkkeisiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä järjestöjen valtionavustuksiin.

Ei sairaalaverkon alasajolle12.4.2024 14:01:17 EEST | Tiedote

Orpon ja Purran hallitus aikoo leikata sairaaloista ja niiden palveluista. Tällä leikkauksella tavoitellaan sadan miljoonan euron säästöjä. Kotkan, Savonlinnan, Mikkelin, Kajaanin, Kemin, Kokkolan ja Hämeenlinnan keskussairaaloiden toimintoja, kuten tehohoitoa, ympärivuorokautista leikkaustoimintaa ja synnytyksien hoitamista ollaan lopettamassa. Näillä päätöksillä tilalle jäisi vain iso terveyskeskus. Tämän lisäksi supistamisvaarassa ovat Vaasa, Joensuu, Lappeenranta tai Rovaniemi. Näillä päätöksillä Orpon hallitus sulkisi puolet Suomen synnytyssairaaloista.

Demarinaiset vaativat rotia hallituksen poliittisiin virkanimityksiin17.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Demarinaisten hallitus on erittäin huolissaan Orpon ja Purran hallituksen valitsemasta linjasta nimittää oman puolueen jäseniä keskeisiin virkoihin. Näistä tuorein esimerkki on perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantasen poliittisen valtiosihteerin nimittäminen suoraan Supon pääjohtajaksi. Ennen vaaleja perussuomalaiset vastustivat poliittisia virkanimityksiä, mutta valtaan päästyä virkoja jaetaan jäsenkirjan perusteella. Etenkin suojelupoliisin päällikön poliittinen virkanimitys herättää paljon kysymyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye