Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Haloo Helsinki! vuoden soitetuin

Jaa
Radioiden soitetuimpien artistien kolmen kärki oli kotimaisia yhtyeitä ja artisteja. Ykkösenä oli Haloo Helsinki!, toisena Jenni Vartiainen ja kolmantena Juha Tapio.

Tekijänoikeusjärjestö Gramex selvitti perinteiseen tapaan viime vuoden soitetuimmat artistit yksityisissä radioissa. Kotimaisia artisteja oli 20 soitetuimman joukossa kolmetoista kappaletta.

Haloo Helsinki! oli yksityisten radioiden soitetuin artisti vuonna 2018. Heidän kappaleitaan soitettiin vuoden aikana peräti 29201 kertaa. Kaikki yksityiset radiot yhteen laskien Haloo Helsingin tuotantoa soi keskimäärin 80 kertaa päivässä.

Haloo Helsinki!-yhtyeen manageri Gabi Hakanen kommentoi tauolla olevan yhtyeen puolesta sijoitusta. ”Harvemmin varmaan kukaan artisti osaa odottaa tällaisia saavutuksia. Ja hyvältähän se tuntuu, että suuri yleisö pitää Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikista.”

Haloo Helsingillä on vaikuttava katalogi hittejä ja vuonna 2018 niistä eniten soivat #1 Kaksi ihmistä (4738 soittokertaa), #2 Tuntematon (4630 soittokertaa) ja #3 Hulluuden Highway (2457 soittokertaa). Bändin suosion salaisuudeksi hän kertoo pitkäjänteisen työn, ahkeran keikkailun sekä tunteita herättävät biisit.

”Bändi on saavuttanut suosionsa pitkänlinjan työn kautta, askel askeleelta 12-vuoden aikana. Keikkailulla on ollut merkittävä rooli menestyksen suhteen, mutta tärkein elementti suosion taustalla lienee Haloo Helsinki! -yhtyeen biisit. Saadun palautteen perusteella tarttuvat melodiat ja ihmisläheiset tekstit koskettavat hyvin laajaa kuulijakuntaa. Biisejä on helppo laulaa mukana, tarinoihin on helppoa samaistua ja kokea ne omakohtaisesti ”, sanoo Hakanen.

Hakanen pitää tärkeänä muusikoille ja tuottajille kerättäviä Gramex-korvauksia. ”On upeaa, että Suomessa on ollut Gramexin kaltainen järjestö olemassa jo yli 50 vuotta, joka pitää huolen äänitteillä esiintyvien solistien ja muusikoiden oikeuksista. Se on tärkeää työtä, joka mahdollistaa kotimaiselle musiikille laaja-alaisen kulttuuriperimän.”

Paraikaa tauolla oleva Haloo Helsinki! välittää Hakasen kautta terveiset faneilleen: “Olemme todella kiitollisia siitä, että ihmiset kuuntelee meidän musaa, ja nähdään taas vuonna 2021 uuden musan ja keikkojen merkeissä”

Haloo Helsingin lisäksi kymmenen kärkeen mahtui viisi muuta kotimaista artistia. Sijalla 2 oli Jenni Vartiainen (25122 soittokertaa), sijalla 3 Juha Tapio (23587 soittokertaa), sijalla 5 Kaija Koo (20951 soittokertaa), sijalla 8 Vesala (19567 soittokertaa) ja sijalla 10 Eppu Normaali (18990 soittokertaa).

Kotimaisten artistien osuus soitetuimpien listalla nousi vuodesta 2017 kahdeksasta kolmeentoista.

Nämä tiedot ilmenevät Tekijänoikeusjärjestö Gramexin selvityksestä, jonka laati Gramexin Kari Niemelä radioiden Gramexille ilmoittamien soittolistojen perusteella.


Tilasto: Vuoden 2018 soitetuimmat esittäjät yksityisissä radioissa

1. Haloo Helsinki! 29201
2. Jenni Vartiainen 25122
3. Juha Tapio 23587
4. Bruce Springsteen 21423
5. Kaija Koo 20951
6. Madonna 20689
7. Ed Sheeran 20081
8. Vesala 19567
9. Bon Jovi 19079
10. Eppu Normaali 18990
11. Michael Jackson 17410
12. Neljä Ruusua 16896
13. Sanni 16430
14. Anna Puu 16112
15. J. Karjalainen 16064
16. Anssi Kela 15878
17. Queen 15266
18. Maroon 5 15185
19. Jvg 14867
20. Lauri Tähkä 14442

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Musiikin Satama / Keilasatama 2 A
02150 ESPOO

Mediayhteydenotot: +358 50 325 10 73https://www.gramex.fi

Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta.

Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye