HalpaHalli ja tavarantoimittajat tukemaan lasten harrastustoimintaa Pelastakaa Lapset ry:n kanssa – ”Inflaation takia asia on erityisen ajankohtainen.”
HalpaHalli toteuttaa yhdessä tavarantoimittajiensa ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa varainhankintakampanjan lasten harrastustoiminnan tukemiseksi. Kampanjaan osallistuvat Airam, Berner, Unilever sekä Varta useilla tuotteilla.

Pienituloisia perheitä on kaikista lapsiperheistä Suomessa noin 12 %. Näissä perheissä elää yli 121 000 lasta (Tilastokeskus 2021). Näissä perheissä joudutaan tinkimään vapaa-ajan menoista, kun rahat eivät riitä kunnolla edes ruokaan, asumiseen ja laskuihin. Tiukka taloudellinen tilanne heikentää lasten hyvinvointia. Lasten vapaa-ajan köyhyys tuli esille Pelastakaa Lasten Lapsen ääni 2022 -kyselyssä, sillä 23 % pienituloisten perheiden lapsista oli joutunut lopettamaan harrastuksensa.
HalpaHallin ja tavarantoimittajien yhteinen varainhankintakampanja alkaa tänä vuonna kesäkuussa ja jatkuu aina loppuvuoteen saakka. HalpaHallin asiakkaat voivat osallistua siihen ostamalla kampanjassa mukana olevia tavarantoimittajien sekä HalpaHallin oman merkin Hyvän Arjen valittuja tuotteita. Jokaisesta myydystä tuotteesta lahjoitetaan osa suoraan Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan. Ohjelmasta tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus osallistua harrastuksiinsa on uhattuna ja tai joilla on haasteita kattaa oppimateriaalikustannuksia perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. Ohjelman kautta jaetaan lisäksi mentorointiapua sekä ruokalahjakortteja.
HalpaHallin arvopohjassa on sen yli 50-vuotisessa historiassa korostunut perheiden hyvinvointi ja paikallisuus. - Pelastakaa Lapset ry on HalpaHallille luonteva ja tuttu yhteistyökumppani, joka toimii myös paikallisesti. Tänä vuonna halusimme tukea nimenomaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten hyvinvointia, mutta harrastusmahdollisuudet ovat epätasa-arvoiset. Inflaation takia asia on erityisen ajankohtainen, eikä harrastaminen ole kaikille mahdollista. Tähän asiaan haluamme kaikki yhdessä vaikuttaa, toteaa HalpaHallin toimitusjohtaja Janne Ylinen.
- Vapaa-aika ystävien kanssa ja sosiaaliset suhteet sekä harrastuksen tuomat onnistumisen kokemukset vahvistavat lapsen kasvua ja kehitystä. Eväitä Elämälle -ohjelman tavoitteena on edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Ohjelmaa toteutetaan valtakunnallisesti noin 60 paikkakunnalla ja se rahoitetaan täysin lahjoitusvaroin. Erityisesti harrastustuen tarve on inflaation myötä kasvanut. Olemme todella kiitollisia ja iloisia HalpaHallille tästä pitkäaikaisesta ja merkittävästä yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.
Ostamalla hyvää -kampanjasta kerrotaan HalpaHallin myymälöissä, kuvastoissa, verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa. HalpaHalli jatkaa yhteistyötä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa myös ensi vuonna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Ylinen
janne.ylinen@halpahalli.fiMari Emmes
Puh:020 718 2200mari.emmes@halpahalli.fiJohanna MäkeläYritysyhteistyön tiiminvetäjäPelastakaa Lapset ry
Puh:040 529 4475johanna.makela@pelastakaalapset.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
HalpaHalli on perheyritys, joka työllistää Suomessa suoraan yli 1 300 ihmistä. Palvelemme asiakkaitamme 35 kivijalkamyymälässä sekä verkkokaupassa. Pääkonttorimme ja logistiikkakeskuksemme sijaitsevat Kokkolassa.
Olemme ihmisen kokoinen kauppa, joka tekee työtä sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Tarjoamme kuluttajille saman katon alta jokapäiväiset hyödykkeet ruuasta vaatteisiin sekä kodin ja vapaa-ajan tuotteisiin.
Myymme tuotteet kaikille asiakkaillemme samaan, edulliseen hintaan. Asiakas hyötyy halvoista hinnoistamme saman tien, kun hän maksaa ostoksensa kivijalkamyymälän tai verkkokaupan kassalla.
www.halpahalli.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Halpa-Halli Oy
HalpaHallin Kiimingin myymälän uudistus valmistunut - selkeämpi ja avarampi myymälä asiakkaiden käytössä5.5.2023 07:05:00 EEST | Tiedote
HalpaHallin Kiimingin myymälä on vajaan kolmen viikon remontin jälkeen valmis. Vuodesta 2010 asiakkaita palvellut myymälä avaa uudistettuna ovensa asiakkaille perjantaina 5.5. klo 8.00 alkaen.
Närpiössä avautuu uudistunut HalpaHalli-myymälä31.3.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Närpiön HalpaHalli avaa ovensa uuden konseptin mukaisena lauantaina 1.4. Myymälä on uudistettu, jotta siellä asiointi olisi entistä helpompaa ja sujuvampaa.
HalpaHallin Vaasan myymälä avaa uudistuneena25.2.2023 07:30:00 EET | Tiedote
HalpaHallin Vaasan myymälä avaa ovensa uudistuneena lauantaina 25. helmikuuta. Myymälä on kokenut merkittäviä uudistuksia tuotejärjestyksessä, visuaalisessa ilmeessä ja asiakaskierron sujuvuudessa. HalpaHallin myymälöitä uudistetaan systemaattisesti tämän ja ensi vuoden aikana.
HalpaHallin Porin myymälän remontti on valmis10.2.2023 08:30:00 EET | Tiedote
HalpaHallin Porin myymälä avaa ovensa uudistettuna lauantaina 11. helmikuuta. Myymälä on kokenut merkittäviä uudistuksia tuotejärjestyksessä, visuaalisessa ilmeessä ja asiakaskierron sujuvuudessa.
HalpaHalli lahjoittaa 25 000 euroa vähävaraisille lapsiperheille19.12.2022 11:58:49 EET | Tiedote
HalpaHalli lahjoittaa tänä jouluna vähävaraisille lapsiperheille yhteensä 25 000 euroa. Summasta 15 000 euroa suunnattiin paikallisesti niin, että jokainen ketjun 35:stä myymälästä on valinnut oman lahjoituskohteensa. Pelastakaa Lapset ry:lle HalpaHalli lahjoitti 10 000 euroa. Summa kohdennettiin Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräykseen, jolla tuetaan vähävaraisia lapsiperheitä ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme