Kokkolan Halpa-Halli Oy

HalpaHalli laajenee Keski-Suomessa - uusi myymälä Äänekoskelle

Jaa
Kokkolan Halpa-Halli Oy vahvistaa asemiaan Keski-Suomessa avaamalla uuden myymälän Äänekoskella keväällä 2019. HalpaHallilla on entuudestaan myymälät keskisessä Suomessa Saarijärvellä ja Muuramessa. Yhtiön varatoimitusjohtajan Ari Isohellan mukaan HalpaHallia kiinnostavat edelleen mielenkiintoiset liikepaikat Keski-Suomessa.

- Avatessamme Muuramen myymälän keväällä 2016 kerroimme tavoitteestamme perustaa useita myymälöitä samalle alueelle, koska se tuo etua esimerkiksi logistiikkaan ja markkinointiin, Ari Isohella toteaa.

Äänekoski sopii hänen mukaansa mainiosti Keski-Suomen kokonaisuuteen. Paikkakunnalle on tehty mittavia teollisia investointeja, ja Äänekoskella on tilaus nykyistä vahvemmalle kaupan tarjonnalle.

- Äänekoskella asuu paljon lapsiperheitä, jotka ovat meidän pääkohderyhmää. Tarjoamme asiakkaillemme halvalla monipuolisen valikoiman tuotteita, jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea.

Koko perheen ostopaikka

HalpaHalli lanseerasi tämän vuoden keväällä suuren brändiuudistuksen. Kotakennään alueelle nouseva, kokonaispinta-alaltaan noin 5 000 neliön suuruinen myymälä, edustaa sekä ilmeeltään että valikoimiltaan uuden ajan HalpaHallia.

Valikoimiin kuuluu tunnettujen kotimaisten huippubrändien ohella ketjun omia tuotemerkkejä. Päivittäistavaroiden lisäksi saman katon alta löytyvät käyttötavarat eli pukeutumisen, kodin ja vapaa-ajan osastot.

Pukeutumisessa HalpaHalli myy koko perheelle vaatteet, asusteet ja jalkineet. Kodin ja vapaa-ajan osastoilta löytyvät kaikki tuotealueet astioista grilleihin, ruohonleikkureihin ja sisustustuotteisiin.

- Olemme todella iloisia, että voimme tuoda Äänekoskelle kattavan, koko perheelle suunnatun erikoisliikevalikoiman. Olemme ihmisen kokoinen kauppa, joka panostaa vahvasti asioimisen helppouteen ja turvallisuuteen. Kaikki saavat samat halvat hinnat ilman kanta-asiakkuusjärjestelmiä. Asiakkaita ei erotella muulla kuin kassan hihnalla ostosten väliin asetettavalla kapulalla, Isohella sanoo.

HalpaHalli rakennetaan keskeiselle paikalle uuden valtatielinjauksen ja Äänekosken sisääntuloväylän väliselle alueelle. Asioimisen helppoutta edustavat muun muassa noin 200 pysäköintipaikkaa isoine perhepaikkoineen, joiden ansiosta autolla pääsee aivan pääoven tuntumaan.

Myymälärakentamisessa korostuvat toimivuus ja energiatehokkuus. Ovelliset kylmäkalusteet toimivat ympäristöystävällisesti hiilidioksidilla. Myymälävalaistus toteutetaan energiaa niukasti kuluttavilla led-lampuilla. Lämmön talteenottojärjestelmän ja maahan porattujen kaivojärjestelmien ansiosta jäähdyttämiseen ja lämmittämiseen käytetään kylmäkalusteista syntyvää hukkalämpöä.

HalpaHalli investoi lisäksi aurinkoenergiajärjestelmiin.

- Tähän mennessä olemme varustaneet jo useita myymälöitä sekä 40 000 neliön logistiikkakeskuksemme aurinkopaneeleilla. Nämä aurinkovoimalat tuottavat 10-15 prosenttia kiinteistöjen tarvitsemasta sähköenergiasta. Selvitämme lähitulevaisuudessa myös Äänekosken myymälän soveltuvuuden aurinkoenergian tuottamiseen, Isohella kertoo.

Yhteyshenkilöt

Ari Isohella
varatoimitusjohtaja
Kokkolan Halpa-Halli Oy
puh. 020 718 2216
ari.isohella@halpahalli.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kokkolan Halpa-Halli Oy
Kokkolan Halpa-Halli Oy
PL 94
67101 KOKKOLA

https://www.halpahalli.fi

Kokkolan Halpa-Halli Oy on yksityinen perheyhtiö Pohjanmaalta. Yhtiö on toiminut alueellaan vuodesta 1969 alkaen. HalpaHallin periaatteena on myydä laadukkaat tuotteensa jatkuvasti yleistä hintatasoa edullisemmin. Ketjulla on 36 myymälää sekä verkkokauppa. Kokkolan Halpa-Halli Oy työllistää noin 1500 henkilöä, joista lähes 300 työskentelee ketjun pääpaikalla Kokkolassa. Lisätietoa HalpaHallista löydät osoitteesta www.halpahalli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Halpa-Halli Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye