Kokkolan Halpa-Halli Oy

HalpaHalli vastaa asiakastarpeiden muutokseen laajentamalla sunnuntaikauppaan

Jaa
HalpaHallin myymälät palvelevat asiakkaita 18. marraskuuta lähtien myös sunnuntaisin. Laajennetusta aukiolosta päättäneen yhtiön hallituksen mukaan päätös perustuu asiakaskäyttäytymisen muutokseen, joka on tarkoittanut erityisesti sunnuntaikaupan voimakasta kasvua.

– HalpaHallin tehtävänä on tarjota ihmisille mahdollisuus hyvään arkeen, ja tänä päivänä ihmiset haluavat palvelua sunnuntaisinkin. Tätä viestiä olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti, sanoo Kokkolan HalpaHalli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen.

HalpaHallissa ymmärretään hänen mukaansa lapsiperheiden kiireinen elämä, jossa viikot täyttyvät työstä, koulunkäynnistä ja harrastuksista. Sen takia ostoksilla käynti ajoittuu entistä enemmän viikonloppuihin.

– Olemme seuranneet kehitystä tarkasti. Tähän saakka lapsiperheet ja muut asiakkaamme ovat joutuneet käymään sunnuntaisin ostoksilla toisissa kaupoissa, mutta nyt tehdyn päätöksen ansiosta HalpaHallin myymälät palvelevat viikon jokaisena päivänä. Astumme aukioloajoissa samalle viivalle kaupan muiden toimijoiden kanssa, Ylinen sanoo.

HalpaHallille historiallinen päätös

Ensi vuonna 50 vuotta täyttävälle perheyhtiölle päätös sunnuntaikaupasta on historiallinen. Koskaan ennen HalpaHallit eivät ole olleet auki sunnuntaisin.

Suomessa kaupat olivat pitkään sunnuntait kiinni, kunnes 1990-luvulla sunnuntaiaukioloja ryhdyttiin lainsäädännöllä vaihe vaiheelta vapauttamaan. Tuossa vaiheessa HalpaHalli linjasi, ettei se laajenna aukioloja sunnuntaille.

– Päätös oli rohkea ja oikea. Periaatteena oli, että HalpaHallissa työskennellään kuutena päivänä ja levätään seitsemäntenä. Saimme paljon julkisuutta kauppana, joka kulkee toimialalla vastavirtaan.

– Emme kuitenkaan halunneet jäädä periaatteen vangiksi, vaan vuonna 2016 kauppojen aukiolojen vapauduttua kokonaan HalpaHalli ryhtyi pitämään myymälänsä auki arkipyhisin. Kun samaan aikaan kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut tuntuvasti 2000-luvun alkupuoleenkin verrattuna, aukioloaikojen laajentaminen sunnuntaille oli kehitykselle luonteva jatko, Janne Ylinen toteaa.

Lepopäivän merkitystä päätös ei muuta miksikään.

– Asiakaslähtöisyyden ohella HalpaHallin 1 500 työntekijän ja heidän perheidensä hyvinvointi on meille tärkeä arvo. Lepopäivien määrää päätös ei vähennä, ja HalpaHalli on jatkossa tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden rinnalla myös vakaana ja luotettavana työnantajana.

Toimitusjohtajan mukaan perheyhtiö pääsee viettämään 50-vuotisjuhlavuottaan hyvistä asetelmista.

– Teimme tänä vuonna paljon positiivista palautetta saaneen brändiuudistuksen, ja verkkokaupan myötä meistä tuli valtakunnallinen toimija. Kun tähän lisätään laadukkaat ja hinnaltaan kilpailukykyiset tuotteet sekä sunnuntaiaukiolo, konseptimme on mainiossa kunnossa.

HalpaHallit ovat ensimmäisen kerran auki sunnuntaina 18. marraskuuta, jolloin HalpaHalleissa vietetään joulunavausta. HalpaHalli kutsuu lapsiperheet joulunavaukseen palauttamaan lasten jouluaiheiset piirustukset tapahtumassa, joka on jatkunut 1970-luvun alkupuolelta saakka.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Janne Ylinen
toimitusjohtaja
Kokkolan HalpaHalli Oy
puh. 020 718 2229
janne.ylinen@halpahalli.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kokkolan Halpa-Halli Oy
Kokkolan Halpa-Halli Oy
PL 94
67101 KOKKOLA

https://www.halpahalli.fi

Kokkolan Halpa-Halli Oy on yksityinen perheyhtiö Pohjanmaalta. Yhtiö on toiminut alueellaan vuodesta 1969 alkaen. Halpa-Hallin periaatteena on myydä laadukkaat tuotteensa jatkuvasti yleistä hintatasoa edullisemmin. Ketjulla on 36 myymälää. Kokkolan Halpa-Halli Oy työllistää noin 1500 henkilöä, joista lähes 300 työskentelee ketjun pääpaikalla Kokkolassa. Lisätietoa Halpa-Hallista löydät osoitteesta www.halpahalli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Halpa-Halli Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye