Kustannusosakeyhtiö Otava

Haluatko lisää rahaa? Bloggaaja Marianne Lehikoinen neuvoo Sivubisnes-uutuuskirjassaan, kuinka sinäkin voit ryhtyä ansaitsemaan lisätuloja

Jaa
Kuka tahansa voi valjastaa oman intohimonsa tai osaamisalueensa säännöllisiksi lisätuloiksi. Career girl -yhteisön perustaja, 24-vuotias yrittäjä Marianne Lehikoinen neuvoo uutuuskirjassaan Sivubisnes, kuinka se onnistuu. Sivubisnes on osa Otavan digital first –kustannusohjelmaa, ja teos ilmestyy ensisijaisesti ääni- ja sähkökirjana.

Lisätulojen ansaitseminen houkuttelee monia, mutta yrittäjyys saattaa pelottaa. Onneksi lisätuloja on mahdollista hankkia myös ilman, että tarvitsee hypätä tyhjän päälle. Sivubisnes on helppo aloittaa palkkatöiden, opiskelujen tai vaikka perhevapaiden yhteydessä, ja samalla pääsee turvallisesti testaamaan liikeideansa toimivuutta.  

Sivubisnes –kirjan avulla opit tavoittamaan kohdeyleisösi, erottumaan kilpailijoista ja luomaan juuri sinulle sopivan unelmien bisneksen. 

Ja jos oma bisnesidea vielä puuttuu, voi sivutoimista yrittäjyyttä lähteä kokeilemaan jollakin Lehikoisen listaamalla, 25 valmiilla liikeidealla. Kirjan lukujen välissä on käytännön harjoituksia ja esimerkiksi valmis pohja, jolle voit jo suunnitella oman exitisi palkkatöistä. 

 

Tie unelmaelämään ei ollut itsestään selvä   

2019 vuoden verotietojen tipahtaessa postiluukusta halusin ottaa kuvan tuloistani, jotka olivat hieman yli 50 000€. Minä tein sen!”, iloitsee Marianne Lehikoinen.  

Myös nuorella iällä ostettu ensiasunto ilahduttaa pienen tyttövauvan äitiä. Lehikoinen korostaa, kuinka hänellä ei ole koskaan ollut etumatkaa vaan käytössään ainoastaan samoja resursseja, jotka ovat kaikkien muidenkin ulottuvilla. Lehikoinen on syntynyt kongolaisen isän ja suomalaisen äidin esikoislapseksi, ja sittemmin kaksilapsisessa oululaisessa yksinhuoltajaperheessä rahat olivat välillä tiukalla. Lehikoinen on elävä esimerkki siitä, mitä voi saavuttaa, kun tekee lujasti töitä tavoitteidensa eteen.  

Nyt Career girl -yhteisön perustaja Marianne Lehikoinen on opastanut jo satoja nuoria naisia löytämään oman juttunsa työelämässä tai yrittäjyyden kautta. Hän haluaa auttaa aloittelevia yrittäjiä pääsemään nopeammin eteenpäin kohti unelmiaan ja menestystä.  

 

Arvostelukappaleet ja tekijän haastattelupyynnöt:  adele.couavoux@otava.fi  

Sivubisnes on osa Otavan digital first –kustannusohjelmaa, ja teos ilmestyy ensisijaisesti ääni- ja sähkökirjana. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Marianne Lehikoinen. Kuva: Jussi Lehikoinen
Marianne Lehikoinen. Kuva: Jussi Lehikoinen
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Tervetuloa Otavan ja Liken Jännäri-iltaan 24.4.!28.3.2024 11:14:09 EET | Tiedote

Vuoden jännittävimmässä kirjallisessa illassa Baba Lybeckin haastateltavina ovat kansainväliset jännäritähdet Jens Lapidus ja Chris Carter. Kotimaisista huippudekkaristeista mukana ovat Elina Backman, Tuomas Niskakangas, Jari Salonen ja Saila-Mari Kohtala. Otavalla järjestettävään iltaan on vapaa pääsy, tilaa on rajoitetusti. Varmista paikkasi kevään kovimpaan rikoskirjallisuuden tapahtumaan ilmoittautumalla tästä linkistä: https://forms.gle/UEjmtizJogu4Vt1T6.

Suomeen saapuvan Andrei Kurkovin Kuolleen miehen kaveri on tragikoominen tarina nuoren miehen elämäntuskasta neuvostoajan jälkeisessä Kiovassa27.3.2024 12:45:00 EET | Tiedote

Toukokuussa Helsinki Litiin saapuva Andrei Kurkov on palkittu ja arvostettu ukrainalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 40 kielelle käännettyjen, mustanpuhuvan huumorin sävyttämien romaaniensa lisäksi hänet tunnetaan kansainvälisen median aktiivisena Ukraina-kommentaattorina. Kuolleen miehen kaveri on Kurkovin kolmas suomennettu romaani.

Anna-Sofia Bernerin uutuuskirja vie lukijan syvälle Yhdysvaltoihin ja valottaa, mitä maassa oikeasti tapahtuu22.3.2024 12:26:00 EET | Tiedote

Anna-Sofia Bernerin Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä vie lukijan amerikkalaisten olohuoneisiin ja baaritiskeille, mielenosoituksiin ja kirkkoihin, Keskilännen ruostevyöhykkeelle ja Louisianan suistomaalle. Teos koostuu kymmenestä eri teemoihin keskittyvästä luvusta, joista kukin valaisee amerikkalaista kipukohtaa. Käsitellyiksi tulevat niin uskonto, rasismi, väestökehitys kuin puolueetkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye